Tag Archive for: näköala

Karhuvuorella Rymättylässä

Rymättylän Aaslaluodon saarella on alunperin vuonna 1938 rakennettu ilmavalvontatorni, jonka tarkoituksena oli havaita Turkua pommittamaan lentäviä neuvostoliittolaislentokoneita. Rakennelma hajoitettiin 1950-luvulla. Kymmenen vuotta sitten mäen päälle rakennettiin vapaaehtoisvoimin uusi torni. Tarvikkeet tuotiin paikalle helikopterilla. Saariston Pienen rengastien varrella oleva Karhuvuori ei ole huonojalkaisille- tai kuntoisille tarkoitettu. Helikopteria ei nyt tarvittu, mutta viime kesänä vuorella ensimmäisen kerran […]

Loukkuvuoren hiidenkirnu ja luolat – Etelä-Konneveden Kansallispuisto

Joskus paikat pääsevät yllättämään, vaikka suunnilleen tietäisi, mitä odottaa. Näin kävi kuluneella viikolla tehdessämme Kolin reissulla välipysähdyksen vast’ikään lain siunaamassa Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Reissun alku ei sujunut lainkaan suunnitellusti. Retkimobiili kun ilmoitti reissua edeltävänä perjantaina, ettei osallistuisi sille. Piti siis keksiä korvaava suunnitelma. Onneksi nyt aktiivisesti markkinoitavan Dacian maahantuoja ojensi auttavan kätensä ja tarjosi kulkupelin reissullemme. […]

Romuvuoren avarat näköalat – Etelä-Konneveden Kansallispuisto

Matkasin Konnekosken yli kunnes tunnistin Hanhitaipaleen jälkeisen tienhaaran oikeaksi. Hiekkatie oli kuitenkin katkaistu heti alkuunsa portilla, joten auto sai jäädä tienposkeen. Lähdin talsimaan noin puolentoista kilometrin matkaa kohti Romuvuoren kääntöpaikkaa, kun enhän minä tänne kiirettä tullut pitämään. Kävellessä hiekkatietä ei mieleen voinut olla juolahtamatta ajatus, että mistä on vuori nimensä perinyt. Romuvuori, siinäpä vasta nimi. […]

Vehmersalmen Niittylahden retkeilyreitillä riittää monipuolista nähtävää

Kuvat ja teksti: Juha Toivanen Niittylahden retkeilyalue sijaitsee Kuopiosta itään noin puolen tunnin ajomatkan päässä keskustasta. Seudulla sijaitsee kaksi huollettua laavua, joista toinen retkeilyreitin varrella ja toinen alueelta kaakkoon. Keväisen retkemme aikana pienet tiet olivat kuitenkin niin niljakkaan liukkaita, että autolla olisi turha edes yrittää perille asti. Huhtikuun alun rospuutto ei kuitenkaan ollut tehnyt Niittylahden […]

Lohjan kadonnutta linnavuorta metsästämässä – Antinkallio

Harvsin Borgbergetiltä kotia kohti ajellessani mieleen palautui Lohjan Laxpojon kadonneen linnavuoren arvoitus. Etsintöjen lomassa yhtenä mahdollisena vaihtoehtona oli esiin noussut Antinkallio Lohjan kaatopaikan likellä. Kartalta katsoen sen näyttikin lupaavalta. Profiili sopi hyvinkin linnavuoreen ja sijaintikin täsmäsi Laakspohjan kartanon vanhoihin tiluksiin ja osui Siuntion rajan likelle. Aiemmin olin hukkareissulla todennut, että etelästä lähestyminen ei onnistu. Kurvailin […]

Lumikenkäilemässä Kolilla

Lumikenkäily on runsaslumisten talvien riemua. Voi sitä tunnetta, kun saa lähteä painelemaan paksulla hangella minne mielii, tarvitsematta valmiita latuja! Kun saavun Kolin kansallismaisemiin, tekee ensin mieli pistää silmät kiinni, sillä pelkään ettei täälläkään ole tarpeeksi lunta maassa. Ilo on siksi suuri, kun yhä maisemasta paljastuu yhä ylemmäs noustessa tykkylumen peittämiä puita. Talvi on yhä täällä! […]

Huittisten Ripovuori – hiidenkiukaista tanssipaikan kautta suojelualueeksi

Huittisten pitäjän pohjoisosissa kohoaa komea Ripovuori. Tuon 36 metriä lähellä virtaavaa Kokemäenjokea korkeammalle kohoavan vuoren laella on luonnonsuojelualuetta. Pitävätpä jotkut tuota paikkaa myös linnavuorena tai jonkinmoisena puolustusjärjestelmän osana. Paikka on ollut muinoin tärkeä kulttipaikka ja siellä on ollut pronssikautisia rautaröykkiöitä. Nuo hautaröykkiöt eli hiidenkiukaat kuitenkin tuhottiin lopullisesti 1900-luvun alussa ennen kuin vuorella oli ehditty tehdä […]

Vähäniemi-Tohkoo – retkeilyalue, tulipaikka ja näkötorni Hämeenlinnan Hauholla

Vähäniemen retkeilyalue sijaitsee nykyisen Hämeenlinnan Hauhon kylässä. Hauhon keskustasta sinne on noin 15 kilometrin matka. Ensin VT 12 ja noin 2,5 kilometriä Lahtea kohti, jonka jälkeen käännytään vasemmalle. Kyltissä lukee Sappee ja tien numero on 3223 Sotjalantie. Tätä reilut kahdeksan kilometriä. Käänny vasemmalle Ojamäentie noin reilut puolikilomeriä ja loivasti oikealle Markkatielle tätä hieman rapiat parikilometriä […]

Kiiskilänmäen maisematorni, Multia

Mielitkö kurkottaa korkeuksiin, katsella kaukaisuuteen ja nauttia samalla hiljaisuudesta? Kiinnostaako eteläisen ja keskisen Suomen korkein kohta? Jos vastasit kyllä, suunnaksi kannattaa ottaa Multia Keski-Suomessa. Tämä eteläisen ja keskisen Suomen korkein kohta on Kiiskilänmäki, joka kohoaa 268,55 metriä merenpinnan yläpuolelle. Itse mäellä, tornin juurella seisoessaan sitä ei oikeasti hoksaa, vaikka Multian suunnasta tänne syrjemmälle saapuessa on […]