Tag Archive for: mukurakuusi

Pähkinäpolku Kirkkonummella: ihastuttavaa valoa pähkinäpensaiden siimeksessä

Eerikinkartano on mielenkiintoinen retkikohde. Tarjolla on kaksi erimittaista luontopolkua, joista Pähkinäpolku on pidempi. Se vie kävelijän aivan huikeisiin pähkinäpensaslehtoihin, joissa valo siivilöityy upeasti pensaiden lehvistön läpi. Matkan varrella on myös mukurakuusi, pari taukopaikkaa ja kolme järveä.

Ihamaniemen mukurakuusia ihailemassa Enonkoskella

Ihamaniemen aktiivinen kyläyhteisö Enonkoskella on saanut aikaiseksi kivan luontopolun, jonka varrella on paljon nähtävää. Ylivoimaisesti erikoisin kohde on mukurakuusimetsä, jota voi ihailla vaikkapa paikalle rakennetulla penkillä istuen ja eväitä nauttien. Muutenkin reitillä on komeita naava- tai luppometsiä ja paljon istuskelupaikkoja!

Mukurakuusi – yksi metsäkuusemme oikuista

Tuossa yheskyt luvun puolvälissä pääsin eka kertaa lentämään. Oli se ihmetys kun Suomen yltä hävisivät pilvet ja kattelin sitä valtaisaa ruudukkoa. Alaspäin tullessa tajusin että eihän ne ookkaa peltoja – tai olihan ne – puupeltoja. Lähestyttäessä Rissalaa silmiin pisti keskellä Kuopiota yhtenäinen laaja tummanvihreä alue – ei mikään ruudukko. Se oli Puijon luonnonsuojelualue. Onneksi ees […]