Tag Archive for: Levi

Tunturisusi 2014 – viimeinen lämmin syyspäivä Kittilän Aakenustunturissa

Nopea vilkaisu karttaan antaa varsin hyvän käsityksen Aakenustunturin maastosta: Kivistä ei tule olemaan pulaa. Ja kun sitä pääsi paikan päälle katselemaan, niin näytti siltä, että vielä oli jokunen kivi jäänyt kartanpiirtäjältä merkitsemättä. Mieli karkasi hetkeksi viime kesän Goddejärven taivallukseen, mutta koska kyseessä oli ensimmäinen aamu pohjoisessa ja aurinkokin paistoi, niin oli helppo olla murehtimatta. Pian renkaiden […]

Tunturisusi 2014 – Huippupolun iltakävely Levitunturin laella

Lappiin asti kun ajaa, menee matkaa sen verran pitkälti aikaa ja energiaa, että illalla perille saavuttaessa harva pystyy enää suurempiin vaelluksiin. Näin oli myös minun osaltani. Pienen väsymyksen lisäksi myös aurinko alkoi esittää Kittilässä sellaisia merkkejä, että arvasi päivän olevan pian ohi. Purin tavarani Hotelli Hullu Poroon ja siirryin hotellin vierestä löytyvään ravintola Ämmilään ruokkimaan vatsaa […]

Tunturisusi 2014 – Kittilän ruska kuudella tunturilla koettuna

Pitkälle kolmattakymmentä ruskaa olen kerennyt tämän elämän taipaleeni aikana ihastelemaan. Luku ei sinänsä vielä ole suuren suuri, mutta tiedänpähän minkälaisesta tapahtumasta on kysymys. Puuvarsi imee itseensä talteen vihreät voimavarat jättäen jäljelle vain vähempiarvoiset yhdisteet. Näin maisema maalautuu uusiin sävyihin. Maisema tietysti avautuu katsojalle jokaisen nyppylän ja mäen päältä, eikä maisemain merkitystä käy väheksyminen. Vaan kun […]