Tag Archive for: lähiluonto

Kohti Lammassaarta ja sen yli, päiväretki pakkassäässä Vanhankaupunginselällä Helsingissä

Teksti ja kuvat: Piritta Kallio Hei, haluan kertoa sinulle retkestäni, jonka sisältövaroituksena voisi olla stressin ja levottomuuden lieventyminen, onnellisuuden lisääntyminen ja koetun terveydentilan paraneminen. Työn, opiskelun, muuton, terveyden, rahatilanteen ja maailmantilanteenkin voisi helposti antaa vallata mielen aivan totaalisesti, ja tahtotila saattaisi olla käpertyä peiton alle piiloon ja nukkua talviunta murehtimatta mitään mistään. Mutta se on […]

Metsä hoitaa aivoja tavoilla, joita en ole tullut edes ajatelleeksi – oletko sinä?

Olen juuri lukenut Muistiliiton blogikirjoitusta, jossa käsitellään metsän hyviä vaikutuksia aivoterveydelle. Kun työpäivän jälkeen vedän – töistä väsyneenä ja maailman uutisista kasaan painuneena – pipon päähän ja kumisaappaat jalkaan ja astun lähimetsään, saan jo lyhyen sienestysretken aikana huomata, että blogikirjoituksessa on monia todella hyviä huomioita. Tajuan, että aivoni ovat saaneet metsistä valtavasti terveyttä elämäni aikana, […]

Lumoudu lähiluonnosta: keväinen Polsanluoto Porin kansallisessa kaupunkipuistossa

Vain kivenheiton matkan päästä Porin ydinkeskustasta löytyy kaupunkialueen vehrein keidas ja kaupunkilaisten olohuone, Kirjurinluoto. Alue on osa Porin kansallista kaupunkipuistoa, joka ulottuu jokisuistolta Kivi-Poriin, keskustan puistoakseleilta Käppärän hautausmaalle ja sieltä edelleen Isomäen metsäisille luonto- ja lenkkipoluille. Kirjurinluodon ehdottomia helmiä ovat sen luonnonmukaiset pikkuluodot, joiden rikas ja monipuolinen luontoarvo jaksaa hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Luodoilla pesii […]

Viisi tuntia metsässä, seitsemän aarretta matkan varrelta

Kerrotaan, että pelkkä oleskelu luonnossa tekee hyvää terveydelle. Itse suurena lorvimisen ystävänä nautin tästä ajatuksesta, sillä en tykkää suorittaa luonnossa – mielestäni palkkatyö tuo elämään ihan tarpeeksi suorittamista, ja vapaa-ajalla voi sitten ottaa rennommin, jos elämän olosuhteet sen sallivat. Eräänä päivänä pakkasin laukkuuni vähän evästä ja vettä, ja lähdin kulkemaan metsän läpi naapurikylään ilman aikataulua. […]

Kuvauksellinen Aulanko on myös talviparatiisi – nämä ovat sen parhaat palat!

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Hämeenlinna Aulanko on laaja, persoonallinen ja historiaa huokuva luonnonsuojelualue kivenheiton ja suoran bussimatkan päässä Hämeenlinnan keskustasta. Sen villit, paikoin puistomaiset humisevat metsät on kruunattu kutsuvien reittien kudelmalla, lammilla, solisevilla puroilla sekä satumaisilla pikku huviloilla ja jykevillä kivitorneilla, jotka vievät ajatukset Walt Disneyn elokuviin. Luonto on kaikkialla pääosassa, ja siihen on helppo kääriytyä […]

Vaikuttava koskikohde helppojen yhteyksien varrella: Vantaankosken luontopolku, Vantaa

Vantaankosken luontopolku on yhden kilometrin mittainen rengasreitti, joka kulkee polkua, pitkospuita, portaita ja siltoja pitkin Vantaankosken rannoilla. Kohde on helppo saavuttaa suoralla bussiyhteydellä Helsingistä, ja se on kaunis myös näin talvella. Kävin itse kulkemassa reitin tammikuisen aamun auringonpaisteessa, jolloin aurinko nousi upeasti maiseman taustalla. Voin kuvitella, että tämä paikka on erittäin hehkeä myös tuomien kukkiessa. […]

Syksyinen päiväretki Paloheinään Haltialan upeisiin metsiin Helsingin Keskuspuistossa

Teksti ja kuvat: Timo Tanninen Helsingin Keskuspuiston pohjoisosan metsät osoittautuivat oivalliseksi päiväretkikohteeksi. Alueen retkeilyinfraa on kehitetty merkittävästi viime vuosien aikana samalla kun arvokkaan metsäluonnon suojelua on vahvistettu. Nuorena poikana 1960–1970-luvuilla liikuin Helsingin Paloheinän maastoissa viikoittain juoksu- ja hiihtolenkeilläni. Talviset hiihtolenkkini suuntaan edelleen usein juuri Paloheinän hyvin hoidetuille laduille. Siitä oli kuitenkin aikaa, kun viimeksi liikuin […]

Ulos vuoden pimeimpänä aikana – arki-illan hetki sysimustassa luonnossa voi rauhoittaa ihanasti

Vuoden pimeimmät päivät ovat käsillä, ja varsinkin nyt talviajassa arki-iltaisin töiden jälkeen on usein jo lähes säkkipimeää. Voi helpostikin tulla houkutus käpertyä sohvannurkkaan ulos lähtemisen sijaan. Siinä missä pimeys vaikuttaa ainakin osaan meistä ikävästi kaamosmasennuksen muodossa, luonnolla ja ulkona olemisella on kuitenkin hyviä terveysvaikutuksia, joista kannattaa visusti pitää kiinni myös – ehkä jopa etenkin – […]

Lyhytkin hetki lähiluonnossa voi tehdä ihmeitä – riittää, että vain olet siellä

Astelen metsään ylläni parikymmentä vuotta vanha takki, vanhat reikäiset verkkarit ja jaloissa kumisaappaat. Minulla ei ole mittalaitteita, eväitä, aikarajaa eikä sen kummempaa suunnitelmaa, kuin aie olla hetki lähimetsässä. Olen siellä niin kauan kuin tällä kertaa satun olemaan, tekemättä oikeastaan mitään. Ja tiedättekö mitä – uusi raportti aiheesta osoittaa, että ihan vain tällainen oleskelu luonnossa on […]

Kintterön Kymppi ja Salpausselkä Trails – unelmien metsäreitistö Lahden seudulla Salpausselkä Geoparkissa

Kaupallisessa yhteistyössä Geopuistot kestävän matkailun vetovoimatekijöiksi -hanke Olen innoissani. Luvassa on useampi kilometri metsäreitistöä, jonka luvataan olevan monipuolinen ja vaihteleva, ja kokonaisuudessaan polkua! Ei siis leveää baanaa, vaan polkua. Tämä metsä on kasvanut jääkauden jälkeensä jättämälle Suomen tunnetuimmalle reunamuodostumalle, eli Salpausselälle. Miltä näyttää ja tuntuu jääkauden jälkeläinen tänä päivänä? Tervetuloa Kintterön Kympille Lahteen ja Hollolaan! […]