Tag Archive for: kylä

Kouvolan Sippolan kylästä löytyy henkistä pääomaa emmentalista taiteeseen

Sippolan kylää kuvaillaan näillä sanoin VisitKouvola-sivustolla: ”Ensin tuli emmental, sitten tuli taide. Jos luulit Sippolan olevan vain kylä muiden joukossa, et voisi olla enempää väärässä.” Rakastan uusien, mielenkiintoisten paikkojen löytämistä ja Sippola oli yksi tämän kesän aarteista. Itsellä lähtee monesti kierrokset korkealle, kun pienestä kylästä löytyy vaikka mitä. Lisähöysteensä innostuneisuuteen toivat paikallisen ystäväni lapsuusjutut kylän elämästä. […]

Möhkön mahtipuut – pienen pitäjän valtavat vartijat

Piskuisen kylän ytimessä ihan Suomen itärajalta löytyvät entisen ruukin jäänteet. Möhkön kylä syntyi aikoinaan kyseisen ruukin mukana, ja tämä Koitajoen kohinaa valvova pala mennyttä maailmaa on yhä alueen sinnitellen lyövä sydän. Vaikka ruukki on ollut alkuperäisestä työstään hiljaa jo yli reilusti yli sata vuotta, on luonto sen ympärillä saanut jatkaa elämäänsä. Edes toisen maailmansodan runteleva […]

Ihana kylämiljöö Liesjärven ja Torronsuon kupeessa: pittoreski Teuro luontopolkuineen on lapsiperheiden kohdehelmi

Yhteistyössä Luonto lisää liikettä -hanke Paikka kartalla Luontopolku 450 m, uimapaikka Teuro-Kuuslammi kyläsivut  Torronsuon tai Liesjärven kansallispuistoissa vierailevien kannattaa ehdottomasti poiketa tähän lähellä sijaitsevaan, suloiseen pikkukylään hyvän ajan, herkullisten eväiden ja kameran kera. Teuro-Kuuslammin kylästä perheen pienimmät löytävät paljon mielenkiintoista tutkittavaa, ja vähän vanhemmat nauttivat paikan pittoreskistä maalaiskylän tunnelmasta. Kaikenkokoisille retkeilijöille iloa tuottavat alueella kiertelevä luontopolku, […]

Jopa yli 400 vanhaa kirkkotupaa – Luulajan Gammelstad on helppo ulkomaanmatka ja maailman parhaiten säilynyt kirkkokaupunki

Kaikkien ulkomaanmatkojen ei tarvitse olla pitkiä ja suuntautua kaukomaille. Asuinpaikasta riippuen ulkomaille voi päästä pelkälle päiväretkellekin omalla menopelillä. Oulusta on vain kolmen tunnin helppo ajomatka rannikkotietä seuraillen “vastapäänaapuriin”, Ruotsin Luulajaan. Valitsimme tämän vuonna 1996 UNESCO:n maailmanperintökohteeksi valitun Gammelstadin retkikohteeksemme tammikuun lyhyinä päivinä. Tässä ajassa ehtii katsella itse kohteen päivänvalossa ja rennolla aikataululla, vaikka paluumatkalla jo […]

Idyllisessä Vaattojärven kylässä voit pulahtaa Lapin viileisiin vesiin, Kolari

100-vuotiaan Suomen kesässä voisin esittää sellaisen haasteen, että käy uimassa järvessä jossa et ole aiemmin uinut. Tai useammassakin! Erityisesti teille, jotka matkaatte tänä kesänä Lappiin, voisin vinkata hauskana ja historiallisenakin elämyksenä Vaattojärven uimarannan Kolarissa. En ole koskaan halunnut uida sellaisilla uimarannoilla, jotka ovat viimeisen päälle laitettuja ja täynnä ihmisiä. Ne eivät tunnu aidoilta. Suomen kesässä […]

Pykeija, Pikku-Suomi kaukana Pohjois-Norjassa

Pykeijan (norjaksi Bugøynes) kylä sijaitsee Norjassa Varangin vuonon rannalla. Tai tarkemmin kapealla kannaksella meren huuhtoessa sen rantoja kylän molemmin puolin. Asukkaita kylässä on nykyään noin parisataa, ja sen suurimmat tulonlähteet löytyvät matkailusta sekä kuningasravun pyytämisestä. Suurin osa Pykeijan, jota myös Pikku-Suomeksi kutsutaan, asukkaista on suomalaisten jälkeläisiä. Niiden suomalaisten, jotka 1800-luvun puolivälissä lähtivät Lapista köyhyyttä ja […]

Fäbodan hiekkainen helmi Pietarsaaressa

Pietarsaari, tai paikkakuntalaisittain Jakobstad. Lähes 20 000 asukkaan idyllinen, ruotsinkielinen ja ruotsalaisvaikutteinen pikkukaupunki. He, jotka ovat kaupungista kuulleet tai siellä jopa käyneet, ovat harvemmin tietoisia Fäbodasta. Fäboda on alue josta löytyy jokaiselle jotakin: retkeilyreittejä jopa 33 kilometriä, kaksi upeaa hiekkarantaa, kesäkahvila, hiekkadyynejä, sileitä rantakallioita, karavaanialue sekä arktinen museo Nanoq. Tämä kaikki vain 8 kilometrin päässä Pietarsaaren keskustasta! […]

Syntymäpäiväkävelyllä aurinkoisella Torronsuolla

Sain syntymäpäivänäni päättää, mitä teemme. Asiaa ei tarvinnut kauan miettiä ja halusin päästä jonnekin luonnon keskelle kävelyretkelle. Olin Torronsuon kansallispuistosta lukenut aikaisemmin luontoon.fi-sivustolta ja etsinyt kuvia ja blogikirjoituksia. Paikka vaikutti mielenkiintoiselta ja päätimme lähteä sinne. Netistä tulostamani esitteen kartan mukaan lähdimme reissuun, olimme käyneet jo aikaisemmin Liesjärven kansallispuistossa, joka on hiukan samoilla nurkilla. Perinteitä noudattaen kuitenkin […]