Tag Archive for: koskimaisema

Veden kohinaa ja suomaiseman rauhaa. Siikakosken pikkulenkit Ruunaan retkeilyalueella Lieksassa.

Kaupallinen yhteistyö: EU:n osarahoittama kampanja Ruunaan retkeilyalueella on merkittyjä polkuja lähes 60 kilometriä. Parin tunnin kävelylenkeistä suosituin lienee Siikakosken reitistö. Polkuvaihtoehtoja on kolmesta viiteen kilometriin – ja tarjolla on niin kosken kuohuntaa kuin hillasuon rauhaakin.

Koskimaisemia Lieksassa. Neitikosken vaativa esteetön reitti Ruunaan retkeilyalueella.

Kaupallinen yhteistyö: EU:n osarahoittama kampanja Ruunaan retkeilyalueella on merkittyjä polkuja lähes 60 kilometriä. Yksi helpoimmin lähestyttävistä on Neitikosken vaativa esteetön reitti, joka on reilun kilometrin mittainen edestakaisin käveltäessä. Uljaita koskimaisemia voi ihailla pariltakin näköalatasanteelta – ja reitin varrella on myös tulipaikkoja.

Hartolan Kuninkaanpolulla voi kävellä koski- ja suomaisemissa – ja piipahtaa museoon ja taidesalonkiin!

Hartolan Kuninkaanpolku tarjoaa niin luontoa kuin kulttuuriakin. Reitin varrella on koski- ja suomaisemia, mutta myös hienoja rakennuksia, siltoja, muistomerkkejä ja Itä-Hämeen museon vaikuttava miljöö. Polku on helppokulkuinen ja Ekonpolun osuus jopa esteetön. Kuninkaanpolku HartolassaPäivämäärä: 20.7.2021Luontopolkumiehen reittinumero: 240Reitin pituus: 5 km (punainen ja sininen reitti yhteensä)Kohokohdat: Vaihtelu! Kulttuuria, koskimaisemaa, suomaisemaa.Parkkipaikka: Usea mahdollisuus. Esim. Linna-hotelli tai Vanhan […]

Vantaanjoen rannassa, komeiden puiden ja pähkinäpensaiden varjossa – Pitkäkosken luontopolku Vantaalla

Pitkäkosken luonnonsuojelualue sijaitsee paikassa, jossa Vantaanjoki on uurtanut tiensä vanhan merenpohjan halki. Maaperä on ravinteikasta ja kasvillisuus rehevää, puut komeita ja korkeita. Lyhyen luontopolun kävelyn yhteydessä kannattaa piipahtaa Vantaanjoen rantaan ja nauttia eväät joko rantakivellä tai mukavalla taukopaikalla. Pitkäkosken luontopolku VantaallaPäivämäärä: 5.10.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 192Reitin pituus: 1,7 km (edestakaisin)Kohokohdat: Pitkäkoski ja sen rantalehtoParkkipaikka: Helpoin paikka todennäköisesti […]

Keuruun Koskireitti kulkee vesien äärellä ja ylikin – kosket ja sillat ovat reitin komeita kohokohtia

Keuruun Pihlaiskoski on tunnettu kalastuspaikka – tänne on istutettu mm. taimenta, kirjolohta ja harjusta. Pihlaiskosken rantoja pääsee ihailemaan myös Koskireitillä, joka on reilun kahdeksan kilometrin ulkoilureitti komeissa maisemissa. Tarjolla on sekä erämaamaisemaa että vesistöjen ylityksiä sympaattisia siltoja pitkin! Koskireitti Keuruun PihlajavedelläPäivämäärä: 21.8.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 183Reitin pituus: 8,6 kmKohokohdat: Koskimaisemat ja Pukkisilta järvimaisemineenParkkipaikka: Karansalmen kylätalo, Ähtärintie 995. […]

Koskimaisemia ja luonnontilaista metsää – Pamilonkosken luontopolku Joensuussa

Pamilonkosken luontopolulla pääsee hienosti tutustumaan Pamilonkosken alueen luontoon, kulttuuriin ja historiaan. Komean kosken ja kahden tulipaikan lisäksi reitin varrella on Kirjovaaran luonnonsuojelualue, joka tuntuu todelliselta aarnimetsältä. Reitti tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille!

Luonnon kauneutta vuolaan kosken partaalla – Latokartanonkosken luontopolulla Salossa

Kiskonjokeen kuuluva Latokartanonkoski on Etelä-Suomen hienoimpia koskialueita. Putouskorkeutta on 500 metrin matkalla peräti 16 metriä ja koski kuohuu vuolaana erityisesti kevät- ja syysaikaan. Lisämausteen kosken komeuteen tuovat paikan mielenkiintoinen historia myllyn raunioineen sekä vehreä luonto! Latokartanonkosken luontopolku SalossaPäivämäärä: 23.7.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 170Reitin pituus: 1,7 kmKohokohdat: Upea koskimaisema ja hieno luontoParkkipaikka: Tilava parkkipaikka, opastus Hästöntieltä. (Osoite noin […]

Kosken laitaa ylös, kosken laitaa alas – Vekaruksen luontopolku Joensuussa

Joensuun lukuisista luontopoluista Vekarus on varmasti yksi parhaiten varustelluista. Kahden ja puolen kilometrin luontopolun varrelle mahtuu useampikin hyvä taukopaikka. Komean koskimaiseman lisäksi luonto on monipuolista ja luontopolun tauluissa kerrotaan niin kaloista, linnuista, sienistä kuin marjoistakin.

Ruskavaellus lasten kanssa Ruunaan retkeilyalueella Lieksassa

Ruunaan koskikierros ➡️ 31 km 2–3 päivää Reitin varrella on runsas parikymmentä laavua ja tulipaikkaa Paikka kartalla Olin luvannut lapsille, että lähdemme syyslomalla tekemään Lieksan rajaseudulle Ruunaan retkeilyalueelle parin päivän helpon vaelluksen. Olemassa olevia varusteita ja syysloman säätä miettiessäni päätin aikaistaa reissua runsaalla viikolla. Tämä oli hyvä päätös myös siksi, että nyt saimme nauttia ruskasta, […]

Maineensa veroinen, ehkä Suomen suosituin – Pieni Karhunkierros Kuusamossa

Pieni Karhunkierros on aika lailla Suomen tunnetuimpia retkeilyreittejä – jos ei tunnetuin. Ja arvostetuimpia ja varmasti myös perinteisimpiä, ikää Karhunkierroksella on jo yli 60 vuotta. Siitä tuli myös Luontopolkumiehen suosikkireitti – maisemat ovat kohdallaan, taukopaikkoja on riittävästi ja jalan alla on välillä polkua, välillä siltaa ja välillä pitkospuuta. Myös luonto on yllättävän monipuolinen!