Tag Archive for: kaupunkiluonto

Kohti Lammassaarta ja sen yli, päiväretki pakkassäässä Vanhankaupunginselällä Helsingissä

Teksti ja kuvat: Piritta Kallio Hei, haluan kertoa sinulle retkestäni, jonka sisältövaroituksena voisi olla stressin ja levottomuuden lieventyminen, onnellisuuden lisääntyminen ja koetun terveydentilan paraneminen. Työn, opiskelun, muuton, terveyden, rahatilanteen ja maailmantilanteenkin voisi helposti antaa vallata mielen aivan totaalisesti, ja tahtotila saattaisi olla käpertyä peiton alle piiloon ja nukkua talviunta murehtimatta mitään mistään. Mutta se on […]

Erinomaisen kiva kaupunkipolku: Tohlopin luontopolku Tampereella

Tampereen Tohloppijärven ympäri kiertävä luontopolku kulkee suurimmaksi osaksi leveillä ulkoiluväylillä ja hetken aikaa myös katujen jalkakäytävillä, mutta tarjolla on myös Epilänharjulla kulkeva polkuosuus. Vajaan kuuden kilometrin reitillä on 14 opastaulua, suoluontoon tutustuttava pitkospolku sekä kaksi uimarantaa.

Samaa reittiä taimenien kanssa – Longinojan Luontopolku Kehä 1:n laitamilla

Longinojan hienoa taimenpuroa on kunnostettu jo yli kymmenen vuoden ajan ja sen kunnostus on valittu Paras luontoteko -kilpailun voittajaksi. Puron varrelle on luotu myös mukava luontopolku, jossa voi tutustua sekä taimeneen että kaupunkipuron luontoon ja sen suojeluun. Reitti on auki niin kesällä kuin talvellakin ja se on suurelta osalta esteetön.

Lumoudu lähiluonnosta: keväinen Polsanluoto Porin kansallisessa kaupunkipuistossa

Vain kivenheiton matkan päästä Porin ydinkeskustasta löytyy kaupunkialueen vehrein keidas ja kaupunkilaisten olohuone, Kirjurinluoto. Alue on osa Porin kansallista kaupunkipuistoa, joka ulottuu jokisuistolta Kivi-Poriin, keskustan puistoakseleilta Käppärän hautausmaalle ja sieltä edelleen Isomäen metsäisille luonto- ja lenkkipoluille. Kirjurinluodon ehdottomia helmiä ovat sen luonnonmukaiset pikkuluodot, joiden rikas ja monipuolinen luontoarvo jaksaa hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Luodoilla pesii […]

Kuvauksellinen Aulanko on myös talviparatiisi – nämä ovat sen parhaat palat!

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Hämeenlinna Aulanko on laaja, persoonallinen ja historiaa huokuva luonnonsuojelualue kivenheiton ja suoran bussimatkan päässä Hämeenlinnan keskustasta. Sen villit, paikoin puistomaiset humisevat metsät on kruunattu kutsuvien reittien kudelmalla, lammilla, solisevilla puroilla sekä satumaisilla pikku huviloilla ja jykevillä kivitorneilla, jotka vievät ajatukset Walt Disneyn elokuviin. Luonto on kaikkialla pääosassa, ja siihen on helppo kääriytyä […]

Vaikuttava koskikohde helppojen yhteyksien varrella: Vantaankosken luontopolku, Vantaa

Vantaankosken luontopolku on yhden kilometrin mittainen rengasreitti, joka kulkee polkua, pitkospuita, portaita ja siltoja pitkin Vantaankosken rannoilla. Kohde on helppo saavuttaa suoralla bussiyhteydellä Helsingistä, ja se on kaunis myös näin talvella. Kävin itse kulkemassa reitin tammikuisen aamun auringonpaisteessa, jolloin aurinko nousi upeasti maiseman taustalla. Voin kuvitella, että tämä paikka on erittäin hehkeä myös tuomien kukkiessa. […]

Syksyinen päiväretki Paloheinään Haltialan upeisiin metsiin Helsingin Keskuspuistossa

Teksti ja kuvat: Timo Tanninen Helsingin Keskuspuiston pohjoisosan metsät osoittautuivat oivalliseksi päiväretkikohteeksi. Alueen retkeilyinfraa on kehitetty merkittävästi viime vuosien aikana samalla kun arvokkaan metsäluonnon suojelua on vahvistettu. Nuorena poikana 1960–1970-luvuilla liikuin Helsingin Paloheinän maastoissa viikoittain juoksu- ja hiihtolenkeilläni. Talviset hiihtolenkkini suuntaan edelleen usein juuri Paloheinän hyvin hoidetuille laduille. Siitä oli kuitenkin aikaa, kun viimeksi liikuin […]

Tämän kierroksen Hämeenlinnassa haluat kokea: Vanajaveden rantareitti on kaupunkiluonnon aatelinen

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Hämeenlinna Hämeen keskiaikaisen linnan maisemissa Vanajaveden rantoja kiertää ihastuttava Vanajaveden rantareitti, joka jokaisen Hämeenlinna-kävijän kannattaa löytää. Tämä 5,7 kilometrin kierros on suurilta osin esteetön ja kulkee lähes koko matkan veden välittömässä läheisyydessä, vieläpä niin, että jylhä linna kruunaa näköalan lähes kaikista suunnista katsottuna. Kierros kulkee Hämeenlinnan kansallisessa kaupunkipuistossa ja on täydellinen kävelyreitti […]

Akaan Haihunkoski: Vihreä keidas keskellä Viialaa

Kuvat: Mari ja Mika Leijo Jos liikut Viialan suunnalla, suosittelen vierailua Haihunkoskelle. Ja kyllä tänne kannattaa tehdä vähän pidempikin poikkeama. Kyseessä on alkukesäisessä vehreydessään virkistävä keidas, joka ei ole tiettömien taipaleiden takana. Ennen saapumistaan Viialaan vesi on tehnyt pitkän matkan Tarpianjoessa, jossa on monia koskia ja vanhojen myllyjen raunioita. Alla kuvissa Hakkilan kylän Myllykoski, jossa […]

Varaslähtö kesäfiiliksiin: Jyväskylän Viitaniemi on vehreä auringonlaskuparatiisi

Olen asunut Jyväskylässä vasta kaksi vuotta, mutta Viitaniemen alueesta on tullut yksi suosikeistani. Täällä on kiva käydä koiran kanssa kävelyllä, uimassa, piknikillä tai kuvaamassa. Toivon tämän kuvasarjan osoittavan sinulle, kuinka kaunis paikka on kyseessä vierailla vaikkapa kesällä! Todellinen nautiskelija voi yhdistää samaan retkeen myös Tuomioniemen uimarannan – Viitaniemen ja Tuomiojärven rantojen välinen matka on 1,2 km, […]