Tag Archive for: kallio

Lippaluolaa ja lampien rantoja – tutustumisen arvoinen Iso-Vuorijärvi Orivedellä

Iso-Vuorijärven retkeilyreitti kulkee erämaaluonnon keskellä. Reitti on onnistunut yhdistelmä metsäisiä osuuksia, suotaipaleita ja kallioisia järvien rantoja. Iso-Vuorijärven riippukalliot ja lippaluola ovat myös melkoisen ainutlaatuinen nähtävyys – ja lipan suojassa voi pitää taukoa, olipa sitten sateista tai aurinkoista!

Pronssikautinen hauta-alue = vaikuttava retkikohde. Sammallahdenmäki Raumalla.

Sammallahdenmäki Raumalla on nimetty UNESCOn maailmanperintökohteeksi vuonna 1999. Melko laajan ja kallioisen mäen laella on huomattava määrä pronssikautisia hautaröykkiöitä ja niiden lomassa kiertelee luontopolku.

Nuuksion vähemmän tunnettuja kulmia – tällainen on Klassarinkierros Vihdissä

Nuuksiossa on myös reittejä, jotka ovat vähemmän tunnettuja ja käveltyjä. Tällainen reitti löytyy Nuuksion länsiosasta. Klassarinkierroksella saa nauttia rauhallisista metsä- ja lampimaisemista ja kiivetä Klassarinkallion huipulle ihailemaan avoimia maisemia.

Pääkaupunkiseudun parhaita lähikohteita – Kopparnäsin ulkoilualueen reitistö ja Råbergets runda

Uudemaan virkistysalueyhdistyksen Kopparnäs-Störsvik tarjoaa 700 hehtaaria merenranta-alueita Inkoon ja Siuntion rajalla. Reitistöä on kehitetty ja alueelle on avattu mukavia rengasreittejä. Råbergets runda on avarien saaristomaisemiensa puolesta alueen parhaimmistoa!

Lappo: kiva kesäkohde Ahvenanmaalla. Kävele luontopolku, nauti aidon saaristokylän tunnelmasta!

Lappo on noin kahdeksan neliökilometrin saari Brändön kunnassa Ahvenanmaalla. Palvelujen lisäksi sataman tuntumasta löytyy niin frisbeegolfrata kuin mukava luontopolkukin. Polun komeimmat maisemat ovat heti alkumatkalla – korkealla kalliolla on juhannussalko ja sen tienoilla voi ihailla maisemaa niin Lappon kylän kuin merenkin suuntaan.

Eksoottiset katajan ja kallioiden maisemat – Seglingen luontopolku Ahvenanmaalla on lomapäivän arvoinen

Seglinge on noin kymmenen neliökilometrin kokoinen saari Kumlingen kunnassa Ahvenanmaalla. Ihastuttava Seglingen luontopolku kulkee Teilin merenselän tuntumassa lehtometsissä sekä kallioilla katajapensaiden valtakunnassa. Välillä hieman vaativakin reitti on rannan tuntumassa merkitty hauskoilla lokkimerkeillä.

Näillä kallioilla kuivattiin silakkaa, nyt nautitaan kivasta luontopolusta. Hakkenpään laavupolku Taivassalossa.

Taivassalo on ollut todellinen silakkapitäjä. Aikoinaan silakkaa on kuivatettu Niurniemen tasaisilla ja sileillä kallioilla, jotka ovat nyt Hakkenpään laavupolun komeita kävelybaanoja. Polku on noin viiden kilometrin pituinen ja melko helppokulkuinen.

Löydä salapuro, ansakivi, Muonakallion mökki. Salonsaaren luontopolulla Asikkalassa

Salonsaari sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Asikkalan keskustasta. Kolmen kilometrin mittainen luontopolku kulkee mäntykankailla, kuusikoissa ja suomaisemassa. Infotauluissa on tietoa alueen luonnosta ja historiasta – mutta myös muinaishämäläisistä eränkävijöistä.

Märynummi on monipuolinen ulkoilualue Salossa: Luontopolkumies testasi retkeilyreitin.

Märynummi sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Salon keskustasta ja vain pari kilometriä moottoritieltä ja monelle tutulta Design Hilliltä. Täällä voi helposti piipahtaa kävelyllä vaikkapa ohi ajaessa. Viiden ja puolen kilometrin retkeilyreitti tarjoaa suomaisemia, kallioita ja luonnon rauhaa.

Kalliota silmänkantamattomiin – tällainen on Ekniemen luontopolku Kemiönsaarella

Ekniemen luontopolun löydät Kemiönsaaren pohjoisreunalta. Polku nousee upealle kallioalueelle ja kiertelee siellä useamman kilometrin matkan. Reitin kohokohta on hieno näkötorni, josta avautuvat melkoiset kalliomaisemat kaikkiin ilmansuuntiin!