Lippaluolaa ja lampien rantoja – tutustumisen arvoinen Iso-Vuorijärvi Orivedellä

➡️ Kierros n. 7 km
🕒 2 h
⚫⚫⚪ Keskivaativa reitti, hetkittäin hankalakulkuinen
📌 Paikka kartalla
🔥 Useampi tulipaikka ja keittokatos

Orivesi sattui matkani varrelle ja päätin kävellä siellä luonnossa. Huomio kiinnittyi komeaan Iso-Vuorijärven riippukallioon, ja päätin ottaa sen ohjelmaan. Lähtöpaikka löytyi melko helposti. Kantatieltä 66 käännytään Vuorijärvi-nimiselle tielle ja sieltä Rutajärventielle. Hiekkatietä kertyi viitisen kilometriä. Reitin lähtöpisteessa on opastaulu ja paikka parille autolle. Huomasin kuitenkin, että myös kuvassa takavasemmalla näkyvä muutaman kymmenen metrin ”tienpätkä” loppui kääntöpaikkaan, jossa oli lisää tilaa autoille. 

Olin printannut kartan Oriveden nettisivuilta – sama kartta löytyi myös opastaulusta. Karttaan on merkitty kiertosuunta myötäpäivään, joten lähdin kävelemään reittiä ehdotettuun suuntaan.

Kuten parkkipaikan kylteissä isolla lukikin, reitti on merkitty keltaisin merkein. Ensimmäiset metrit kuljetaan mukavaa polkua sekametsässä. 

Vain puoli kilometriä kävelyä, ja saavutaan jo Iso-Vuorijärvelle. Aamuaurinko paistoi komeasti, kun saavuin rantakallioille. Mietin, olisinko tässä kohdassa riippukallioiden päällä. 

Kyllä olin! Polku laskeutui järven rantaan ja löysin tulipaikan riippukallioiden alta. Kallion alla mahtuu juuri ja juuri seisomaan, luontopolkumies mittatikkuna.

En pysähtynyt vielä evästauolle. Aamuaurinko ei paistanut lipan alle, joten päätin jatkaa matkaa ja etsiä aurinkoisemman paikan. Reitti jatkuu siis pitkin Iso-Vuorijärven rantaa ja todellakin – harva retkeilyreitti kulkee näin lähellä järveä. Tässä kohdassa voi yrittää kulkea kaltevaa kalliota pitkin tai ottaa muutaman askeleen aivan veden rajassa, valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon.

Riippukallio on järven itärannalla, ja reitti kulkee pitkin etelärantaa. Upea kallio näkyykin monessa kohdassa reittiä.

Hetkittäin käydään puiden suojassa.

Mutta suurimmaksi osaksi reitti todellakin kulkee aivan Iso-Vuorijärven rannassa, kuten tässäkin kohdassa.

Se, että reitti kulkee aivan rantaa pitkin, aiheuttaa joissain kohdissa vähän haasteita. Tässä kohdassa oli tultava alas kalliolta rantaan. Otin keltaisella merkitystä puusta vähän tukea ja hyppäsin vajaan metrin alas. Jälkeen päin jäin vähän miettimään, olisiko tämän kohdan voinut jotenkin kiertää. Luultavasti olisi voinut, kiertämällä koko kallion. Joka tapauksessa tässä vaadittiin vähän vuorikauriin ketteryyttä, en suosittelisi reittiä ihan kaikille.

Rantakävelyä riitti yli kilometri. Noin kahden kilometrin kohdalla tullaan Iso-Vuorijärven läntisimpään päähän. Tässä kohdalla on jälleen selkeä kyltti reitin jatkosta.

Ja saman tien saavutaan jo seuraavan järven rantaan. Reitti kulkee parisataa metriä aivan suolammen tai -järven rantaa pitkin. Tässä kohdassa ei ole pitkospuita, ja rantareitti on melko kostea. Mutta todella kaunis!

Taas aivan lyhyt kannas ja saavutaan Kirvesjärville ja laavulle. Aurinko paisteli juuri sopivasti rantaan ja istahdin vihdoin ansaitulle kahvi- ja leipätauolle. Oli rauhallista, hiljaista ja aurinkoista. Ihan täydellinen paikka ja hetki evästauolle. 

Suomaisema jatkuu vielä hetken Kirvesjärven laavun jälkeen. Sen jälkeen kuljetaan oikeastaan ensimmäistä kertaa metsässä. Synkkää metsää tällä reitillä ei ole – tässäkin kuljetaan valoisassa havumetsässä. Mustikanvarvut peittävät maata, silloin tällöin ylitetään pari ojaa. Sillatkin olivat hyvässä kunnossa.

Kolme kilometriä kävelty. Taas saavutaan järven rantaan. Reitin viimeinen järvi on Salmijärvi. Tämän järven rannalla ihailin kaakkureita, jotka leppoisasti uivat vastarannan läheisyydessä. Onneksi olin ottanut pienet kiikarit mukaan. 

Salmijärvi ylitetään sen kapeimmasta kohdasta siltaa pitkin. Jäin vähän vielä vilkaisemaan karttaa.

Viimeinen kilometri oli sattuneesta syystä melko helppoa.

Kuumaa hiekkatietä pitkin takaisin autolle. 

Matkaa kertyi melko tarkkaan 4,5 km – aivan kuten Oriveden nettisivuilla oli kerrottukin. Aikaa kului noin kaksi tuntia, siinä ajassa piti jo kunnollisen evästauonkin. Muita retkeilijöitä en tavannut – tosin lähellä mökkeillyt pariskunta sauvakäveli parkkipaikan ohi, kun olin vaihtamassa taas kaupunkivaatteita ylleni. Juttelimme hetken mustikoiden kypsymisestä (uskoivat minun olleen mustikankeruureissulla).

Reitti oli todella mukava, mutta hieman haastava. Suosittelen kaikille, mutta hieman vuorikiipeilijän ominaisuuksia kallio-osuuksilla tarvitaan! Jos tänne toisen kerran vielä pääsen, lähden kävelemään toista reittiä läheiselle Siikajärvelle.

Totesin jälkeen päin, että Retkipaikassa oli jo aiempi esittely Iso-Vuorijärvestä. Edellisen kirjoituksen jälkeen reitin rakenteita – ennen kaikkea siltoja – on selvästi korjattu ja paranneltu.

Blogiteksti julkaistu myös Luontopolkumiehen blogissa.

Sijainti: N=6854712.500, E=353953.000 (ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.