Tag Archive for: Finström

Över berg, genom skog. Mäen yli, metsän läpi. Bergön luontopolku Finströmin kunnassa Ahvenanmaalla.

Bergön luontopolku. Suomessa on samannimisiä luontopolkuja useampikin. Ainakin Espoossa ja Maalahdella, sekä Ahvenanmaalla, Finströmissä. Espoota ja Finströmiä yhdistää myös näkötorni, joka Finströmin reitillä tarjoaa hienot maisemat kohti Getaa ja merenlahtia. Reitin varrella on myös hienoja maalaismaisemia ja 1900-luvun alun tuulimylly.

Pähkinäpensaslehto vailla vertaa – Prästgårdsnäset Ahvenanmaalla

Finströmin kunnassa sijaitseva Prästgårdsnäset eli Pappilanniemi on nimensä mukaisesti vanhan pappilan laidunmaata. Luonnonsuojelualueella on valloittava lehto – luontopolku kulkeekin suuren osan matkaa pähkinäpensaiden holvaamassa käytävässä. Reitillä näkee myös todellisia tammi- ja saarnivanhuksia.

Pieni mutta kaunis Prästgårdsnäset, Finström

Kevään rospuuttoajan ollessa edessä on mukava kurkistaa vähän eteenpäin, siihen kohtaan kun luonto on heräämässä kukoistukseensa ja kukkien ensimmäinen aalto värittää metsän pohjan. Tuohon aikaan, huhti-toukokuun taitteessa olimme Jussin kanssa liikkeellä Ahvenanmaan maisemissa. Tunnetumpien nähtävyyksien lisäksi yritimme reissusuunnitelmaa tehdessämme yhyttää kartalta muita kiinnostavia paikkoja. Yksi näistä oli Prästgårdnäset.Merenlahden pohjukasta kurkottava niemi, josta emme tienneet oikeastaan […]