Entries by Luontopolkumies Mika Markkanen

Nuuksion vähemmän tunnetulla Kaarniaispolulla – yksi kohokohta on vanhan kaatopaikan vehreä maisema.

Kaarniaispolku sijaitsee Nuuksion eteläisimmässä reunassa, Veikkolan taajaman läheisyydessä. Se on suunniteltu Metsähallituksen ja Veikkolan koulun yhteistyönä. Muutaman kilometrin polulla on monenlaista maisemaa ja elinympäristöä – se on oivallinen iltakävelyreitti tai rastipisteisiin tutustuttaessa vaikkapa koko perheen luontoretkikohde!

Tervajärven monipuolisten rantamaisemien lumoa – Koppelonkierros Repoveden kansallispuistossa

Koppelonkierros on ilman muuta Repoveden rengasreittien parhaimmistoa. Ketunlenkin tavoin täälläkin ollaan vesistön läheisyydessä suuren osan aikaa – reitillä on kauniita siltoja ja hienoja taukopaikkoja. Reitillä voi tutustua myös Repoveden metsien uittohistoriaan. Lähes luonnontilaisia metsiä riittää, niissä voi bongata reitin nimikkoeläimen, metsonaaraan eli koppelon.

Itähelsinkiläistä merenrantamaisemaa ja luontoelämyksiä – Uutelan luontopolulla

Uutela on yksi Helsingin parhaista ulkoilupuistoista. Meri ympäröi sitä kolmelta suunnalta ja sen luontoon kuuluukin esimerkiksi merenrantaniittyjä ja laguunilahtia. Uutelan luontopolkuun tutustuessa saa monenlaisia elämyksiä, yhtäällä tuntee olevansa Suomi-filmin maisemissa – toisaalla voi kulkea lähes luonnontilaisessa metsässä tai bongata rantakalliolta valtavia rahtilaivoja tai kauniita merilintuja.