Entries by Katja Rantakokko

Kevättä vastassa Vuokatin Naapurinvaaralla: Lepikon lenkki huipentuu näköalakodalle

Kaupallisessa yhteistyössä Vuokatti Olimme jo jonkin aikaa odotelleet sopivia maaliskuisia hankikantokelejä päästäksemme tekemään lumikenkäretken Vuokatin maisemissa, Naapurinvaaran rinteillä kulkevalla Lepikon lenkki -nimisellä kierroksella. Kuten varmasti monet muutkin, aikainen kevät pääsi kuitenkin yllättämään myös meidät. Vain viikossa lähes kaikki lumet sulivat, eikä lumikenkiä lopulta tarvittu enää retkemme aikaan viime viikonloppuna. Kelistä huolimatta ihastuimme tähän reittiin todella […]

Hiukan kävelyreitit: helppo nautinto Vuokatin kotipitäjässä Sotkamossa, Kainuun talven lumossa

Kaupallisessa yhteistyössä Vuokatti Päiväretkemme vaarojen maisemiin Sotkamoon oli alkamassa! Kotoamme Oulusta ajaa Sotkamoon reilussa parissa tunnissa ja keli oli mitä mainioin, vaikka pakkanen vähän purevalta tuntuikin. Mukanamme ei ollut suksia tai lumikenkiä, vaan tänään riittäisivät ihan tavalliset ulkoiluun sopivat talvikengät sekä lämmin vaatetus: kohteenamme olivat Hiukan alueella käveltävissä olevat reitit sekä Hiukasta Leivolankylään tehty jääreitti. […]

Kaksi kotaa ja vanhan luonnon lumoa: tällainen on Eino Leinon polku syksyisen Vuokatin rauhassa

Kaupallisessa yhteistyössä Vuokatti Moni mieltää Vuokatin talvikohteeksi, ja tokihan paikka tarjoaakin talvisin muhkeat nietokset suhteellisen lähellä Etelä-Suomea. Vuokatti on kuitenkin todella hieno retkipaikka myös sulan maan aikaan, sillä sen luonnosta löytyy monipuolisesti metsäpolkuja, taukopaikkoja, kauaskantoisia näköaloja sekä Kainuun tenhoa ja rauhaa. Yksi Vuokatin reittien kruununjalokivistä on Eino Leinon polku, jonka ihaninta antia ovat vanhan metsän, […]

Perheretki Oulun Myllykosken laavulle sujui yhteiskäyttöautolla jouhevasti – Sanginjoen metsäiset tuoksut valloittivat kaikki aistit

Kaupallisessa yhteistyössä Aimo Share Saimme käyttöömme Aimo Share -yhteiskäyttöauton jutunteon merkeissä, ja innostuneena tästä mahdollisuudesta päätimme lähteä retkelle Myllykosken laavulle Oulun Sanginjoelle. Olin nähnyt Myllykosken laavusta vain talvisia kuvia, joten en tiennyt mitä odottaa. Sää helli meitä ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta! Myllykosken laavut Sanginjoella Reitti 200–300 m/suuntaParkkipaikka kartalla (Kuparisenpolku, Oulu)Kaksi tulipaikkaa, ulkokäymälä Oulussa Aimo […]

Miltä tuntuu, kun rakastaa metsää, mutta myös pelkää sitä? Kokemuksiani metsänpelosta

Auton ovi sulkeutuu. Napsautan ovet lukkoon ja katson edessäni olevaa metsätietä. Jo muutaman askeleen päässä autosta alkaa tuntua ahdistus. Joku tarkkailee. Kun auto jää kauemmaksi, alkaa varovainen vilkuilu ympärille. Vilahtiko tuon puun takana jotain? Mikä tuo suuri tumma möhkäle on metsän reunassa? Jos tulen sähkölinjojen alle, missä näkee kauas, olen aivan varma että siellä kaukana kömpii karhu. […]