Talvimyrsky Hangon Tulliniemessä ravisteli retkeilijän horroksesta

Helmikuussa perhoset, lepakot, rantojen vähäpukeiset kaksijalkaiset ja merikaali ovat läsnä luontopolun opastetauluissa ja edellisten kesien muistoissa. Minkä kesä kätkee paljouteen, on talvella paremmin esillä. Englantilainen linja, ”pikku-Berliini” ja muu Kumionpäähän liittyvä saa talvella ansaitsemansa huomion. Lähtemälle lukuretkelle tiedät mitä Tullinimen runsaudensarvi tarjosi harmaana ja tuulisena helmikuun päivänä. ”Hangossa paras vuodenaika on aina juuri nyt” ”Hangossa […]

Leuto talvi retkiluistelijan silmin

Leuto talvi saattaa äkkiseltään kuulostaa melko karmealta sanaparilta, ja sitä se varmasti koviin pakkasiin ja talven rientoihin tottuneelle onkin. Hiihtäjät eivät pääse raivoamaan ladun varteen ja autot ovat kurassa ympäri vuorokauden. Retkiluistelijalle leuto talvi saattaa kuitenkin avata ennätyspitkän kauden ja useampia upeita päiviä jään päällä. Tänä talvena useat lämpöjaksot ovat pitäneet huolen siitä, että satanut […]

Torronsuon suuri syli Tammelassa ottaa kävijän huomaansa

Torronsuo on Kanta-Hämeen Tammelassa sijaitseva Keravan kokoinen suoalue, josta suuri osa on avosuota. Sään salliessa Torronsuolla näkee kauas, lähelläkin on nähtävää ja aistittavaa. Miniatyyrimännyt, kelot, rahkasammalet, varvut, heinät ja allikot elävöittävät metsäsaarekkeiden pirstaloimaa avoimuutta. Sään vaihtelut ja vuoden- ja vuorokaudenajat avaavat Torronsuota eri tavoin. Lähes luonnontilaista karun kaunista suota voi ihailla pitkospuilta, näköalakallioilta ja Kiljamon […]

Maaliskuisen meren hyväilyssä: alkukevään kauneutta Porkkalanniemellä Kirkkonummella

Kirkkonummella Itämereen työntyvän Porkkalanniemen päästä löytyy Uudenmaan virkistysalueyhdistys Uuvin ylläpitämä Porkkalanniemen virkistysalue. Alueella on useita parkkipaikkoja, merkittyjä polkuja ja taukopaikkoja, kunhan jaksaa – toivottavasti ilman matkapahoinvointia – ajella tuhannella mutkalla olevaa, valppautta vaativaa pikkutietä riittävän pitkälle. Teimme viime viikolla kevätretken Porkkalanniemelle, meren äärelle. Tuntui raikastavalta saada tuulettaa hiuksia ja ajatuksia meripuhurin äärellä. Alta löydät kuvia […]

Aikainen kevätretki Porvoon Virvikin ulkoilualueelle

Porvoon kaupunki hankki Virvikin alueen ulkoilijoiden käyttöön vuonna 1971. Tänä päivänä alue tunnetaan parhaiten hienosta golfkentästään. Kotona karttoja tutkaillessa huomasin, että ulkoilualueeseen kuuluu myös metsiä merkittyine reitteineen. Tämä oli minulle uutta, joten päätin kohdistaa kevään ensimmäisen patikkaretkeni niihin maisemiin. Porvoon kaakkoispuolella sijaitseva Virvikin ulkoilualue on kooltaan useita satoja hehtaareja. Alueelta löytyy golfkenttä, frisbeegolfrata, uimaranta sekä […]

Portimon poluilla riittää roimasti reittejä – Riuhtan kierros Haminassa

Portimon polut on Vehkalahden Veikkojen ylläpitämä polkureitistö, joka kulkee monipuolisissa maastoissa Haminan kaupungin pohjoispuolella. Tämä on yksi Luontopolkumiehen suosikkireitistöistä. Kevään 2025 alkajaisiksi tutustuin muutaman kilometrin mittaiseen Riuhtan kierrokseen.

Talvia pelastamassa Pyhätunturilla – Saavatko tulevat sukupolvet nauttia vielä lumesta

Pohjoisessa ja etelässä liikkuessani olen omin silmin nähnyt, että talvemme ovat muuttuneet. Niin on nähnyt moni muukin. Sinä aikana, jonka olen saanut maan päällä elää, on muutos täällä pohjolassa ollut selkeä, eikä talviin voi enää luottaa sellaisina kuin ne lapsuutemme kinosten keskellä leikkiessämme muistamme. Ajattelin, että nyt on aika tehdä muutakin kuin jakaa silloin tällöin […]

Kahdeksan vuodenaikaa: ensimmäinen vuodenkiertoni Lapissa

Tein pitkäaikaisesta haaveestani totta ja muutin Pohjois-Lappiin luonnon houkuttelemana. Ensimmäinen kokonainen vuodenkiertoni pohjoisessa oli täynnä uteliasta tutustumista pohjoisen luonnon kahdeksaan vuodenaikaan. Vuoden jälkeen olen edelleen palavasti rakastunut. Pakkastalvi – kuherruskuukausi lähiluonnon kanssa Tuhatkunta kilometriä talvisia maanteitä muuttokuorman kanssa ja siinä minä vihdoin olin, uudessa kodissani pohjoisessa. Pohjoisen luonnon houkuttelemana. Haaveissa ja puheissa Lappiin muutto oli […]

Meren rannalla mieltä tuulettamassa: Klobbacka, Inkoo

”Luonnosta saatavat hyvinvointivaikutukset alkavat nopeasti ja pysyvät pitkään.” Näin kertoo luontoa hyvinvoinnin lähteenä käsittelevä osio Mielenterveystalo.fi-sivustolla. Tämän on varmasti – toivottavasti – moni meistä huomannut omassa elämässään ihan käytännössä todeksi. Viime vuodet eivät ole päästäneet kaikkia meitä helpolla mielen jaksamisen suhteen, joten luontoon suuntaaminen säännöllisesti ja mahdollisimman usein on toivon mukaan monien elämässä tärkeyslistan etupäässä. […]

Viisi tuntia metsässä, seitsemän aarretta matkan varrelta

Kerrotaan, että pelkkä oleskelu luonnossa tekee hyvää terveydelle. Itse suurena lorvimisen ystävänä nautin tästä ajatuksesta, sillä en tykkää suorittaa luonnossa – mielestäni palkkatyö tuo elämään ihan tarpeeksi suorittamista, ja vapaa-ajalla voi sitten ottaa rennommin, jos elämän olosuhteet sen sallivat. Eräänä päivänä pakkasin laukkuuni vähän evästä ja vettä, ja lähdin kulkemaan metsän läpi naapurikylään ilman aikataulua. […]