Tag Archive for: Satakunta

Naisten erätaitoviikonloppu merellisissä maisemissa Rauman Nurmeksen saaressa

Kun näin eräoppaana järjestää kolmen päivän mittaisen retkeily-ja erätaitokurssin saaressa, on ennen kurssin alkua aina monta asiaa huomioitavana. Kurssin turvallisuussuunnitelma, tavara-ja henkilölogistiikka ja aikataulut, vain näin muutamia asioita mainitakseni. Toki myös kurssipaikan sijainti saaressa tuo hommaan omat merelliset vibansa. Näistä yksi on esimerkiksi sää, jolla on rannikolla tapana olla kylmä, tuulinen ja vaihteleva. Lisäksi kurssiin […]

Neva-Lylyn luontopolulla Willpertin kaa

Neva-Lyly on pieni suojärvi Karvialla. Järven ympäri on rakennettu talkoilla helppokulkuinen pitkospuureitti. Reitin varrella voi seurata Willpertti-peikon seikkailuja – siksi reitti sopii erityisesti lapsiperheille ja lapsenmielisille!

Rauman Maanpäännokassa odottaa avara merimaisema

Jos Raumalla käydessä haluaa houkuttelevien putiikkien ja kahviloiden ääreltä välillä avarampiin maisemiin avomeren äärelle haistelemaan raikasta meri-ilmaa, tällaiseen sopiva paikka löytyy esimerkiksi Maanpäännokasta. Tälle pienelle polulle on keskustasta noin viisi kilometriä. P-alue kartalla Pieni pysäköintialue löytyy Laituritieltä. Houkutteleva kallio ja avara maisema avautuvat heti muutaman askeleen päässä. Sateisena kevätiltana poluilla ei näkynyt muita kulkijoita. Eksyminen […]

Rauman Äyhönjärvi on vehreä keidas lähellä keskustaa

Kaikki Raumalla vierailevat löytänevät tiensä Wanhan Rauman kapeille kujille pittoreskien puutalojen pariin. Veikkaisin, että harvempi matkalainen etsiytyy Äyhönjärven rannoille, vaikka vehreä keidas sijaitsee noin 1,5 km päässä. Lensunkalliontien P-alue kartalla Reitti järven ympäri n. 3 km Ei tulipaikkaa Huom: koirien ulkoiluttaminen kielletty Järven ympäri voi kulkea noin kolmen kilometrin mittaisen kävelyreitin. Järven eteläpää on rakennettu […]

Jäähyväiset talven jäljille – aprillipäivän liukulumikenkäretki maaseudun rauhassa Satakunnassa

Huhtikuun ensimmäinen, aprillipäivän aamu valkenee kauniina ja seesteisenä. Takatalven pyryn levittämä lumihuntu lepää sileänä ja hohtavan valkoisena peltoaukean yllä. Auringonsäteet kimmeltävät timanttisina lumen pinnalla. Peltoa ympäröivät metsäpalstat kohoavat ylväinä kätkien sisäänsä uuteen kevääseen heräävää elämää. Olen päiväretkellä ystäväni kanssa Satakunnan mailla, maaseudun rauhassa, paikassa, jonne liikenteen, ihmisten ja kaupungin kiireinen hälinä eivät ulotu. Takana on […]

Illan sinisiä hetkiä ja muistoja piskuiselta Porin Kallon saarelta

Tummanpuhuvat pilvet ovat käpertyneet kerälle läntiselle taivaalle ja näyttää aivan siltä, kuin ukkonen olisi lähestymässä rannikkoa. Vaikka teoriassa lumipyrysalamointi onkin mahdollista, taitaa synkkä taivaanranta ennustaa tälläkin kertaa pelkkää lumi- tai räntäsadetta. Yksi asia on kuitenkin varmaa: oli sää tai vuodenaika mikä tahansa, työviikon nollaus onnistuu takuulla merimaiseman äärellä. Tällä kertaa autoni suuntaa kohti Kallon saarta, pientä […]

Yyteristä on moneksi! Merenrantaniittyjen luontopolku Lietteillä johdattaa retkeilijän talvisen rauhan tyyssijalle

Eletään selkäviikkojen aikaa, ja talven pimein aika hellittää otettaan. Kynttilän päivä ohitettiin juuri, ja vanha kansa on kääntänyt kalenterinsa pikkutammin puolelle. Kuun ensimmäinen lauantai lupailee hyvää länsirannikon ulkoilijoille: pikkupakkasta ja aurinkoa. Pitkään ei siis tarvitse empiä, miten ja missä vapaapäivänsä viettäisi. Energia alkaa virrata kuin itsestään valonsäteiden pilkistäessä sälekaihtimien lomasta, ja mieli halajaa rakkaan sielunmaiseman äärelle, aavan […]

Valkeajärven upouusi luontopolku Kokemäellä, Satakunnan sydänmailla

Kirpeänä ja aurinkoisena pakkaspäivänä ei liene mitään parempaa kuin suunnata ulos nauttimaan raikkaasta ilmasta ja luonnosta. Satuin olemaan juuri tuollaisena päivänä käymässä vanhalla kotiseudullani sukulaisvierailulla nuorimman lapseni kanssa. Olimme nähneet jonkinlaisen vilahduksen somevirrassa Kokemäellä sijaitsevasta uudesta luontopolusta, joka herätti tietysti heti kiinnostukseni. Korpimaisessa maastossa, rämesuolla sijaitseva Valkeäjärvi vaikutti oikein sopivalta kohteelta päiväretkelle juuri perheen nuorimmaisen […]

Mielenrauhaa etsimässä – talvisen luonnon tarkkailua erämaisella Joutsijärven retkeilyreitillä Ulvilassa

Teksti ja kuvat: Outi Johansson Hämärän huntu väistyy, ja päivä valkenee hiljalleen. Eletään joulukuun ensimmäisiä päiviä. Kellon viisarit lähenevät puoli kymmentä, kun ajelen Ulvilasta kohti Joutsijärven retkeilyreittiä ja määränpäänä olevaa Rekitaipaleenjärven parkkipaikkaa. Päätin lähteä karkuun joulukiireitä ja suunnata luonnon lempeän hiljaisuuden syliin. Siihen Joutsijärvi ja sen ympäröivä alue tarjoavat mitä parhaimmat mahdollisuudet. Erämainen alue on […]

Packraft-retki syksyisessä Selkämeren kansallispuistossa Rohelan kalastajatorpalle

Tekijät: Kristina Latvala ja Lulu-koiran emäntä Niina Heikkilä Olin jo pitkään haaveillut syksyisestä packraft-retkestä merelle ja saaristoon. Kaiken kaoottisen kiireen ja tohinan keskellä ajatus itsestä vanhassa kalastajatorpassa katselemassa kaminan rätinää oli suorastaan vastustamaton. Niinpä googlailin ensin hieman netistä varaustupia rannikkoseuduilta ja päädyin valinnassani Selkämeren kansallispuiston Rohelan kalastajatorppaan, joka sijaitsee Rauman Reksaaressa. Tuttu paikka edellisiltä retkiltäni […]