Tag Archive for: puolustusvarustukset

Svartholman merilinnoitus Loviisan edustalla on kiehtova paikka täynnä historiaa

Sain tilaisuuden vierailla Loviisan kauniissa kaupungissa ja kaupunkin edustalla Svartholman saaren merilinnoituksessa. Retkipaikalla on aiemmin esitelty Svartholman maalinnoitus. Tämä merilinnoitus kuuluu samaan meripuolustusasemien sarjaan kuin Suomenlinnakin, ja Svartholman merilinnoitus rakennettiin aikoinaan toimimaan yhteistyössä mantereen puolella olevan linnoituksen kanssa ja torjumaan Loviisanlahtea päin mahdollisesti mereltä tulevia hyökkäyksiä Ruotsin vallan aikaan 1700-luvulla. Loviisahan on Konnevedeltä suhteellisen miehekkään ajomatkan päässä, […]

Örön linnakesaari, Kemiönsaari

Dragsfjärdin kuntaan kuuluva Örö on Suomen eteläisimpiä saariryhmiä. Lähes sata vuotta puolustusvoimien käytössä ollut Örö on nykyisin Metsähallituksen hallinassa. Vaikka puolustusvoimien vakituinen miehitys saarella on loppunut, käytetään saarta edelleen harjoitus- ja valvontatarkoituksiin. Siksi saareen ei edelleenkään mennä ilman etukäteen anottuja kulkulupia. Matkailija pääsee tutustumaan saareen vain osallistumalla jo sovittuihin ryhmämatkoihin. Huom! Örö on sittemmin avautunut […]