Tag Archive for: Pohjois-Pohjanmaa

Vesiputousmiehen muistelmia: Jyrävän ensikosketus Kuusamon kesäkuisessa illassa 2009

Kirjoitus on jatkoa muistelmilleni Suomen vesiputousten kohisevilta rinteiltä kuluneiden vuosien takaa. Tällä kerralla suuntaamme Kuusamoon vuoden 2009 kesäkuiseen iltaan, jolloin kuvasin Jyrävän upean könkään ensimmäistä kertaa. Kuten jo edeltävässä, Maaningan Korkeakoskea käsittelevässä muistelmassani kerroin, vuoden 2009 kesäkuu oli minulle erityinen ja unohtumaton etappi siihenastisella elämäntaipaleellani. Tuolloin lähdin elämäni ensimmäiselle täysin omatoimiselle Suomen kiertomatkalleni tutkimaan ja […]

Kukonkylän luontopolku Sievissä: siirtolohkareita ja suomaisemaa.

Sievissä sijaitseva Kukonkylän luontopolku kulkee metsämaisemissa sekä Kotonevan avosuolla. Reitin varrella on lintutorni, tervahauta ja valtava määrä kivenmurikoita, osa keskellä suota. Taukopaikka on sekin jännittävällä ja kivisellä pikku kalliosaarekkeella suon keskellä.

Syvyydenkierros – reitti Syvyydenkaivon läpi Rokuan kansallispuistossa.

Rokualla on paitsi kansallispuisto myös Suomen ensimmäinen Unesco Global Geopark -statuksen saavuttanut matkailualue. Ainutlaatuisella geologisella alueella voi tutustua jääkauden jälkiin – harjuihin, dyyneihin, suppiin tai vaikkapa jäätikköjärvien lahtiin. Niihin voi tutustua noin kuuden kilometrin Syvyydenkierroksella.

Perinnemaisemaa, suojeltuja lehtoja, kuohuva koski. Muhoksen Liimanninkosken luontopolku.

Liimanninkosken luontopolku Muhoksella kulkee lampaiden laiduntamalta niityltä synkkään kuusikkoon ja kuohuvalle Liimanninkoskelle. Polku kulkee mutkittelevan joen rannassa lehtojensuojelualueella. Taukopaikkoja on sekä koskimaisemassa että vanhassa puimalassa.

Suloisia soita ja tunnelmallisia metsiä – Kalimeenkierros Oulussa.

Sanginjoen luonnonsuojelualueella on hyvä valikoima erilaisia kävelyreittejä. Noin seitsemän kilometrin mittainen Kalimeenkierros on niistä pohjoisin. Sen varrella on soita, lehtoja ja vanhoja metsiä sekä pari mainiota taukopaikkaa.

Lammaslaidun, pääskyhotelli. Iin Hiastinhaaran luontopolun kohokohtia.

Iin Hiastinlahdella sijaitseva luonnonsuojelualue tarjoaa erinomaiset puitteet luontoretkelle. Hiastinhaaran luontopolku kulkee pitkospuita pitkin lammaslaitumen läpi Patakarin niemelle, jossa on taukopaikka sekä lintutorni. Taukopaikan vieressä on myös toinen ja vähän erikoisempi torni, pääskyhotelli.

Loppulan kierros on helpon kulkemisen polku Sanginjoen luonnonsuojelualueella Oulussa

Sanginjoen luonnonsuojelualueella on melkoinen valikoima retkeilyreittejä. Loppulan pysäköintialueelta lähtee useampikin mielenkiintoinen polku. Loppulan kierros on noin neljän kilometrin kestävöity polku, joka kulkee Sanginjoen mutkittelevan rannan tuntumassa.

Helpot polut, upeat taukomaisemat ja kirkkaat suppalammet: Manamansalon saari Oulujärven retkeilyalueella ansaitsee tulla löydetyksi!

Kaupallisessa yhteistyössä Humanpolis Oy

Retkelle, uimaan ja laavulle! Hiastinhaaran luontopolku ja viisi muuta kokemisen arvoista retkipaikkaa Iissä

Kaupallisessa yhteistyössä Iin kunta

Perheretki Rokuan kansallispuistossa – Syvyydenkierros kulkee mahtavasta maisemasta toiseen jääkauden jäljissä

Kaupallisessa yhteistyössä Humanpolis Oy