Tag Archive for: Mika Markkanen

Salomaiden rauhaa Tetrijärven kierroksella Nurmeksessa

Mujejärven alueella Nurmeksen ja Kuhmon välissä on polkuverkostoa noin 30 kilometriä. Suosituin reitti lienee noin kymmenen kilometrin mittainen Tetrijärven kierros, joka kulkee viehättävällä Kukonsärkän harjulla, ylittää kitukasvuisien mäntyjen peittämiä rämeitä ja sukeltaa välillä synkkiin kuusikkoihin. Täällä voi kokea todellista erämaan rauhaa.

Kärnänkivi ja neulaspolut – Iso-Valkeisen kierto Nurmeksessa

Peurajärven alue on monipuolinen retkeily- tai lomakohde Nurmeksessa. Täällä voi kalastaa, meloa, marjastaa, viettää rantapäivää hiekkarannalla tai patikoida, vaikkapa Iso-Valkeisen kierrolla. Se on mukava noin seitsemän kilometrin ympyräreitti harju- ja järvimaisemissa. Muista myös piipahtaa erikoisella ja jännittävällä Kärnänkivellä.

Vihreitä sammalmattoja ja suopursuviidakkoa – Punatulkun polku Liesjärven kansallispuistossa

Punatulkun polun voi reippailla ympäri noin tunnissa. Kolmen kilometrin kävely alkaa Korteniemen perinnetilalta ja vie sieltä Liesjärven rannan kautta sammaleisiin metsiin, harjuille ja soille. Ihastuttavaa rauhaa ja mukavia metsämaisemia.

Pohjantikan polku – seikkailurata Liesjärven kansallispuistossa.

Pohjantikan polku on noin viiden kilometrin mittainen kierros Liesjärven kansallispuistossa. Se kulkee kaatuneiden puiden täyttämissä vanhoissa metsissä ja Liesjärven rannoilla – tauon voi pitää vaikkapa kuvauksellisessa Pitkäkärjen niemessä. Täällä voi myös tutustua Korteniemen entiseen metsänvartijatilaan, jossa eletään 1910-luvun mukaisesti.

Liesjärven kansallispuiston lyhykäisin patikka – Ahonnokan luontopolku

Ahonnokka on niemi Korteniemen perinnetilan läheisyydessä Liesjärven kansallispuistossa. Ikimetsän peittämää niemeä kiertää noin kilometrin mittainen ympyräreitti, jonka varrella voi lukea luontotauluista vaikkapa sammalista, kämmeköistä tai sysipimikästä.

Kalliomaalaus jos toinenkin – Sarkaslammen georeitillä Juvalla

Sarkaslampi on yksi Saimaa Geopark -geokohteista. Tänne on luotu tuliterä retkeilyreitti, jonka varrella voi tutustua kahteen eri kalliomaalaukseen sekä vanhaan kvartsilouhokseen. Maisema on myös upea – rantakalliot ovat poikkeuksellisen jylhiä ja jyrkkiä.

Saarajärvi, Suomenniemi. Kierros metsässä ja metsälammilla – sekä puhelinkioskilla!

Saarajärven kierros on noin kuuden ja puolen kilometrin kierros Mikkelin Suomenniemellä, Karkauksen kylässä. Reitti kiertää Saarajärven sekä viehättävän suorantaisen Kaakkolammen. Matkalla voi pysähtyä Kaakkolammen laavulle – mutta muista kurkata myös reitin varrella olevaan puhelinkoppiin.

Moronvuoren reitti Valkmusan kansallispuistossa on leppoisa metsäreitti suon laidalla.

Moronvuoren reitti on Valkmusan kansallispuiston merkityistä reiteistä se vähemmän tunnettu. Polku kulkee metsässä, lähellä avosuon laitaa ja vie jylhän Moronvuoren ohi päivätuvalle, jossa voi pitää taukoa ennen paluumatkaa. Edestakaisin käveltynä matkaa kertyy nelisen kilometriä.

1700-luvun rauhankongressin muistoja – Lövön luontopolku Vårdössä, Ahvenanmaalla.

Viiden kilometrin mittainen Lövön luontopolku kulkee historiallisella maaperällä kylässä, jossa järjestettiin Ruotsin ja Venäjän välinen rauhankongressi vuosina 1718-1719. Tuosta ajasta muistona on vain siirtolohkare, joka toimi eri leirien rajapyykkinä. Reitin varrella on myös idyllisiä maalaismaisemia ja Sikörenin lintutorni.

Kastelholman rantapolku Ahvenanmaalla: pyökkimetsä ja ihastuttavia rantamaisemia

Kastelholman linnan eteläpuolella sijaitsevalla Stornäsetin niemellä kulkee useampikin luontopolku. Strandstigen on niistä pisin. Se alkaa 1930-luvulla istutetussa pyökkimetsässä ja jatkuu sitten Lumparnin merenselän ja Tjudnäs träskin rantamaisemissa. Reitin varrella on myös pari mainiota taukopaikkaa.