Tag Archive for: luontopolkumies

Vaaramaisemia ja vanhoja pihapiirejä – Kiehisen kierros Kolin kansallispuistossa

Kaupallinen yhteistyö: EU:n osarahoittama kampanja Kolin kansallispuistossa totisesti riittää käveltäviä ympyräreittejä. Nyt tutustumme Kiehisen kierroksen lyhyeen versioon, joka on noin kolmen ja puolen kilometrin patikkapolku. Kohokohtia ovat Jauholanvaaran maisemat sekä Ylä-Murhin ihastuttava pihapiiri. Reitiltä voi piipahtaa myös Pirunkirkon jykevään lohkareluolaan.

Porttilouhi on huima ja huimaava rotko kangasmetsän keskellä Juuassa.

Porttilouhi on mannerjäätikön sulattama noin 700 metriä pitkä rotko kahden pystysuoran kallioseinämän välissä. Sammalet ovat peittäneet kivikot rotkon pohjalla, joka vaikuttaakin melkoiselta satumaailmalta. Porttilouhelle pääsee noin puolentoista kilometrin mittaista UKK-reittiä pitkin.

Saloseudun salaisuuksia etsimässä – Koppalon luontopolulla Juuassa.

Koppalon luontopolku sijaitsee Juuan Petrovaarassa ja se kulkee kauniin luonnonsuojelualueen läpi. Reitin varrella on hyvin monipuolinen kattaus erilaisia maisemia: on soita, vanhoja metsiä, louhikoita, lampia ja korkean Pitkävaaran jykevät maisemat. Saloseudulla on myös omat salaisuutensa…

Mielenkiintoinen & monipuolinen – Lammin biologisen aseman tiedepolku

Lammin biologinen asema on Helsingin yliopiston luonnontieteellinen asema, joka tarjoaa myös seminaarikeskuksen palveluja. Sen ympäristöön on luotu myös kaksi erilaista luontopolkua, joihin kuka tahansa voi tutustua. Tiedepolun varrella on lehtoa ja kangasmetsää – ja aivan ihastuttava taukopaikka Pääjärven rannassa.

Sata eri lehtotyyppiä, ainakin melkein! Lammin biologisen aseman luontopolku Hämeenlinnassa.

Lammin biologinen asema on Helsingin yliopiston luonnontieteellinen asema, joka tarjoaa myös seminaarikeskuksen palveluja. Sen ympäristöön on luotu myös kaksi erilaista luontopolkua, joihin kuka tahansa voi tutustua. Luontopolku kulkee monipuolisessa lehtimetsässä, ja opastauluista voi oppia paljon paikallisesta luonnosta.

Purotaimenen elinkierto tutuksi – Luutajoen taimenpolulla Hämeenlinnassa

Evon retkeilyalueen lyhyin merkitty reitti lienee Luutajoen taimenpolku, jolla on mittaa vain kilometri ja rapiat. Sen varrella voi tutustua purotaimenen elinkiertoon, mutta on joessa toki muutakin elämää, kuten ahvenia, haukia tai mateita. Taimenille on rakennettu kutusoraikkoja ja pohjapatoja, jolla hidastetaan veden virtausta.

Ihan puskissa! Lyhyt ja symppis Iso-Äiniön luontopolku Asikkalassa.

Asikkalan pohjoisreunalla sijaitseva Iso-Äiniön luontokeskus on pieni luontoretkikohde, jossa on kuitenkin melkoisesti nähtävää. Parin hehtaarin alue on kasvillisuudeltaan todella rikas – ja lyhyen luontopolun varrella on niin lintutorni, nuotiopiiri kuin hauskasti nimetty uimarumppikin.

Hiidenportin kansallispuiston Kitulankierros: rotkolaaksoja, lampia ja erämaatorpan piha

Sotkamossa sijaitsevan Hiidenportin kansallispuiston Kitulankierros tarjoaa reilun kymmenen kilometrin reitin varrella mielenkiintoisia kohteita: parikymmentä metriä korkean rotkolaakson, Kovasinvaaran vanhan erätorpan jäännöksen sekä Kitulanlammen hurmaavan lampimaiseman taukopaikkoineen. Metsät ovat lähes luonnontilaisia ja erämaan tuntu on täällä todellakin läsnä.

Mainio nähtävyys: Komulanköngäs ja Kokkoharjun kierros Hyrynsalmella

Kokkoharjun kierros on Ukkohallasta alkava ympyräreitti, jonka varrella on niin sekametsää, kuusikkoa kuin suomaisemaakin. Kohokohta on kuitenkin Komulankönkään vesiputous reitin puolivälissä. Kahden kuusimetrisen putouksen lisäksi voi ihastella vanhaa myllyä – ja pitää taukoa Komulankönkään tulipaikalla.

Kometon kierros, päiväretkikohde Vaara-Kainuun sydämessä Puolangalla.

Puolangan pohjoisosassa sijaitsevan Siikavaaran luonnonsuojelualuetta sävyttävät suuret korkeuserot. Seudun jylhin maisemapaikka on Kometon kalliojyrkänne, jonka voi kiertää noin kahdeksan kilometrin mittaisella kävelyreitillä.