Tag Archive for: luontopolkumies

Dyyni- ja ketomaisemia Tvärminnen kylän luontopolulla Hangossa

Tvärminnen kylä on muutaman kilometrin päässä Hangon keskustasta, merenrantamaisemissa. Rannan tuntumassa kulkee noin kolmen kilometrin luontopolku, jonka varrella on tarjolla muun muassa dyynimetsiä ja rantalehtoja. Luonnonsuojelualueella voi nähdä harvinaisiakin lintu- tai kasvilajeja.

Etelä-Savon paras maisemapaikka, osa 2. Hiidenkierros 13 km.

Neitvuori on melkoisen tunnettu näköalapaikka. Saimaa siintää 110 metriä alempana, sokkeloisena ja saarien läikittämänä. Neitvuorella on kaksi kävelyreittiä, lyhyempi Hiijje silimukka ja pidempi Hiidenkierros. Noin 13 kilometrin Hiidenkierroksen varrella on monta näköalapaikkaa ja mukavia lampi- ja järvinäkymiä.

Löydä salapuro, ansakivi, Muonakallion mökki. Salonsaaren luontopolulla Asikkalassa

Salonsaari sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Asikkalan keskustasta. Kolmen kilometrin mittainen luontopolku kulkee mäntykankailla, kuusikoissa ja suomaisemassa. Infotauluissa on tietoa alueen luonnosta ja historiasta – mutta myös muinaishämäläisistä eränkävijöistä.

Verlassa on paljon nähtävää. Osa 2: tutustuminen Verlan metsäpolkuun

Kouvolan Verlassa sijaitsee hieno tehdasmuseo ja paljon muutakin koettavaa, kuten Verlan metsäpolku. Sen suunnittelu on ollut UPM:n metsäammattilaisten vastuulla. Parin kilometrin polun varrella voi tutustua suomalaisen metsän kiertokulkuun ja tarjolla on järeitä kuusikoita, karuja kalliometsiä sekä järvimaisemia.

Sata metriä korkeuseroa kahden kilometrin polulla. Puijon polku Kuopiossa.

Puijo tunnetaan niin näkötornistaan kuin liikuntamahdollisuuksistaan. Myös luonnon ystävälle löytyy tekemistä – Puijolla kulkee kolme luontopolkua. Vaativin niistä on Puijon polku, jolla on jopa sata metriä korkeuseroa. Polku kulkee vanhalla luonnonsuojelualueella.

Kävely Perämeren maankohoamisrannalla – Letonniemen luontopolku Oulussa

Letonniemen suojelualue sijaitsee vain viitisen kilometriä Oulun pohjoispuolella. Tänne on perustettu luonnonsuojelualue, jossa tutkitaan maankohoamisen seurauksia. Rehevään niemeen voi tutustua noin kolmen kilometrin luontopolulla.

Avaraa maisemaa kerrakseen – Järviaavan reitti Simossa

Martimoaapa on yksi Pohjois-Suomen tärkeimmistä soidensuojelukohteista. Täällä voi kävellä pitkiäkin reittejä, mutta muutaman tunnin patikointiin yhdeksän kilometrin Järviaavan reitti on erinomainen valinta. Reitillä on avaria suomaisemia, hienoja pitkospuuosuuksia ja kivoja taukopaikkoja.

Ihmiskasvot kivessä. Imarrekiven voit nähdä Harjuntakasen ympyrälenkillä Pihtiputaalla.

Harjuntakasen ympyrälenkki kuuluu Pihtiputaalla sijaitsevaan Suurijärven retkeilyreitistöön. Noin kuuden kilometrin kierroksella on pari hienoa taukopaikkaa sekä melkoinen nähtävyys, Imarrekivi. Sitä on aikoinaan palvottu seitana – ja onpa se yritetty särkeäkin, huonolla menestyksellä.

Lestijärvellä on valloittava järvikierros – 16 lähteen Valkeisjärven rengasreitti

Valkeisjärvi on todella kirkasvetinen, sillä se syntyy 16 lähteestä järven pohjassa. Järven voi kiertää rengasreitillä, joka kulkee suurilta osin aivan rannan tuntumassa. Rannassa on mukavia istuskelupaikkoja pitkin matkaa – ja hienoin taukopaikka laavuineen ja tulipaikkoineen on reitin puolivälissä.

Jylhän kallion päällä Päijännettä ihailemassa: Paljaspään luontopolku Jyväskylässä

Muuramessa ja Jyväskylässä sijaitseva Muuratsalo on Päijänteen saari, jossa on useampikin hieno luontokohde. Jylhän saaren pohjoispäässä voi kävellä muutaman kilometrin mittaisen Paljaspään luontopolun. Komeiden Päijänne-maisemien lisäksi tarjolla on ihastuttavia lehtoja ja hienoja kallioita kivenlohkareineen.