Tag Archive for: lähde

Kävely koivujen ja kotkansiipien katveessa – Halmejoen luontopolku Kuopiossa.

Halmejoen luontopolku sijaitsee Kuopion Ranta-Toivalassa. Halmejoen ominaispiirre ovat komeat lehdot, joita Natura-verkostoon kuuluvalla suojelualueella kasvaa. Koivut ja kotkansiivet ympäröivät reitin pitkospuita – ja luontotauluista voi lukea entisten peltojen ja laidunmaiden muutoksesta lehtomaisemaksi.

Luontopolku Kontionjälki Uuraisten Kangashäkissä sopii erityisesti perheille

Kävin edellisen kerran Uuraisten luontopoluilla ja reiteillä jo 10 vuotta sitten, joten nyt olikin oikein passeli aika palata takaisin samoille seuduille, mutta eri poluille. Kerron seuraavaksi Uuraisten Kangashäkissä sijaitsevasta hienosta Kontionjäljen luontopolusta, jonka toteutuksessa on otettu huomioon varsinkin perheen pienimmät. Retkipäivä oli 11.6.2025. Sanomalehti Keskisuomalainen uutisoi vuonna 2022, että luontopolku tehtiin jo vuonna 2000, joten […]

Rapeikon luontopolku Pihtiputaalla tutustuttaa geologiaan sekä suo- ja metsäluontoon

Rapeikon luontopolku on helppokulkuinen parin kilometrin mittainen kävelypolku Pihtiputaalla nelostien tuntumassa. Se tutustuttaa alueen historiaan ja luontoon – matkan varrella on mm. tervahauta, suolähde ja riistapelto. Yllätyt varmasti myös alueen geologiasta kertovista tauluista!

”Varo ettet kaaru alakurvisa” – Rusun reitti Sastamalassa

Sastamalan Lantulan kylässä voi kävellä hyvin merkittyä polkureitistöä. Pisin polku eli Rusun reitti on noin viiden kilometrin mittainen polku, johon voi vielä yhdistää korkealle Ohrankankaanvuorelle nousevan Maisemareitin. Reitti tarjoaa hienoja maisemia ja monenlaista ihmeteltävää, jopa hauskoja kylttejä.

Iivaaran Iirinki, huima kävelyreitti tunturiluonnossa!

Kuusamon Iivaaralla on paljon tarjottavaa: uskomaton näkymä 470 metrin korkeudella olevalta näköalapaikalta, ainutlaatuista kasvistoa ja linnustoa ja Iijoen pulputtava alkulähde. Tunturikankailla on mukava tassutella, mutta reitillä saa myös ponnistella melkoisissa nousuissa ja laskuissa.

Lestijärvellä on valloittava järvikierros – 16 lähteen Valkeisjärven rengasreitti

Valkeisjärvi on todella kirkasvetinen, sillä se syntyy 16 lähteestä järven pohjassa. Järven voi kiertää rengasreitillä, joka kulkee suurilta osin aivan rannan tuntumassa. Rannassa on mukavia istuskelupaikkoja pitkin matkaa – ja hienoin taukopaikka laavuineen ja tulipaikkoineen on reitin puolivälissä.

Kevätretki metsän siimekseen – Metsämaan luontopolulla Loimaalla

Metsämaan luontopolku kulkee vaihtelevassa harjumaastossa ja erilaisten metsätyyppien keskellä Loimaalla. Jopa kahdeksan kilometrin luontopolulla voi viehättyä metsälammista ja vanhoista metsistä, tosin on reitin varrella paljon kasvatusmetsääkin. Reitillä on useampi mahdollinen lähtöpaikka. Paras taukopaikka laavuineen löytyy yhden lähtöpaikan, metsästysmajan, tuntumasta.

Luminen retki Hyyppäränharjun jyrkille rinteille, Salo

Hyyppäränharjun luonnonsuojelualue löytyy Salon Kiikalan alueelta, Kiikalan lentokentän tuntumasta. Alueella on merkitty reitti, jonka voi kulkea lyhyempänä tai pidempänä rengasreittinä tai vaikka kahdeksikkona. Harjun komea korkeus ja supat sen juurella takaavat, että retki kohottaa kuntoa. Mäkiä riittää, ja hikikarpaloiden hinnalla kävijä saa nauttia kauniista metsästä sekä suojellusta lähteestä. Tulipaikkaa tai muita taukorakenteita alueella ei ole, […]

Korkea Saarionvaara ja mukavaa maalaismaisemaa – Mikonpolku Tohmajärvellä

Tohmajärvellä sijaitseva Saario on vireä maatalouskylä, jonka maisemaa hallitsevat Jänisjoki sekä korkealle kohoava Saarionvaara. Parin kilometrin mittainen Mikonpolku kulkee Saarionvaaran monipuolisissa maisemissa. Polku kulkee mm. Mikkilän tilan mailla – ja sieltä se on saanut nimensäkin, Haarasen suvun yleisimmin käytetyn etunimen mukaan.

Juoksuhautoja ja Määkynmäen maisemia – Laurinmäen luontopolku Janakkalassa

Laurinmäen luonto- ja kulttuurialueella on melkoinen tarjonta aktiviteetteja ja ihmetyksen kohteita. Torpparimuseo, juoksuhautoja, lähde, pari eri muistomerkkiä. Noin kolmen kilometrin mittaisen luontopolun varrella voi tutustua vaikka kaikkiin näihin kohteisiin!