Tag Archive for: kevät

Kometon kierros, päiväretkikohde Vaara-Kainuun sydämessä Puolangalla.

Puolangan pohjoisosassa sijaitsevan Siikavaaran luonnonsuojelualuetta sävyttävät suuret korkeuserot. Seudun jylhin maisemapaikka on Kometon kalliojyrkänne, jonka voi kiertää noin kahdeksan kilometrin mittaisella kävelyreitillä.

Kuovien ja porojen mailla – Säynäjäsuo-Matalasuo Suomussalmella.

Säynäjäsuo-Matalasuo on Kainuun suurimpia avosuoalueita ja se on myös linnustoltaan merkittävä alue. Myös porot liikkuvat suolla ja sen laitojen kosteissa reunametsissä. Noin kymmenen kilometrin retkeilyreitti näyttää parhaat palat molemmista soista – ja käy myös suojelualueen ulkopuolella komeilla harjuilla.

Tiesitkö tästä rengastiestä saaristossa? Velhoveden reitti, 50 km, sopii sekä pyöräilyyn että roadtrippiin Uudessakaupungissa

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Uusikaupunki Velhoveden reitti on 50 kilometrin rengasreitti, joka kiertelee merellisissä sekä metsäisissä tunnelmissa Selkämeren saaristossa. Sekä pyöräilyyn että autoiluun sopiva tie kulkee saarelta toiselle siltoja pitkin niin, että tien toisella puolella lainehtii Selkämeri ja toisella merestä sulkuportein erotettu suuri makeanvedenallas. Kierros tarjoaa hurjan suloisia saariston pikkukyliä, aimo annoksen meren sineä sekä rannoilta […]

Jääkärinpolku Hyrynsalmella esittelee Hallan Ukon sekä jääkäriliikkeen historiaa

Hyrynsalmella sijaitsevalla Saarijärven aarnialueella kulkee mielenkiintoisia polkuja. Täällä on reilut sata vuotta sitten tehty salaista sotilasoperaatiota ja valmisteltu Suomen itsenäistymistä. Retkeilijä voi tänään vapaasti kulkea samoilla poluilla, joilla jääkärikoulutukseen pyrkijät ovat salaa hiippailleet.

Kuhmon Kieverrysjärvet: kangasmetsää ja veden kimmellystä.

Viiden Kieverrysjärven liepeillä on mainio patikkareitti, Kieverryksen kierros. Se kulkee valoisilla mäntykankailla ja harjujärvien rannoilla – ja sivuaa myös itärajamme rajavyöhykettä. Tämä on oiva paikka myös pienelle melontaretkelle.

Tutustu Kuhmon jylhään Hiidenporttiin Jonkerinsalon Hiiden polulla

Jonkerinsalossa sijaitseva melkein kilometrin pitkä rotkolaakso on yksi monista Suomen Hiidenporteista. Kallioiden juurella virtaa tummavetinen Louhipuro. Rotkolaaksolle vievän polun varrella on myös komeasti virtaava Jongunjoki uittopatoineen.

Luonnon muovaamia veistoksia ihailemassa: Kuhmon Valkeaisenkangas ja Kylmänsärkät.

Kuhmon pohjoispuolella kulkeva Korpitaival käy kolmella luonnonsuojelualueella. Erityisen kiinnostava osuus on Valkeaisenkankaan ja Kylmänsärkkien välissä, jossa polku kiemurtelee järvien välissä korkealla harjulla. Maisema on täynnä luonnon veistoksia, palokoroja.

Vallan mainio purolaaksoreitti – Myllypuron luontopolku Kouvolan Kiehuvassa.

Kouvolan Kiehuvassa sijaitseva Myllypuro on suojelualuetta, joka on pääasiassa runsaslahopuustoista kangasmetsää ja lehtoa. Alue on runsaslajinen ja monimuotoinen. Reilun kolmen kilometrin luontopolku kulkee niin solisevan puron rannalla kuin ihastuttavissa vihreissä metsissäkin.

Kosteikkomaisemaa Kannuksella – Partio-Jylhän luontopolku

Soistunut Heinäjärvi sijaitsee Kannuksen kaupungin koillispuolella. Järven ympäri vie noin kolmen kilometrin luontopolku, joka kulkee osaksi pitkospuilla ja osaksi mukavilla metsäpoluilla. Järven elämää voi tarkkailla Heinäjärven eteläpuolella sijaitsevalla lintulavalla.

Piiiiiiitkä luontopolku kivikoissa, kallioilla, ruovikoissa, meren äärellä. Öjan saaristopolku, Kokkola.

Öjan saaristopolku on reilusti yli 20 kilometrin mittainen kävelyreitti entisessä Öjan kunnassa, Kokkolan tuntumassa. Saaristopolku kulkee Öjan kalastajakylältä kallioiden yli ja metsätaipaleiden läpi kohti merenrantaa, josta sitten palaillaan jääkärituvan ja ihastuttavan saaristomökin kautta takaisin. Öjan polku on kokopäiväretkeen sopiva monipuolinen kohde.