Tag Archive for: Keski-Suomi

Tutustu jäkäliin, ihastu harjuihin ja lampiin. Huutoniemen luontopolku Uuraisilla.

Huutoniemen luonto- tai jäkäläpolku kulkee soraharjualueella Kyynämöisen järven ja kahden pienen suolammen välissä. Kompaktin, parin kilometrin reitin varrella on paljon järvimaisemia sekä muutama kiva istuskelupaikka.

Vanha iso puu. Uusi iso puu. Keloja. Suota. Kotajärven polku Pyhä-Häkin kansallispuistossa.

Kotajärven polku on noin kuuden ja puolen kilometrin lenkki aarnimetsistään tunnetussa Pyhä-Häkin kansallispuistossa Saarijärvellä. Reitin varrella on todellisia ikihonkia, niillä on ikää jopa 400 vuotta. Vanhojen männiköiden lisäksi reitti kulkee myös värikkäillä soilla.

Sallaajärven luontopolku Jyväskylässä esittelee tunnelmallisen aarnimetsän.

Jyväskylän Sallaajärvelle on perustettu jo vuonna 1989 luonnonsuojelualue, laajuudeltaan noin 25 hehtaaria. Sen reunoja myötäilevä luontopolku esittelee alueen ominaispiirteitä. Puusto on satavuotiasta – ja täällä on myös Veera-myrskyn jäljiltä jätetty kaatunutta puustoa tarjoamaan monimuotoisuutta lahopuusta riippuvaisille eliölajeille.

Luontopolku Kontionjälki Uuraisten Kangashäkissä sopii erityisesti perheille

Kävin edellisen kerran Uuraisten luontopoluilla ja reiteillä jo 10 vuotta sitten, joten nyt olikin oikein passeli aika palata takaisin samoille seuduille, mutta eri poluille. Kerron seuraavaksi Uuraisten Kangashäkissä sijaitsevasta hienosta Kontionjäljen luontopolusta, jonka toteutuksessa on otettu huomioon varsinkin perheen pienimmät. Retkipäivä oli 11.6.2025. Sanomalehti Keskisuomalainen uutisoi vuonna 2022, että luontopolku tehtiin jo vuonna 2000, joten […]

Leivonmäen kansallispuisto pienoiskoossa: Mäyränkierroksen harjut, supat, suot ja kauniit rannat.

Mäyränkierros on noin viiden ja puolen kilometrin mittainen kävelyreitti Leivonmäen kansallispuistossa. Maasto on melko helppokulkuista harju- ja suppamaastoa, polut ovat leveitä ja kangasmetsät valoisia. Reitillä voi piipahtaa lampien rannoilla tai viettää kunnon taukoa Lintuniemen laavulla.

Rapeikon luontopolku Pihtiputaalla tutustuttaa geologiaan sekä suo- ja metsäluontoon

Rapeikon luontopolku on helppokulkuinen parin kilometrin mittainen kävelypolku Pihtiputaalla nelostien tuntumassa. Se tutustuttaa alueen historiaan ja luontoon – matkan varrella on mm. tervahauta, suolähde ja riistapelto. Yllätyt varmasti myös alueen geologiasta kertovista tauluista!

Muuramenjoen luontopolku on kaunis, tiivis ja vaivaton paketti jatkuvaa luontoilottelua

Muuramen luontopolku yllättää toden teolla. Pikkukunnan keskustan ytimessä joenvartta myötäilevä luontopolku on täynnä suurta kauneutta, luonnon monimuotoisuutta ja kymmeniä metrejä kuohuvaa koskea, ja kun mukaan lisätään vielä riippusilta (!) niin en oikein tiedä, miten päin olisin. Ja liikkumaan pääsi myös lastenvaunuilla! Ihastuttava pikkukohde kerta kaikkiaan. Lähdemme veljeni ja vauvani kanssa kesäpäivän toiselle pikkuretkelle Jyväskylän lähiseudulle, […]

Kevättä kai jo mentiin – Sippulanniemen luontopolulla Jyväskylässä

Sippulanniemen luontopolku sijaitsee aivan Jyväskylän keskustan tuntumassa. Reitti kulkee vaihtelevissa metsämaisemissa ihan Ristikiven asuinalueen ja golfkentän lähistöllä. Tarjolla on niin kuusikkoja, mäntymetsää kuin lehtojakin – samoin komea kosteikko, joka ylitetään pitkoksia pitkin.

Juveninkoski Jämsässä on Keski-Suomen korkein vesiputous – katso talviset kuvat!

Pikku puikahduksella ysitieltä pääsee helposti näkemään Keski-Suomen korkeimman vapaana virtaavan vesiputouksen Partalan kylässä, Jämsässä. Lauhassa tammikuun kelissä koski kuohui vapaana, mutta sen reunoille oli muodostunut vaikuttavia jääpahtoja. Nastakengät alle ja kosken partaalle! Saavumme autolla Partalan kylään ysitien suunnasta. Tammikuinen sunnuntai on aurinkoinen, pikkupakkasella ja täysin tuuleton. Mitä mainoin ulkoilukeli siis! Juveninkoski löytyy Google Mapsistakin ihan […]

Pakkaspäivän patikkaretki Viitasaaren Luuvuorelle palkitsi maisemillaan 

Viitasaaren Ilmolahdessa sijaitseva Luuvuori on ollut pitkään paikallisten suosima retkeilykohde, mutta vasta äskettäin se sai virallisen luontopolun ja hienon näköalatasanteen, jolta kuuleman mukaan saattaa selkeänä päivänä nähdä Pihtiputaalle asti.  Raapustelin jo vuonna 2017 erään jutun, jonka perusteella tämänkertainen retki lähti muotoutumaan. Kuulin tuolloin mukana reissulla olleelta henkilöltä, että Viitasaarella olisi semmoinen paikka kuin Luuvuori, jossa […]