Entries by Antti Huttunen

Lautastehtaalla

Oletko koskaan nähnyt, miten lautasia tehdään? Tässä paikassa se näyttää käyvän ihan luonnostaan. Löytyy pienempää ja suurempaa, mutta symmetrisen pyöreitä kaikki. Kauniin kuultavia. Jos jotain huonoa puolta haetaan, niin lämpimien ruokien kanssa nämä ovat kertakäyttöisiä. Toisaalta kaiken kylmänä nauttivan kanssa sitäkin parempia.

Naputtamista ja nokan koputtamista

Kuluva talvi on ollut pilvisin 25 vuoteen. Ei ihme, jos on tuntunut perin harmaalta. Sitä se on ollut. Kirjaimellisesti. Esimerkiksi Helsingissä aurinko on paistanut joulukuun alusta mitattuna yhteensä vain 50 tuntia. Eiköhän se kesällä paista siitäkin edestä. Vaan jos paistaa, niin yksi metsän eläimistä jää janoiseksi, ainakin jos vanha tarina pitää kutinsa. Onkin sellainen kaveri, […]

Metsän tarina

Kuluneena viikonloppuna suuntasin tyttäreni kanssa poikkeuksellisesti kaupunkiin nauttimaan metsästä. Sen verran herätteellinen reissu oli kyseessä, että viime tippaan liikkuneille ei viereisiä paikkoja löytynyt. Liekö elokuvan aihe valinnut muutakin kuin itsensä näkevää yleisöä, koska jo penkkirivin päähän ehdittyämme ystävällisen pariskunnan herrasmies ehdotti, että hän antaa paikkansa tyttärelleni ja loikkaa loitommas puolisostaan. Kiitollisuudella sanoimme kyllä tähän jaloon […]

Blogit, joita seuraamme aktiivisesti

Seuraamme viikoittain kymmeniä blogeja. Aiheet kattavat kaiken retkeilystä mökkeilyyn, kalastuksesta sienestykseen, metsästykseen ja muuhun luontoon liittyvään. Eihän tuosta paljoudesta tulisi mitään ilman Google Readeria. Vaan juolahtipa mieliimme tässä iltana eräänä, että koostamastamme blogilistasta voisi olla iloa teillekin hyvät lukijamme. Joten tässä se on: Retkipaikan seuraaman blogit.

Kuka on kuvassa?

Tänään arvuutellaan. Sienihän se on kuvassa, mutta mikä on laji? Tunnistatko? Ps.  Tämä ei ole ihan niin helppo, kuin ensin tuntuu.

Vinkkaa kohde, voita kirja!

Retkipaikan tiimi suunnittelee jo kiivaasti tulevan kesäkauden reissuja. Nyt on sinun vuorosi osallistua. Vinkkaa kohde! Kaikkien helmikuun 13. Mennessä vinkin lähettäneiden kesken arvomme Suomen kalliomaalaukset – bongaajan käsikirjan. Kohde voi olla hieno maisema, upea metsä, suojelualue, luontopolku, luola, lohkare, hiidenkirnu, seita, linnavuori, kalliomaalaus tai mikä tahansa muu pistemäinen kohde. Osallistua voit kommentoimalla tätä artikkelia, vinkkaamalla […]

Valkoinen ruska

Jos pitäisi valita lokakuun keltaisimman ruskan kultaavan auringon ja kirkkaan lumisen pakkaspäivän kimalluksen väliltä, niin ottaisin molemmat. Yhden kerran olen tuon kauneuden päässyt kokemaan ja se jäi mieleen erityisen kirkkaana muistona. Onko sinun eteesi osunut koskaan vastaavaa?

Erämaalammen mustat vedet, arvaamattomat jättiläisahvenet

Tuhansien järvien maamme kätkee metsiinsä vielä suuremman joukon lampia. Jos eteläisessä Suomessa pienimmätkin lätäköt saavat ympärilleen mökintapaisia tiukasti aidattuine pihapiireineen ja siellä rentoutueessaan naapurille mittämömistä kiukustuvine isäntäväkineen, niin loitompana rannikon kiihkeydestä saavat lammet olla rauhassa. Siellä ne odottavat kulkijaa, joka sattuisi niiden rauhan, kauneuden ja muut mahdollisuudet huomaamaan. Yksi näistä lammista, mitättömäksi voisi joku sanoa, […]

Kloddberget, Saltvik, Åland (osa 2)

Jatkoa tälle retkelle. Huhtikuun loppupuolella 2011 olimme vihdoin saapuneet takaisin tuttuun paikkaan Ahvenanmaan Saltvikin kuntaan, koko saaren korkeimmain nyppylän tuntumaan Orrdalsklintille. Edellisvuotisen, hieman jopa epäonnisen retkemme kommellusten pääasiallisin katkaisija oli lumi (osa 1). Silloin todettiin, että retki on tehtävä uudestaan. Nyt kevät paistoi täydellä tehollaan ja lumesta tai koko menneestä talvesta ei tuntunut olevan kuin […]