Viisas oppii virheistään, tosi viisas toisten virheistä – retkipaikkalaiset kertovat, mitä ovat oppineet retkeilystä kantapään kautta

Tuliko möhlittyä? Niin käy joskus. Kokemuksen kautta oppii retkeilystä monenlaista. Mitä enemmän retkeilee, sitä paremmin osaa arvioida esimerkiksi tarvitsemiensa varusteiden kirjon sekä omat kykynsä ja kuntonsa. Erätaidot tulevat tutuiksi mitä enemmän niitä harjoittaa, ja hyödyllisiä niksejä karttuu ajan mittaan. Aina ei kaikki suju kuten siellä kuuluisassa Strömsössä – ei, vaikka liikkeellä olisi kuinka kokenut, Suomen synkimmätkin korvet ja ankarimmatkin tunturit nähnyt eräilijä. Silloin oppimaan pääsee kantapään kautta.

Tässä jutussa Retkipaikan tiimiläiset kertovat, mitä itse ovat saaneet retkillään oppia mutkan kautta. Sanonta kuuluu, että ”viisas oppii virheistään, tosi viisas toisten virheistä.” Poimithan näistä kokemuksista siis opit itsellesi, niin ehkäpä vältyt samoilta tilanteilta itse!

Oppeja ennakkotietojen selvittämisestä

Älä koskaan luota säätiedotukseen, eli varustaudu aina paskimpaan mahdolliseen säähän. Opin tämän hyväuskoisuuttani ja hyvin karvaasti eräällä kalavaelluksella, jossa aurinkoisen sään sijaan satoi kaatamalla eivätkä gore-tex-kengät tietenkään pitäneet vettä. Kenkien kuivattelu nuotiolla ei tee hyvää kenkien materiaalille, eikä siitä sadesäässä juuri ollut mitään hyötyäkään. Bonuksena poltin kahteen sukkaan reiän, kun hermostuin ja ripustin ne liian lähelle nuotiota.
Marinella Himari

Olen oppinut, että Lapissa syysloman aikaan voi olla lunta polviin saakka. Toinen itsesuunniteltu vaellus, lähdettiin ensinnäkin pimeää vasten tarpomaan. 1,5 km ennen autiotupaa toinen luovutti jalkakipujen takia ja VPK haki pois. Nykyään osaan tarkistaa lumitilanteen netistä.
Anne-Marie Holm

Pukalaan lähdin kerran ja eihän siellä mitään tietä ollut aurattu. Matkalle jäi myös auton pakoputki kun osui jääpaakkuun.
Marko Hämäläinen

Runsas lumimäärä on ajan mittaan päässyt yllättämään yhden jos toisenkin.

Minulle ”myytiin” Norjan Besseggenin harjannereitti sillä että se on helppo ja riittävän leveä korkeanpaikankammoisellekin. En tullut googlettaneeksi kohdetta itse ennen reitille lähtöä, vaan luotin miehen myyntipuheeseen. Siellä kammottavalla harjanteella täysin kalpeaksi valahtaneena sain kuulla, että tuo luonnehdinta oli kuultu norjalaiselta outdoor-jumala-lookalike-pariskunnalta. Siellä opin että norjalaisen ”helppo ja leveä” on jotain muuta kuin suomalaisen helppo ja leveä. Toisaalta, ellen olisi hämähäkkiasennossa ryömien tullut siitä pahimmasta paikasta alas, en olisi ehkä koskaan saanut tuota korkeuskammoa siedätettyä näinkin hyvään jamaan.
Lue matkakertomus tästä >
Johanna Suomela

Norjalaisten helpoiksi luokittelemat polut saattaa meikäläisellä mittapuulla olla aika haastavia. Jyrkkiä, kuplavolkkarin kokoisten kivien päällä harppomista tai kallioseinään pultatuissa ketjuissa roikkumista.
Veli-Pekka Suuronen

Jos kyltti varoittaa, että silta edempänä on purettu, niin sitä kannattaa uskoa. Ei vaikuta kulkea eteenpäin pitkän matkaa huonoa reittiä ilman puhelinkenttää toteamaan asiaa omin silmin.
Jonna Saari

Oppeja hyvän valmistautumisen tärkeydestä

Olen oppinut kantapään kautta että ei riitä, että otsavaloon on varapatterit mukana, jos ne ovat väärän kokoiset. Tästä lähtien en muistin perusteella ota varapattereita vaan tarkistan, että ne myös sopivat lamppuun.
Syysvaelluksille pakkaan useammat muovipussit, siltä varalta että vaelluskengät kastuvat (voi sataa monta päivää putkeenkin) ja miten kiva, kun sukat pysyvät kuivina vaikka kengät olisivat märät. On tullut sitten teippailtua leipäpusseja kasaan yms.
Piia Gustafsson

Kerran saareen oltiin rantautumassa ja ajatukseni oli kääntää kanootti. Kaveri hyppäs pois ja rupes vetämään kanoottia korkeaan törmään niin mun pää muuttui siinä matkassa sukellusveneeksi. Tuloksena varakännykän menetys ja märkiä vaatteita ja tavaraa. Onneks oli osa pakattuna kuivapusseihin.
Marko Hämäläinen

Oltiin muutama vuosi sitten talvella Valkmusan kansallispuistossa Pyhtäällä lumikenkäretkeilemässä toisen Retkipaikan kirjoittajakollegan kanssa. Pakkanen oli rapea, lähdettiin aamulla ja pakkasta reilusti yli -20 astetta. Mentiin suon yli että heilahti. Ainoa vaan, että kaveri heilahti suonsilmään ja pakkasella se todellakin oli oma pelkomomenttinsa. Ja pukeutumiskysymys – jos Elina Pylsy-Komppa ei olisi ollut varautunut hyvin varustein, olisi voinut olla paljon vakavampi paikka – nyt selvittiiin säikähdyksellä ja jäätyneen lumikengän sulattelulla taukopaikan nuotiolla.
Tanja Rautavirta

Oppeja tilanteista maastossa

Yksin lähtiessäni usein tulee vähän yliarvioitua omaa suuntavaistoa ja kun kännykän akun kuluttaa kuvien ottamiseen yms someen, niin yhtäkkiä huomaa olevansa kaukana merkityltä reitiltä, ilman kännykän karttaa ja paperikarttaa. Suunnistaminen kun ilman karttaa on mahdotonta… Ylipäänsä yksin retkeillessä helposti laiminlyö turvallisuusjuttuja, kun taas porukalla tulee mietittyä usein tarkemmin että kaikki on hyvin. Vaikka ehkä pitäisi olla toisin päin.
Piia Gustafsson

Paperikarttojen tärkeyttä ei turhaan korosteta.

Mukana kulkevat vedet kannattaa täyttää aina kun vettä on saatavilla (erityisesti tuntemattomissa maastoissa/reiteillä). Tämä tuli opeteltua 2018, kun totesin että onhan mulla tässä vielä ja jatkoin helteessä vaeltamista. Kartassa oli näkyvinään jotain sinistä, mutta kuivuutta riitti ja päädyin kulkemaan 28 asteen helteessä 6 tuntia 20kg rinkan kanssa ilman vettä.
Veli-Pekka Suuronen

Opin kantapään kautta hiihtovaelluksella että kovemman virtauksen paikoissa jää on ohuempaa. Kuusimetsässä jäätyneen puron kohdalla oli mukavampi hiihtää kuin metsän puolella. Taktiikka toimi äärimmäisen hyvin siihen asti kunnes puro kapeni ja päädyin jääkannen läpi noin napaani myöten veteen. Onneksi kenkävalinta oli kumisaapas varustettuna villasukilla ja perässä ollut ahkio ei päätynyt samaan avantoon, joten tilanteesta selvittiin sillä että kumisaapas pois jalasta ja suurimmat vedet kaatamalla pois. Seuraava etappi menikin sitten kohtuu ripeää vauhtia.
Mikko Mäntysaari

Mä lähdin kerran toukokuussa Riisitunturille pikkuporukalla, kun oli jo ihan kevät Kuusamossakin ja maat sulana. Tarkoitus oli vain mennä Riisin rääpäisy. Tunturissa olikin yllättäen vielä reilusti lunta. Lumen määrä selvisi, kun polku-ura ei enää kantanut kuin joka toisella askeleella, ja sitten aina humpsahti reittä (lyhemmät takapuolta) myöten pohjaan. Kuningasidea oli vielä ”oikaista” suoraan huipulta tuvalle, kun eteneminen oli niin hidasta. Meinasi iskeä toivottomuus, kun etenemistahti oli alle kilometri tunnissa ja tupakin hävisi näkyvistä. Onneksi selvisimme tuvalle ja meillä oli sentään kunnon eväät ja vaatteitakin saatiin kuivateltua. Tuvassa oli muitakin kuivattelijoita, heiltä paloi kumisaappaan pohjallinen kamiinan reunalla.
Mari Valtonen

Metsäsukset jaloissaan kun salojen kulkija joskus nurin pyllähtää, on syvästä hangesta takaisin ylös vääntäytyminen välillä melkoinen ähellys. Kevättalven 2018 varustetestailuretkellä Isojärven maastoissa kun semmoinen moka tuli sitten tehtyä oikein maksimaalisilla vaikeusasteilla pitkien suksien, rinkan ja ahkion kera, otti siitä selviäminen yksinäiseltä kulkijalta täyden tunnin!
Valokuvaa tuosta tilanteesta ei sattumoisin ole, mutta pyydän yrittämään kuvitella seuraavan tilanteen. Mies makaa jyrkässä rinteessä pää alaspäin ja jalat ylhäällä. Toisessa jalassa on kiinni 2,7 metrin mittainen metsäsuksi ja yläkroppa on vallan uponneena syvään lumeen. Kädet ovat kiinni sauvojen rannelenkeissä ja molemmat sauvat jumissa eri asennoissa miehen alla. Noin 35 kiloa painava ahkio on luisunut rinteen pohjalle, vääntäen vetäjän oikein vimpan päälle ”aisalukkoon”.
Hieno tästäkin on tarinoita jälkeenpäin ollut kertoa, mutta melkein vielä muistan, etteivät oikeasti olleet vitsit eivätkä sankaritarinat mielessä siellä silloin. Vaan vallan toisenlaiset mielentilat, alkaen aivan pelosta ja kehittyen siitä armottoman potutuksen kautta takaisin eräfiiliksiin. Sen jälkeen, kun oli ymmärtänyt pitää vartin rauhoittumistauon kaiken taistelun päälle. Vähän pidempi versio tapahtumasta löytyy Lähierä-blogin tarinasta Lyhyen formaatin pääsiäisvaellus Isojärven maastoissa.
Kari Rantanen

Oppeja muista luontokappaleista

Eväitä ei kannata jättää liian helppoon paikkaan. Meiltä kettu vei Luirolla talvella tuvan kuistilta koko evässäkin joka löytyi lähes tyhjänä kolmen kymmenen metrin päästä. Tonnikalapurkki, kaurahiutaleet ja Chorizo-makkaran sidosnaru eivät kelvanneet, joten sentään jotain syötävää jäi meillekin.
Lue matkakertomus tästä >
Jarno Hämäläinen

Retkieväille löytyy tilanteen tullen ottajia.

2000-luvun alussa oltiin vaeltamassa poikani ja eräkaverini Jussin kanssa Big Basin Redwoods State Parkissa ja päädyttiin pitkän sekä hienon vaelluspäivän jälkeen aloittamaan leiriytymistä yhden pienen puron varteen.
Rinkat pois selästä, jotain tavaroitakin niistä ulos ja sitten katsomaan parasta teltan paikkaa. Jotain ihme vilahduksia saatoimme olla näkevinämme jo ennenkin, mutteivät ne retkeilijöitä huolettaneet. Kunnes yht’äkkiä nähtiin jonkun elukan syöksähtävän läheisestä pensaasta Jarnon repulle ja häipyvän saman tien jotain mukanaan! Sama juttu myös Jussin rinkan luona – ja minunkin! Pesukarhuiksi ne tunnistimme ja sitten oli vuorossa rynnistys repuille sekä vahinkojen tarkastus. Sen jälkeen kerättiin rinkat yhteen paikkaan tiukan vartioinnin alle siksi aikaa kun muut kaksi pystyttivät teltan.
Parempiin suihin oli häipynyt ainakin yksi retkimuonapussi, yksi rusinapaketti, sekä saippua. Nuo varsin näppärät ja nopeat kädelliset eläimet olivat tietenkin opetelleet ja harjoitelleet itselleen hyvin tuottavan elinkeinon lukemattomien retkeilijöiden kustannuksella. Kyllä meitäkin silti iltatulilla nauratti ajatus saippuaa haukkaavasta pesukarhusta. Etenkin sen seuraavalla juomatauolla.
Kari Rantanen

Huipulla ei todellakaan aina tuule. Oli kaunis kesäpäivä Lapissa ja olin lähdössä ensimmäistä kertaa retkelle Sattasvaaralle. Jostain syystä päätin etten tarvitse retkellä sääskimyrkkyjä tai pitkiä lahkeita/hihoja, koska luotin siihen, että tuuli pitäisi itikat poissa. Olin asunut Lapissa jo useamman vuoden joten olisi voinut kuvitella, että tiedän paremmin… No, sinä päivänä ei tuullut ollenkaan. Vaikka kohde oli upea ja näköala huipulta kaunis, jäi retki mieleeni lähinnä siitä, että parin tunnin ajan olin vain kivikossa hikoileva itikoiden buffetpöytä. Sen jälkeen en ole enää laskenut sen varaan, että tuuli pitäisi itikat poissa.
Jonna Saari

Oppeja varusteiden unohtumisista

Olen oppinut tarkastamaan (en oikeasti ole), että kaikki varusteet on retkelle mentäessä mukana. On unohtunut makuualusta, makuupussi, teltta, kartta ja kerran melkein packraft kotiin. Kiva yllätys kun tajuaa vasta perillä tai matkalla, että jotain unohtui. (…) Oulangalle lähdin kans kerran ilman talvitakkia, onneksi ei ollut kuin sellainen 38 astetta pakkasta… Mutta kerrospukeutumisella pärjäsi.
Caj Koskinen

En aloittanut taannoin vaellusta ihan kotiovelta, niin vaelluskengät jäi kotiin. Kävin ostamassa uudet, ja sisäänajamattomissa kengissä 140 km maksoi pari varpaankynttä.
Veli-Pekka Suuronen

Mä oon unohtanu ruuat… kahdesti.
Sini Malminiemi

Eväiden unohtuminen on yllättävän yleinen vaiva. Myös aivan mikä tahansa muu saattaa unohtua.

Ite lähin kerra kaverin kanssa melomaan ja pari kilsaa kutostietä Joutsenosta pohjosen suuntaan ajettua muistettii, et piru soikoon makkarat unohtu jääkaappiin. Kohta oltii toisen kerran samassa kohassa köröttelemässä kuutostiellä, kun muistettii, et kelluntaliivitkin pitäis olla, ei ku hakemaan. Kolmas lähtöyritys toden sanoo ja viimein kohti melontavesiä. Kuutostiellä muutaman minuutin köröttelyn jälkeen muistettii että meloessa tarvii kans melat, pitäisköhä hakea. Kunha pakkauslistojen käytöstä muistaa pitää kiinni ni kehtaa liputtaa ”se mikä jäi sitä ei tarvita” -asenteen puolesta ilman että korvat punottaa. Aivan joka reissulla näin ei siis ole ollu…
Joonas Talka

Olen kerran lähtenyt opastamaan melontaryhmää, ja lähtöpaikalla havaitsin, että kolme melaa puuttui… Onneksi lähellä asui toinen yrittäjä, jonka luokse ajoin tuhatta ja sataa ja sain melat lainaan. Toisella reissulla asiakkaiden ruuat unohtuivat jääkaappiin ja rakas aviomieheni toi ne perässä sitten nuotiopaikalle… Nykyisin minulla on lista, josta tarkistan, että kaikki on varmasti mukana!
Marja Kares-Oksman

Toissa kesänä vedin yhden päiväretken omalle latuyhdistykselle. Oppaalla tietysti pitäisi olla varusteet yms kunnossa kun on vähän niin kuin esimerkiksi muille. Mutta kuinkas ollakaan, sinä päivänä repussani oli lämmitettävä ruoka, retkikeittimen kaasu, kattilat ja muut välineet. Mutta poltinosaa ei. Joten vedin sitten tonnikalaa kylmänä purkista ja pasta jäi laittamatta.
Mikko Lehtonen

Se vähän nyppäsi, kun vein kahvivehkeet mehtään mutta en ottanut sitten mitään, josta olisin sitä kahvia juonut. Huomasin tämän vasta kun olin heivannut porot pannuun.
Mikko Lemmetti

Nuotion äärellä saattaa oivaltaa monenlaista – kuten sen, että evästarvikkeita ei kannata unohtaa, tai että liian lähelle asetetut varusteet palavat.

Muita mainioita opetuksia

En ole tästä mitenkään ylpeä, mutta lähempää tuttavuutta tulen kanssa ovat tehneet pipo, kahdet kengät, sormikkaat. Ja jonkun toisen sukat.
Karoliina Säkö

Olen oppinut kantapään kautta, että retkieväät ovat yleensä liian pienet. Kotona pakatessa tuntuu, että kyllähän tämä määrä evästä tälle retkelle riittää, eikä viitsisi kantaakaan enempää, mutta luonnossa liikkuessa energiankulutus on oletettua suurempi ja arvioitu matkakin kummasti pitenee vaikkapa hienoja maisemia metsästäessä. Evästauot ovat retken odotettuja hetkiä, joten olen vihdoin oppinut varaamaan ruokaa niin, ettei sitä tarvitse aina loppumatkasta säännöstellä.
Paula Savelius

Hiukset kiinni nuotion kanssa värkätessä. Nimim. Kärähtäneet latvat
Jonna Saari

Melkein kaikkiin kiinnostaviin paikkoihin menee polku. Opiskelen tätä edelleen kantapääni kautta. Menen ryteikköä pitkin ja kävelen sitten autolle takaisin polkua pitkin.
Antti Huttunen