Tieto kantaa lumella – lumiturvallisuuskurssi Kiilopäällä

Lumivyörymaasto on vaarallinen harjoitteluympäristö! Totta, mutta ensin on tiedettävä, millainen on lumivyörymaasto. Tätä ja paljon muuta opimme Suomen Ladun järjestämällä Lumiturvallisuuskurssilla Kiilopäällä. Päivän kestävän kurssin vetäjinä toimivat Lumiturvallisuushankkeen Jussi Muittari sekä SantaSportin Teo Jeskanen. Molemmat kokeneita suksijoita ja tottuneita liikkumaan erilaisissa lumiolosuhteissa.

Kaivetaan!

Kurssi on varsin hyvä kaikille maastossa liikkuville, on sitten kyse harrastajasta tai ammattilaisesta. Kiilopään kurssille osallistui 30 henkilöä, joista suurin osa harrastepohjalta. Joukkoon mahtui myös eräoppaita ja Lapin Pelastuskoirajärjestön jäseniä. Olipa joukossa mukana yksi nelijalkainen etsijäkoiran alkukin.

Kurssi alkoi lyhyellä osallistujien esittelyllä, minkä jälkeen päästiin itse asiaan eli lumiturvallisuuteen.

Millaisissa olosuhteissa on turvallista liikkua? Miten voi lukea maastosta, ollaanko lumivyöryvaara-alueella vai ei? Kurssin ajankohta oli muuten varsin otollinen. Keli oli juuri muuttunut pakkasesta lumimyräkän jälkeen lähes plussakeliksi. Lapin tuntureilla lumivyöryvaara oli nostettu Kilpisjärven suuresta muiden tunturialueiden huomattavaan, eli liikuttiin asteikolla 4–3, kun edellisenä päivänä oltiin vielä luokassa 2. Lumivyöryvaara-asteikko on 1–5, mitä korkeampi arvo, sitä vaarallisempi alue.

Onneksi Kiilopäällä liikuttiin loivalla rinteellä, eikä mitään vaaraa ollut.

Aamupäivä oltiin sisällä ja kuunneltiin luentoa, katsottiin karmivia videopätkiä todellisista tilanteista ja tutustuttiin pelastusvälineisiin.

Kun rinne on 30 astetta tai suurempi, liikutaan aina vyöryvaara-alueella. Tätä loivemmilla alueilla ei pitäisi olla hätää. Laskijat, jotka liikkuvat rinnealueiden ulkopuolella, saattavat joutua tilanteisiin, joissa joku laskettelijoista laukaisee lumivyöryn. Mutta yhtä lailla takamaastoissa liikkuvat lumikenkäilijät ja moottorikelkkailijat voivat joutua tositilanteisiin.

Lumilla liikkuessa maaston valinta on tärkeää, sillä jopa 90 % lumivyöryistä on kulkijoiden itsensä laukaisemia. Lumen koostumuksen muuttuminen, rinteen harjan lumilipan murtuminen ja tuulen vaikutus, nämä kaikki ovat riskitekijöitä. Kouluttajan sanoma olikin, että tuuli on vyöryjen arkkitehti.

Luennolla esitetyistä videoista kävi hidastuksissa hyvin ilmi, kuka vyöryn laukaisi ja miksi niin kävi. Kanadassa kuvatussa pätkässä lumilautailija lähtee laskemaan jyrkkää rinnettä, joutuu lumivyöryyn ja saadaan kaivettua ylös vasta 40 minuutin kuluttua tapahtuneesta. Uhri  menehtyi.

Ylläksellä kuvatussa videossa kaksi laskijaa liukuu jyrkähkön rinteen poikki, ylhäällä näkyy suuri lumilippa. Edellä menevä pysähtyy keskelle rinnettä. Takana tullut hiihtäjä laukaisee lumivyöryn, jonka alle edellä mennyt jäi. Tällä ikävällä tilanteella oli onnellinen loppu. Uhri pääsi vyöryn alta eikä saanut fyysisiä eikä henkisiä vammoja. Erilaisia tilanteita, erilaisia maastoja ja kokeneita liikkujia, mutta luonto yllättää aina.

Vyöryreppu

Ennen lounasta Jussi esitteli lumivyöryrepun. Neuvotaan, että jos jää vyöryyn, on paras tehdä uintiliikkeitä, jotta pääsisi lumen pinnalle eikä hautautuisi lumeen. Vyöryrepussa on ns. ilmatyyny, jonka tarkoitus on nostaa uhri lumen pinnalle. Repun olkahihnassa on remmi, jota kiskaisemalla repusta tulee ulos ilmatyyny, joka kannattelee uhria vyöryn pinnalla.

Lounaan jälkeen saimme pelastusvälineet eli piipparit, lapiot ja sondit, ja siirryimme ulos harjoituksiin. Keli oli varsin upea. Aamun pilvisyys oli kadonnut, ja nyt aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Ei hullumpi keli treeneihin!

Sondin käyttöä

Ensin testattiin sondeja. Miten sen saa näppärästi esiin ja kasattua. Sondi on kuin pitkä telttakeppi, jolla etsitään lumen alle hautautuneita uhreja. Sondin pää on muotoiltu niin, että kun sillä osutaan ihmiseen eli pehmeään kohteeseen, sondi ei jää kiinni. Mistä sitten tietää, miltä ihminen tuntuu? No, sitäkin testattiin… tökittiin toisiamme ja joo, pehmeältä tuntui.

Sitten harjoittelemaan sondin ja lapion käyttöä etsintätilanteessa. Hankeen ei haudattu ketään, harjoituksessa toimittiin vain kouluttajan ohjeiden mukaan. Tökittiin sondeilla lumihankea ja kun kouluttaja sanoi, että uhri löytyi, tartuttiin lapioihin. Ensin kaivettiin päältä, vaihdettiin välillä kaivajia ja kun oli päästy tarpeeksi syvälle, vaihdettiin kaivuusuuntaa. Oikeassa tilanteessa on tärkeää, että uhri saadaan pikaisesti kaivettua esiin ja voidaan todeta näkyvät vammat. Jos uhri ei hengitä, on elvytys saatava nopeasti käyntiin. Miten siitä sitten eteenpäin, on aina tilanteen mukaan.

Sondin käyttöä

Tämän jälkeen otettiin piipparit esiin. Kouluttajat olivat piilottaneet hankeen muutamia lähettimiä, jotka kuvasivat uhreja. Niitä lähdettiin etsimään asettamalla piipparit Search-asentoon. Näin laite hakee lähettävän piipparin signaalia ja kertoo etäisyyden. Toimintasäde on noin 40–50 metriä. Mitä lähemmäs uhria päästään, sitä voimakkaammin laitteen äänisignaali huutaa, ja näytöllä oleva metrimäärä vähenee.

Piipparilla hakua

Harjoitus jatkui vielä ryhmätehtävällä. Osallistujat jaettiin neljään ryhmään, ja jokainen ryhmä teki toisilleen etsintäradan kouluttajien ohjeiden mukaisesti. Meidän ryhmä piilotti pari piipparia hankeen ja toisen ryhmän oli tarkoitus etsiä ne. Harjoitus sujui hyvin, ja ryhmä selviytyi siitä alle 15 minuutissa. Tässä ajassa uhri todennäköisesti pelastuu. Jos löytymiseen menee yli 15 minuuttia, hengissä selviytymisen mahdollisuudet pienenevät koko ajan.

Oli meidän ryhmän vuoro etsiä, ja harjoitus olikin erilainen kuin äsken. Paikallistimme ensimmäisen uhrin heti, koska hän istui hangella. Ensin selvitettiin mahdollisesti loukkaantuneen tila ja kysyttiin, kuinka monta henkeä on jäänyt vyöryn alle. Kaksi hiihtäjää hänen lisäkseen, eli kahta hankeen haudattua piipparia lähdettiin etsimään. Ensimmäinen löytyi suhteellisen nopeasti. Piippari huusi ja näytti etäisyydeksi 0,4 metriä. Sondi esiin ja tökkimällä etsimään ’uhria’. Tämän ’uhripiipparin’ päällä oli kova levy ja kun sondi osui siihen, tiesimme uhrin löytyneen.

Toisen uhrin etsiminen veikin sitten aikaa. Tuntui, että pyörimme vain ympyrää. Lopulta selvisi, että ensimmäisellä uhrilla oli oma piipparinsa taskussa ja se oli päällä. Tämä sekoitti etsintäjoukon piipparit. Se sammutettiin, mutta sama pyöriminen jatkui. Etsintäryhmän jäsenellä oli jäänyt piippari etsi-asentoon, vaikka tämä oli luullut laitteen olevan sammutettuna. Laitteen näyttöruutu oli pimeä, mutta piippari olikin ns. stand-by -asennossa ja lähetti signaalia etsijöiden laitteisiin. Tähän tuhrautui aikaa lopulta reilut 20 minuuttia eli viimeisin uhrimme olisi ollut jo vaarassa menehtyä. Mutta opetus oli hyvä! Ensinnäkin uhrin piippari tulee aina sammuttaa heti, kun tämä on löydetty, tai kuitata omaan laitteeseen tämä löydetty uhri. Silloin laite sulkee ensimmäisen haun ja lähtee hakemaan toista signaalia. Toiseksi, oma laite täytyy tuntea hyvin! Muuten voi käydä juurikin noin, että laite näyttää sammutetulta, mutta onkin valmiustilassa.

Ulkoharjoituksen jälkeen siirryttiin takaisin sisätiloihin. Vielä käytiin läpi muun muassa se, miten uhri saadaan pidettyä lämpimänä, kun odotetaan avun saapumista. Omasta repusta tulee löytyä ainakin EA-pakkaus ja taukotakki. Paniikille ei saa antaa valtaa, vaikka tilanne olisi kuinka vakava. Järkevällä toiminnalla edesautetaan selviytymistä.

Mielestäni kurssi oli näin retkeilijän näkökulmasta mielenkiintoinen, yhdessä päivässä tuli rutkasti oppia ja asiaa. Harjoitukset ja se, että pääsee itse tekemään asioita, on aina parempi kuin kalvosulkeisten seuraaminen. Tieto kantaa lumella, näin se on!

Lisätietoa:
lumivyory.fi
Ilmatieteenlaitoksen lumivyöryennuste
kiilopaa.fi

Sijainti: N=7581612.227, E=519032.431 (ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.