Mikko Lehtonen

Olen nelikymppinen miehenalku Turun seutukunnalta – täältä ruskeiden vesien ja matalapiirteisten maisemien kolkasta. Retkeily ja ulkoliikunta on ollu lähellä sydäntä ja jalkapohjia jo jonnin aikaa, ja tulihan tuo erä- ja luonto-oppaan ammattitutkintokin hankittua Rovaniemellä. Siellä nimittäin piipahdin perheineni runsaan parin vuoden ajan.

Kirjoittelen tänne silloin tällöin kokemuksistani reissuista ja kohteista, lähinnä keskittyen tämän Lounais-Suomen tienooseen. Toki muistoihin on kertynyt kaikenlaista muualtakin Suomesta, esim. juuri Etelä-Lapista. Toivon että osaltani voin olla vaikuttamassa, että ihmisille uusien retkikohteiden ja ylipäätään luontoon lähtemisen houkuttelevuus lisääntyy.

Mikon retkitarinoita