Pohtionvuori, Piikkiö (Kaarina)

Piikkiön seutu Varsinais-Suomessa on luonnonpiirteiltään varsin rikas, jos sitä katsoo maastonmuotojen vaihtelun kantilta. Paikkakunta, joka nykyisin kuuluu Kaarinan kaupunkiin, sijaitsee aivan meren tuntumassa. Näin ollen alavat maat ja tasaisemmat kohdat ovat vain muutamia metrejä merenpinnan yläpuolella. Silti siellä täällä kohoaa kallioisia mäkiä järjestäin yli 60 metriin.

Pohtionvuori (tai Pohtiovuori) on paikkakunnan korkein kohta, 79 metriä, ja sijaitsee vain 3 kilometrin päässä keskustaajamasta. Sen paremmin tunnetusta naapurikukkulasta, linnavuoresta, on Kimmo Jaramo kirjoittanut Retkipaikkaan aiemmin tarinan otsikolla Huttalan linnavuori.

Näiden kahden hienon paikan läheisyyteen, samalle metsäalueelle, lukeutuu myös useita muita kukkuloita ja niiden väliset kosteat hämyiset kuusi- ja sekametsät. Laajemmalti siis koko aluetta voi suositella hyvänä retkikohteena, ja alueelta löytyy myös lenkkipolku.

A 009Mutta, itse asiaan.

Pohtiovuorelle pääsee sujuvimmin viitoitettua, kapeaa polkua pitkin. Se haarutuu lenkkipolun varresta, jolle taas lähtöpaikka ja opasteet löytyvät urheiluseura Kehityksen kerhotalon pihalta. Myös uudehko pieni parkkipaikka on tehty Heernummentien varteen.

Pohtiovuori ei erotu samalla tavalla mahtipontisesti maastosta kuin jyrkkäreunainen linnavuori, vaan sen rinteet ovat pääasiassa helpot nousta. Jyrkimpiä kohtia löytyy mäen kaakkoisreunalta.

Maasto, josta polku alkaa, on varsin rehevää ja kosteaa. Puulajeista vallalla ovat kuusi ja koivu. Maanpeitekasvillisuus on viidakkomaisen korkeaa ja runsasta, näyttävimpinä lajeina ehkäpä komeat sananjalat, joiden alle tosiaan mahtuisi makoilemaan.

A 006Keli tuona reissupäivänä oli muutenkin märkä, joten polun pohja oli lammikoina ja hyppelehdin kuivempien kohtien kautta, kunnes maasto kohosi ja mäntykangas alkoi.

A 010Rinteiltä kerää marjastaja kunnon saaliit mustikkaa ja puolukkaa hyvinä marjavuosina. Kosteus ja lämpö asettuvat usein suotuisaksi jollakin korkeudella rinnettä ja auringon paahteellekin on taukoja kuivina kausina. Itsekin olen useina vuosina kerännyt täältä sankokaupalla etusormenpään kokoisia mustikoita.

Polku kiemurtelee rinnettä ylös kivien ja lohkareiden lomassa ja vähitellen maasto muuttuu siten, että aluskasvillisuus on matalaa sammal- ja jäkälävoittoista, ja puusto väljempää. Kallion pintaa näkyy enenevissä määrin.

Lähellä lakea on hirsistä tehty pöytä-penkki-ryhmä, jossa voipi syödä eväät ja katsella maisemaa ympärillään. Kovin avara se ei täälläkään ole sillä puusto on runsasta huippua myöten.

A 019Aivan korkeimmalla paikalla on laaja muinaishautaröykkiö, joka jonkun lähteen mukaan olisi Piikkiön suurimittaisin. Kyllä se noin 15 metriä taisi ollakin laidasta laitaan.

A 020

Tunnelma vuorella on melko rauhallinen ja hiljainen, vaikka valtatie on pohjoisrinteen takana alle kilometrin päässä ja asutusta on ympärillä joka puolella. Eräänä toisena kertana näissä metsissä käydessäni pelästytin mäen päälle kiivetessä merikotkan puun latvasta lentoon. Tuli ensinnä mieleeni vain sanat: ”sori, sori”.

Kiipesin silloin samantien laelle ja tavoitin linnun liitelemästä mäkien välisen painanteen yllä. Yksiä niitä elämän unohtumattomia tapahtumia – ja melkeinpä takapihalla koettuna.

A 013

Kävellessä takaisin alas pohtiovuorelta bongasin vielä kiintoisan näköisen pitkän kalliohalkeaman, jonka kasvillisuus on jo enimmäkseen peittänyt. Mitähän muotoja lie kätkeytyy kivikkoon kasvien ja humusmaan alle…

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6707303, E 255800.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *