Degerdalin kalliolakeuksilla, Kemiönsaari

Syksyisenä sunnuntai-aamuna sää oli viileä ja kuulas, kun starttasin liikkelle jo kukonlaulun aikaan käydäkseni päiväretkellä jossain suhteellisen lähellä. Vielä lähtiessäni arvoin mielessäni kohdetta jossa kävisin, koska tällä kertaa aikaa ei ollut koko päivää.

Olin aiemmin katsellut koneen ruudulta maastokarttaa Kemiönsaaren paikkeilta, ja silmiini pisti laajahko ”harmaa” alue, joka tarkoittaisi avokalliota. Päätin kurvailla sitä ihmettelemään paikan päälle. Sijainti on Kemiönsaaren pohjoisosassa, lähellä Degerdal-nimistä kylää.

kemionsaari9

Aurinko vasta teki nousuaan läpi sumun, kun ajelin valtatie 1:ltä Paimiosta kohti Kemiönsaarta. Lämpötilakin oli vain kaksi astetta yli nollan.

Mietin, mahtaako sumu ehtiä hälvetä siihen mennessä kun pääsen perille. Noin 2 kilometrin jälkeen ohitettuani Sauvon ja Kemiön välissä olevan salmen ylittävän maantiesillan (tie 181), käänsin pienelle metsätielle, oikealle puolelle tulosuunnassa.

Tarkoituksellakaan en halunnut ajaa kovin lähelle varsinaista kohdetta, vaikka autolla hyvin olisi päässyt. Tarkoitus oli retkeillä ja nauttia ulkoilmasta, ja minulle lähestymiset ovat aina yhtä tärkeitä kuin itse kohteet.

kemionsaari12

Auto siis sopivaan koloon tien varteen ja sitten keräämään tarvittavat kamppeet reppuun. Sumua todella oli vielä ilmassa, ja juuri puitujen peltojen korret valkoisena huurusta. Yöllä siis oli ollut hallaa.

Hiekkainen tie metsän ja pellon välissä oli juuri niin sykähdyttävän idyllinen kuin vain parhaissa kuvakorteissa voi olla. Haavat loistivat keltaisenaan sinistä taivasta vasten, samaten maa oli paikoitellen lehtien peittämä.

kemionsaari11

Tie kääntyi kohti metsää ja samalla korkeutta alkoi tulla lisää. Ura seuraili jonkun matkaa voimalinjaa. Ja siinä kohtaa suunnilleen, kun tie siirtyi takaisin metsään, alkoi maisema olla jo orastavan kiehtova. Täysikasvuiset männyt ja koivut olivat pituudeltaan enintään 5-metrisiä; aluskasvillisuus oli matalaa ja kuivaa, koostuen lähinnä kanervasta ja heinistä; ja kallion pintaa oli jo paljon esillä.

Melko pian eteeni avautui se jota olin tullut katsomaan – häkellyttävän laaja avokallioalue, jota näytti jatkuvan niin pitkälle kuin pystyi näkemään, vaikka suurin osa sumusta jo olikin poissa. Itse asiassa sumu oli alhaalla peltojen tasolla, ja kalliolla oli selkeämpää.

kemionsaari13

Toki ei siinä sellaista laakeutta muodostu silmien tasolla kuin vaikka avosuolla, onhan kalliolla runsaasti puustoa. Mutta alueen mittasuhteita oli alkuun vaikea ymmärtää. Kävelin, kävelin ja vielä kävelin tasaisesti eteenpäin, samalla etsien sopivaa evästaukopaikkaa. Samanlainen maisema jatkui edelleen. Ja edetessäni nousin hiljalleen yhä korkeammalle ja avonaisemmalle alueelle.

Löysin kivilohkareista ja suojaavasta puusta koostuvan mukavan paikan eväiden syöntiin. Haukattuani hieman murkinaa, päätin jättää suurimman osan tavaroista siihen ja lähteä koluamaan kallioita kameran ja kevyemmän varustuksen kanssa.

kemionsaari

Lähdin käymään alueen äärimmäisessä kohdassa lännen suunnalla. Reitin varrella kulkisin siten korkeimman nyppylän kautta. Siellä näkymät olivatkin erittäin huikaisevat. Paikoitellen maa oli täysin kasvutonta kallion pintaa jopa monien aarien ( 1 a = 10 x 10 m ) laajuudelta.

Kuten monille erityisille luonnonpiirteille annetaan yhteys piruun (pirunkirkko, pirunpelto jne), voisi näitä laakeuksia kutsua vaikka ”pirun jalkapallokentäksi”. Ja olihan niitä pallojakin siellä täällä. Vastaavanlaisen maiseman kokee esimerkiksi Pohjois-Suomessa korkeimmilla vaaroilla, joilla kasvillisuus niukkenee huippua kohti lähes olemattomiin. Pystyin näkemään kauas ympäristössä oleviin metsämaastoihin, jotka edelleen kietoutuivat sumuun. Maaruska oli nähtävissä muun muassa upean punaisena hehkuvissa juolukoiden lehdissä.

kemionsaari10

Lakikallioiden läntisellä laidalla rinteet ovat melko jyrkkiä, ja viimeiset kallionlaet antavat kivat näköalat lähistön viljelysmaille. Myös eteläpuolella aluetta esiintyy jyrkänteitä, suurimmillaan lähes 20 metrin pudotuksia. Kävin myös siellä suunnalla katsomassa, ennen kuin tuli aika suunnata takaisin lähtöpaikalle.

Paluumatkan varrelle osui vielä muun muassa kostea suon tyyppinen painanne sekä kipuaminen sille huipulle, jonka yli voimalinja on vedetty. Vaikka eivät ne luontoon kuulukaan, puusta vapaat linjat antavat mahdollisuuden nähdä tosi pitkälle, mikä voi auttaa vaikkapa itsensä paikallistamisessa kartalle.

kemionsaari15

Suomen maassa on monta ”juhannuskallioksi” nimettyä paikkaa. Tänne kallioille mahtuisi kesäisenä yönä kymmeniä picnic-retkueita nauttimaan ulkoilusta niin, etteivät he tietäisi toisten porukoiden olemassa olosta. Siis siinä tapauksessa, että luonnosta osataan nauttia hissukseen.

kemionsaari16

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=6682540, E=257064.

Retki ajoittui syyskuun 2016 puoliväliin.

2 replies
  1. Jussi H.
    Jussi H. says:

    Auto saatiin parkkiin metsätien reunaan https://www.google.com/maps/dir//60.1997,+22.6188/ ja ylitettiin helpohko suoalue, joka kyllä kasteli lenkkarit, joka heikensi lasten kapuamishenkeä toviksi. Kalliotasanne oli laaja ja näyttävä ja puustoakin oli sen verran vähän, että näköalat olivat harvinaisen hienot. Ollaan mökkeilty kymmeniä vuosia vain muutamien kilometrien päässä tasanteesta, mutta ilman Retkipaikkaa ja MIKKOLin vinkkiä ei olisi tätäkään tullut löytäneeksi. Kiitos paikan suosittelusta!

    Vastaa
    • Mikko Lehtonen
      Mikko Lehtonen says:

      Hei, mukava kuulla että artikkeli on saanut ihmisiä käymään kohteessa. Onhan se seutu ja maisemat melko upeat.

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.