Eräilyä Etelä-Suomessa: Iso-Valkee-järvi Somerolla

Heinäkuisena viikonloppuna lähdin viettämään leppoisaa, erähenkistä reissua paikkaan, jossa saisi kokea luonnonrauhaa, jopa erämaista fiilistä, sekä mielellään kivoja maisemia. Karttojen tutkiskelun seurauksena päätin mennä Someron ja Salon rajan tuntumaan, Iso-Valkee-järvelle ja sen ympäristöön.

Kohde kartalla

Laavu, kolme tulipaikkaa

Tein aimmin jutun Retkipaikalle aiheesta ”pitkälle patikalle Etelä-Suomessa”, jossa selvitin hieman sitä, millä tavalla ja missä voisi retkeillä luonnon rauhassa pidempään. Jokseenkin tämä juttu jatkaa ja täydentää sitä artikkelia, kun kerron tarkemmin yhdestä hienosta kohteesta ja sen tuottamista ajatuksista ja elämyksistä.

Tykkään aika usein olla luonnossa yksikseni, ja lähdin Iso-Valkeen ympäristöstä hakemaan virkistystä ja rauhoittumista, vain ihmisen perustarpeiden tyydyttäminen agendana. Saavuin perjantai-iltapäivänä tälle laajalle harju- ja sora-alueelle, jossa maisemaa hallitsevat mäntykankaat ja lukuisat pienet lammet sekä jokunen isompikin järvi. Seutu on suhteellisen korkealla meren pinnasta, 100–130 metriä.

Parkkeerasin auton metsätien varteen, josta hiekkateitä pitkin järven lähimpään rantaan oli vajaa kilometri. Rinkassani oli aika lailla painoa, koska olihan mukana teltta, makuupussi ja -alusta sekä runsaan kolmen päivän ruuat. Vaatteiden puolesta taas oli kevyempää, koska oli kesä ja suhteellisen lämmintä.

Pienen tihkusateen siivittämänä kävelin ensin kangasmetsässä hiekkatietä, kunnes polku ja kartta johdattivat rantaan.
Ihmisten ääniä kuului sieltä täältä. Vettä pitkin äänet kantautuvat hyvin, ja muuten oli varsin hiljaista. Iso-Valkeen vesi on hyvin kirkasta, joskaan ei niin läpinäkyvää kuin Iso-Melkuttimella. Tämäkin järvi houkuttaa sukellusharrastajia puoleensa.

Yhdessä niemenkärjessä on vuokrattava mökki, muuten järven ympärillä on yksi laavu ja muutama tulipaikka. Suuri osa järvestä ja sen rantaympäristöstä on luonnonsuojelualuetta. Kaakkoisella reunalla on pari yksityistä mökkiä. Näkymä järvelle ja vastarannoille onkin hyvin erämainen, luonnonmukainen. Polku kulkee lähes koko matkan aivan rannassa. Myös korkeuseroja on, sillä maasto kohoaa heti rannasta useassa paikassa jyrkästi harjuisille mäille.

Lähdin kulkemaan polkua kohti järven läntistä päätä myötäpäivään, eli etelärannan kautta. Noin puolessa välissä ylitin luonnonsuojelualueen rajan, jota siis läntinen puolisko on. Metsä oli hyvin reheväkasvuista, ja monen ikäistä puuta siellä kasvoi. Polun kohdalta myrskyjen ynnä muiden kaatamat isot puut oli sahattu pois, muuten ne saavat rauhassa lahota maassa.

Kartan perusteella oletin, että hyviä telttapaikkoja löytyisi hyvin. Maasto on kuitenkin suurelta osin jyrkkärinteistä, eikä paikka aivan nopeasti löytynyt. Mutta lopulta kahden mäen välisestä notkelmasta sain yhden hengen teltalleni sopivan sammalalustaisen pläntin luonnonsuojelualueen rajojen ulkopuolelta. Ja vielä sopivasti polun varresta ja katseilta piilossa omassa rauhassa.

Ilta oli sateiden jälkeen taas poutainen ja lämmin. Aloin ensin päivällisruuan laittoon järven rannassa, ja vasta sen jälkeen pystytin teltan. Muutamia ihmisiä kulki ohi – lähistöllä oleva laavu oli selvästi suosittu päiväretkikohde. Myös sukellusporukka tuli länsipäätyyn ja paineli järvelle valmisteluidensa jälkeen. Päivällisen jälkeen päätin mennä pitkäkseni telttaan ja ottaa niin sanotusti ”lunkisti”. Ei haittaisi vaikka tulisi uni, koska ajatuksena oli sitten keskemmällä yötä käydä järven rannalla kuulostelemassa yöluonnon ääniä.

Luontoon.fi: Teltan pystyttäminen ja miellyttävä telttamajoittuminen

Telttapaikkani vieressä oli suppasuo ja siinä myös avovetinen pieni lampi. Pitihän siinä käydä iltauinnilla. Luonnonvesissä uiminen on mitä mukavinta virkistystä. Myös muutaman kypsän hillan poimin suuhuni siellä.

Myöhään illalla tosiaan kapusin teltasta taas ulos jä lähdin järven rannalle. Pari telttaa oli ilmestynyt aivan polun viereen. Enpä tiedä tuliko teltassa olijoille turvallinen olo vai kiusaantunut, kun polkua pitkin pimeässä kävellään ohi. Itse en minkään reitin varteen leiriytyisi.

Järven tuntumassa kului siis nämä kaksi yötä ja vajaat kolme päivää, leppoisasti oleskellen, pieniä lähiretkiä tehden ja retkiruokaa syöden. Toimistotöille ja kaupunkielämälle hyvää palauttavaa vastapainoa. Maisemat ja sää olivat kohdallaan, itikoista ei ollut vaivaa. Tällaista pitäisi päästä tekemään useammin, mutta vähintään kerran kesässä.