Lähimetsä, paras metsä – 7 vinkkiä kuinka viettää aikaa yksin lähimetsässä

Onneksi meillä Suomessa on helposti saavutettavaa lähiluontoa kaikkialla ympärillämme. Näinä aikoina ei pitkiä reissuja kannata tehdä Suomen sisälläkään, mutta onneksi lähiluonto tarjoaa meille rauhaa, kauneutta ja virkeyttä. Luontopalstan ei tarvitse olla laaja tehdäkseen meidät onnellisiksi – pienikin alue riittää. Suomi on harvaan asuttu maa ja kaikille on kosolti omaa tilaa, kunhan emme tieten tahtoen pakkaudu kaikki samoihin paikkoihin.

Metsään meneminen on yhä sallittua ja sinne kannattaakin terveenä mennä, jotta kestämme meneillään olevan kriisin sekä henkisesti että fyysisesti. Seuraathan kuitenkin päivittäin tunnollisesti viranomaisten (THL ja Valtioneuvosto) ajankohtaisia ohjeistuksia, jotka voivat koskea esimerkiksi liikkumista tai liikkumiseen liittyviä rajoituksia. Muista myös huolehtia hyvästä hygieniasta ja turvaväleistä retkilläkin tai pysyä kotona, jos et tunne itseäsi terveeksi.

Listasin alle keväisiä vinkkejäni, joilla juuri Sinä voit nauttia omasta lähiluonnostasi antaumuksella, kokea sen ehkä jopa aivan uusin silmin ja samalla hetkeksi unohtaa maailman huolet. Annetaan kaikki omalle lähiluonnollemme viimeistään nyt se arvostus, joka sille olisi aina kuulunut. Alla olevia vinkkejä voi ja kannattaakin soveltaa vaikka omalle kotipihalle sopiviksi, ja nämä aktiviteetit voit hyvin tehdä yksin.

1. Harjoittele kuvaamista vaikka kännykällä – tai piirrä

Kuvaaminen ja piirtäminen ovat taitoja, jotka kehittyvät vain tekemällä. Jos et vielä ole kokeillut, on nyt mitä hienoin hetki aloittaa. Keväinen valo tuo luonnosta esiin upeita muotoja ja värejä. Linssin läpi maailmaa katsoessasi alat hiljalleen hahmottaa luonnosta niin kauniita laajempia kuvakulmia, kuin mielenkiintoisia yksityiskohtiakin. Kameran ei tarvitse olla kaksinen, sillä jo kännykälläkin voi saada mainioita otoksia. Halutessasi voit jakaa kuvasi somessa muidenkin iloksi ja luoda siten yhteisöllisyyttä. Jos olet hiukan päässyt jo kuvausharrastuksen alkuun, kokeile nyt opetella eroon automaattiasetuksista ja tutustua manuaaliasetusten palkitsevaan maailmaan askel kerrallaan. Vinkkejä tunnelmallisiin retkikuviin saat vaikkapa tästä Caj Koskisen hienosta artikkelista.

Jos et halua pyöriä luonnossa kännykän tai kameran kanssa, ota mukaasi lehtiö ja kynä ja piirrä jotakin. Ei haittaa yhtään, vaikka olisit viimeksi piirtänyt yläasteen kuviksentunnilla – kukaan ei tuomaroi piirrostasi, joten voit piirtää ja hengittää vapaasti. Piirtäminen vaatii pysähtymistä ja keskittymistä, ja se suorastaan pakottaa sinut katselemaan tarkkaan yksityiskohtia. Ei ole väliä vaikka et ikinä näyttäisi piirrostasi kenellekään. Piirrä vaikkapa puolukanvarpu, pikkulintu tai mitä tahansa näkemääsi!

Tai ehkäpä voit kotona piirtää tai vaikka maalata jotakin, jonka luonnossa valokuvasit?

2. Keskity näkemään lähelle ja kauas

Tutulla luontopalstalla tulee helposti liikuttua niin tottuneesti, ettei sitä huomaa pysähtyä sen tarkemmin aistimaan ja tutkailemaan. Tuttu reitti, tuttu metsä, tutut puut – mutta kuinka tarkasti olet oikeastaan koskaan katsonut niitä? Millaisia puuyksilöitä ympärilläsi on? Millaisia nuoria, millaisia vanhoja puita? Mitähän kaikkea ne ovat jo nähneet tai tulevat elämänsä aikana näkemään? Millaisia piirteitä niiden kaarnassa ja oksistoissa on? Entä millaista elämää on meneillään maassa? Pysähdy miettimään ja katsomaan tarkasti. Samalla voit nauttia siitä turvallisesta tunteesta, jonka tuttuus tuo. Vaikka maailma ympärillä myllertää, on suomalaisessa metsässä tunnelma yhä ennallaan.

Vinkkejä ympäristön havainnoimiseen omassa lähiluonnossa voi soveltaa vaikkapa tästä tuntureille sijoittuvasta neljän kohdan vinkkilistasta (jos olet Etelä-Suomessa, korvaa kiiruna vaikkapa sisiliskolla).

Tämä värikäs lintu saattaa olla sinulle jo tuttu näky etenkin, jos asut pohjoisessa. Kyseessä on taviokuurna.

3. Opettele kevätlintuja ja muista kevätseuranta

Kevät on yksi parhaista ajankohdista opetella uusia siivekkäitä, sillä paluumuutolla olevat lintuset tupsahtelevat maahamme kukin omaan tahtiinsa. Etsi käsiisi lintukirja ja opettele tunnistamaan muutama uusi laji. Varoitus – tämä voi olla todella koukuttavaa! Lintujen tunnistuksessa olennaista on kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, minkä kokoinen lintu on, minkä muotoinen nokka sillä on ja millaisessa ympäristössä sen näet. Tunnetko esimerkiksi viherpeipon, haapanan tai varpushaukan? Lintujen tunnistamisesta kannattaa lukea lisää vaikkapa Birdlife Suomen sivuilta. Tsemppiä lintutuntemuksen aloittamiseen kannattaa poimia tästä Mia Sinisalon omakohtaisesta ja aidon tunnelmallisesta jutusta.

Kevätseuranta tuo luonnon tarkkailuun tavoitteellisuutta ja siitä on myös yleistä hyötyä, joten kevätseurantalista kannattaa ottaa ehdottomasti käyttöön. Tiesitkö muuten, että lapsille ja Pohjois-Suomelle on olemassa omat kevätseurantansa? Tutustu listoihin, vinkkeihin ja ohjeisiin Luonto-Liiton sivuilla!

4. Etsi aarre

Aarteenetsintä on koukuttavaa. Näe lähiluonto nyt lapsen silmin – mikä tahansa vähänkään jännittävä löytö on aarre. Löydätkö ehkä linnun sulan, eläimen jäljen tai erikoisen kiven? Löytyykö mielenkiintoinen kaarnanpala, hauskannäköistä jäkälää, soliseva puro tai vaikka kauriin sarvi? On mahtavaa myös löytää iso jääpuikko ja irrottaa se ehjänä lähempää tutkailua varten. Katso luontoa tarkkaan ja uteliain silmin. Kosketa, nuuskuta, kuulostele. Tällaisessa aarrejahdissa pääsee kummasti flowtilaan ja siinä humpsahtaa helposti tovi jos toinenkin. (Pssst: Jos harrastat aarteenetsintää vieraassa tai laajemmassa maastossa, muista pysyä kartalla sijainnistasi ettet eksy.)

Alla kuvat muutamasta sellaisesta aarteesta, jotka itse olen löytänyt tänä keväänä.

5. Pysähdy hetkeen

Koko ajan ei tietenkään tarvitse touhuta jotakin. Istu vaikka kannonnokkaan tai pötkähdä makaamaan sammalikkoon. Rentoudu. Sulje silmät ja huokaise syvään. Vedä keuhkot täyteen raikasta metsän ilmaa. Kuule ja tunne, kuinka tuuli huojuttaa ja humisuttaa metsän puita. Jos sammalikossa on mukavaa, ota vaikka torkut. Anna metsän hoitaa ja mielen levätä.

6. Venyttele tai voimaile

Luonto tarjoaa hienoja mahdollisuuksia fyysisen kunnon ylläpitoon. Kävely, juokseminen, melonta, pyöräily, hiihto ja lumikenkäily vievät eteenpäin, mutta myös pienellä luontopalstalla voi harrastaa monenlaista liikuntaa, kuten venytyksiä ja vaikkapa kyykkyjä tai punnerruksia. Jos kunnollesi sopii ja sopiva puu löytyy, voit kiivetä vaikka puuhun!

Googlaa vinkkejä juuri itsellesi sopiviin jumppaliikkeisiin tai venytyksiin joko ennen luontoretkeä tai vaikka luonnossa ollessasi, jos käytössäsi on älylaite. Esimerkiksi Youtubesta löytyy runsaasti opasvideoita muutaman minuutin venytyksiin, jumppiin ja joogaan, jotka eivät vaadi erillisiä tarvikkeita tai varusteita.

7. Anna musiikille mahdollisuus

Luonnon hiljaisuus tai esimerkiksi sen keväinen, elämää täynnä oleva äänimaailma ovat ihanaa kuunneltavaa. Anna ainakin kerran mahdollisuus myös musiikille – kokeile nauttia luonnosta mielimusiikkisi korvissasi. Vaikka musiikki sulkee luonnon oman äänimaailman hetkeksi pois, niin voisiko se tuoda luonnosta esille jonkin aivan uudenlaisen elämyksen tai tunteen? Niin luonnolla kuin musiikillakin on terapeuttisia vaikutuksia. Kokeile yhdistää ne ja katso, miltä olo tuntuu.

Bonusvinkki: Opettele jokin uusi erätaito ja tarkista varustetarpeet

Osaatko käyttää karttaa ja kompassia? Onko pannukahvien resepti hallussa niin, että tempaiset täydelliset sumpit tuosta vain? Tiedätkö, kuinka rinkka kannattaa täyttää? Osaatko tupaetiketin ulkoa? Nämä ovat esimerkkejä erätaidoista, joita voit turvallisesti opetella itse lähtemättä nyt kotia, pihapiiriä tai tuttua lähimetsää kauemmas. Olipa haluamasi uusi peruserätaito melkeinpä mikä tahansa, löydät googlaamalla monipuolisesti ohjeita sekä teksti- että videomuodossa. Opiskele ja kokeile itse – nyt siihen on hyvin aikaa.

Käy myös läpi retkireppusi sisältö. Onko sinulla kaikki tarpeellinen, kuten ensiaputarpeita? Vaatiiko jokin varuste huoltoa? Jos retkeilyvarusteistasi uupuu jotakin olennaista, voit nyt kartoittaa tarpeesi ja tilata tarvitsemasi varusteet netistä. Suosi tietenkin kotimaisia yrityksiä, niin autat osaltasi yrityksiä pärjäämään kriisin yli.

P.S.

Sinua voisivat kiinnostaa myös nämä:

Miten löytää uusia retkipaikkoja? Vinkit aloittelijalle sekä jo hieman kokeneemmallekin seikkailijalle

Kaupunkimetsät ovat täynnä luonnon kauneutta – näin sinäkin voit tutustua omiin lähimetsiisi

Näin retkeilet koronavirusepidemian aikana

Nyt herkutellaan! Poimi tästä helpot ja hyvät eväsvinkit, joiden vuoksi ei tarvitse änkeytyä tulipaikoille

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.