Neljän yön hiihtoretki Itä-Suomessa koiranpennun kanssa, eräkämppä tukikohtana

Teksti: Leena Korhonen

Kuvat: Leena Korhonen ja Tuomas Juva

Vuosi vaihtui osaltamme Pohjois-Karjalan ja Kainuun rajamailla retkeillen Hilpu-novascotiannoutajan kanssa. Alue valikoitui 4,5 kuukauden ikäisen Hilpun ensimmäiseksi talviretkikohteeksi, sillä se on maastoiltaan helppoa ja meille entuudestaan tuttua seutua. Neljän yön reissulla tukikohtanamme oli yksityisomistuksessa oleva eräkämppä, josta käsin teimme lyhyitä, 3–6 kilometrin hiihtoretkiä lähistölle. Hankikantoa ei vielä ollut, joten matka taittui verkkaisesti. Säiden haltija oli armollinen pientä nelijalkaista retkeilijänalkua kohtaan, ja saimme kulkea varsin leppeässä talvisäässä. 

Vaellukset ja retket ovat ihania seikkailuja, joihin tietyt rutiinit luovat turvalliset raamit. Meidän kahden hengen retkikunnallemme on muodostunut koko joukko rutiineja aina pakkaamisesta leirielämään. Nyt olemme kuitenkin uuden äärellä, sillä retkikuntamme on kasvanut yhdellä nelijalkaisella. Emme olekaan enää vastuussa vain itsestämme, vaan myös koirasta. Meidän tulee opetella monta uutta asiaa ja luoda uusia rutiineja.

Koiran halusimme nimenomaan perheenjäseneksi, joka on mukana kaikessa: siis myös retkillä ja vaelluksilla ympäri vuoden. Niinpä aloimme totuttaa pikkuista retkeilyasioihin heti kun saimme hänet kotiin. Syksyn mittaan ehdimme tehdä useamman pienen lähiretken, kunnes lumi vihdoin tuli ja pääsimme harjoittelemaan talviretkeilyn asioita. Vuoden vaihteessa vietimme viisi päivää erämaassa tehden pieniä päiväretkiä hiihtäen. Reissuun lähtö oli varmasti jännittävää pennulle, mutta myös meille! Etukäteen hieman mietitytti, kuinka pitkiä päiväretkiä uskaltaa suunnitella, kun hanki on upottavaa. Mikäli hanki upottaa kovasti, on pari kilometriäkin pitkä matka pienelle. Entä tarvitseeko pentu vaatteita ja millaisilla varusteilla se pärjää mukavasti? Kuinka se suhtautuu hiihtämiseen ja ahkioihin? Miten pärjäämme pumpuliturkkiin pakkautuvien lumipaakkujen kanssa? Vaikka olemme verrattain kokeneita vaeltajia, koiran kanssa vaeltajina olemme aivan aloittelijoita. 

Tukikohtanamme oli eräkämppä, sillä reilun neljän kuukauden ikäinen pumpuliturkkinen pentu ei ole missään nimessä vielä valmis yöpymään ulkona talvella. Totta puhuen en olisi myöskään vielä valmis viemään tuota naskalihammasta telttaan tekemään tihutöitään, saati päästämään häntä lähellekään bensakeitintä! Kämpässä oli pennun lämmin olla ja siellä mahtui hyvin tekemään pennun työtä, eli leikkimään. Pentu on kuitenkin pentu myös erämaassa. Se ei varsinaisesti arvosta tunnelmointia, vaan kaipaa toimintaa aina kun on hereillä.

Yöpaikkaamme ei päässyt perille saakka autolla, joten kuljetimme tavarat sinne ahkioissa. Pitkän automatkan jälkeen pääsimme vihdoin hiihtämään otsalamppujen valaistessa tietämme. Kumppani lähti raivaamaan uraa ja pentu kulki edelläni, meidän välissämme. Piikkipaikalla matkanteko umpihangessa oli hidasta, mutta ahkio tasoitti mukavasti tietä pienelle retkikaverille ja hänen kulkunsa näytti varsin vaivattomalta. Olin valinnut itselleni menopeleiksi liukulumikengät, sillä ajattelin todennäköisen sähläämisen olevan niiden kanssa helpompaa kuin pitkien metsäsuksien kanssa. Etukäteen olin arvellut, että pentu varmaan menisi sekaisin suksista, haluaisi roikkua sauvoissa, pelkäisi ahkioita kaikkine äänineen ja sinkoilisi ristiin rastiin. Mitä vielä: siinä hän mennä jolkotti kärkiahkion perässä ilman mitään kommervenkkeja. Alussa hän kävi pari kertaa keulilla tiedustelemassa meininkiä, mutta sitten hoksasi, että kannattaa kulkea valmiissa urassa. Aivan kuin hän olisi tehnyt tätä aina! Perillä kämpässä otin pennun syliin makuupussin sisään lämmittelemään ja odottamaan, että takka alkaisi tehdä tehtävänsä. Yöllä meitä kaikkia nukutti hyvin ja unta riitti pitkään aamuun.

Pennun kanssa retkeily tapahtuu pennun ehdoilla. Hän tarvitsee paljon lepoa, ja fyysinen rasitus tulee pitää kurissa. Uudet tilanteet tarjoavat paljon henkistä rasitusta, mikä tulee myös huomioida levon tarpeessa. Retkemme pennun kanssa alkoivat vasta lähempänä puolta päivää, sillä juuri kun me olimme saaneet aamutoimet tehtyä, tuli pennulle väsy ja hän otti ihan kunnon päiväunet. Kotonakin hän lähinnä nukkuu aamupäivät, joten sama rytmi säilyi erämaassa. Hitaat lähdöt eivät haitanneet, sillä retket olivat kuitenkin lyhyitä ja pimeässä hiihtämisessä on oma tunnelmansa.

Säät olivat varsin sopivia talviretkeilyn harjoitteluun. Pakkasta oli kireimmilläänkin vain alle -10 astetta ja viimeisinä päivinä lämpötila oli nollan vaiheilla. Saimme kokemusta siitä, kuinka erilainen lumi tarttuu turkkiin ja millainen taukovarustus on pennulle mukava pikkupakkasessa. Meillä oli joka päivä ahkio mukana paitsi totuttelun vuoksi, myös siksi, että sen avulla sai lanattua hyvin kulku-uraa pennulle. Ahkio toimi myös hyvänä kuljettimena nuotiopuille ja taukotavaroille sekä lepopaikkana pikkuiselle. 

Olimme alueella, jossa koiraa saa pitää irti tähän vuodenaikaan. Pentu liikkuikin pääasiassa vapaana, joskin eroa kytkettynä olemiseen ei juuri ollut, sillä hän kulki koko ajan ahkion urassa meidän välissämme. Välillä pidin häntä kytkettynä, jotta sain testattua taluttimen sopivan pituuden ja muutenkin tuntumaa sen kanssa hiihtämiseen. Tasainen maasto oli oikein sopiva harjoitteluun, kun ei tarvinnut pelätä alamäkien mahdollisia äkkijarrutuksia. Teräskanttisten liukulumikenkien kanssa piti tietenkin olla erityisen varovainen, sillä kantit voivat koiraan osuessaan tehdä pahaa jälkeä. Läheltä piti -tilanteita ei tullut, sillä pentu kulki mieluiten aivan kärkiahkion perässä ja ehdin hyvin reagoida hänen liikkeisiinsä. 

Tällä reissulla kokeilimme ensimmäistä kertaa tassuvahaa sekä tossuja lumipaakkujen estämiseksi. Molempien laittamista pentu hieman vastusteli, mutta kun lähdimme liikkeelle, unohtui koko juttu. Totesimme, että tassuvaha ei aivan riitä pitämään paakkuja poissa. Onneksi olimme käyneet ostamassa tossut lähtiessä, sillä niiden ansiosta meno oli varmasti paljon helpompaa pennulle, kun varpaiden väliin ei kertynyt valtavia lumipaakkuja. Yksi tossu tosin menetettiin heti alkuunsa umpihankeen, koska en ollut uskaltanut laittaa tossuja riittävän kireälle. Ainoana koiran takkina mukana oli kirpputorilta ostettu toppatakki, joka tuli sekin tarpeeseen. 

Aina ensimmäisenä tauolle pysähtyessä huollettiin pentu: lumiset valjaat ja tossut pois, toppatakki päälle ja vällyjen alle lepäämään. Pennulla on oma makuualusta sekä makuupussi, jossa hän tykkää olla, mutta olimme ottaneet mukaan myös villaviltin lisälämmikkeeksi. Kun pentu oli hetken lepäillyt, annoimme ruokaa ja vettä. Samat perusasiat ovat koiralle ja ihmiselle tärkeitä: kuivana ja lämpimänä pysyminen sekä hyvä ravitsemus ja nesteytys. Kun pentu oli saatu taukopaikalla mukavasti omaan lämpimään pesäänsä, oli aika huolehtia ihmisten tarpeista. Tavallisesti yritämme välttää turhaa tulentekoa, mutta tällä reissulla kuitenkin teimme tulet laavulla tai nuotiopaikalla. Tulen lämpö tuntui mukavalta, sillä pidimme tauot pitkinä. Halusimme myös tarjota pennulle tulistelukokemuksia kaikkine oheistoimintoineen. Makkaraa paistellessa oli mukava katsella pientä retkeilijänalkua ja hekumoida sillä ajatuksella, että jatkossa tuo suloinen karvakorva on osa retkikuntaamme!

Reissu meni hienosti. Palasimme kotiin onnellisina ja monta kokemusta rikkaampina. Pennun käyttäytyminen uusien asioiden äärellä ylitti kaikki odotuksemme ja olimme aivan haltioissamme, kuinka hieno vaelluskaveri hänestä tuleekaan! Koiran kanssa tulee kuitenkin tehdä vielä monen monta pienempää talviretkeä, ennen kuin uskaltaa lähteä varsinaiselle talvivaellukselle. Toki hän on nyt joka tapauksessa liian pieni kulkemaan pitkiä matkoja, mutta varmuutta varusteista ja koiran ”vaellusominaisuuksista” täytyy saada alle sittenkin, kun koira on fyysisesti valmis. Hänelle tulee hankkia lämmintä ja vedenpitävää vaatetta heti kun hän on aikuisissa mitoissaan. Aivan samoin, kun omat vaatteet ja varusteet tulee testata kunnolla eri olosuhteissa, tulee koiran varusteet olla testattuna erilaisissa säissä ja maastoissa. Luulenpa, että kokeilujen ja kokemuksen kautta löytyvät eri tilanteisiin sopivat varusteet sekä rutiinit tässäkin tapauksessa. Tietysti kannattaa myös kysellä neuvoja kokeneemmilta, sillä kaikkia erehdyksiä ei tarvitse tehdä itse. Meillä on vielä paljon opittavaa koiran kanssa retkeilystä, mutta tämä on onneksi todella antoisa ja mielenkiintoinen opintomatka!

Instagramissa Hilpun seikkailuja voi seurata tililtä @seikkailuhilpu ja hänen emäntänsä, kirjoittaja-Leenan tili löytyy nimellä @korhosleena.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.