Vesiputousmiehen muistelmia: Kuusamon Myllykosken kauniit kuohut kautta vuosien

Tämä kirjoitus on jatkoa muistelmilleni Suomen vesiputousten kohisevilta rinteiltä kuluneiden vuosien takaa. Tällä kerralla suuntaamme Kuusamoon Kitkajoen Myllykoskelle, joka on ollut retkieni vakiokohde jo vuodesta 2009.

Kohde kartalla

Jos etsitään Suomen tunnetuimpia vapaina virtaavia koskia, on Kuusamon Kitkajoessa pauhaava Myllykoski yksi varteenotettava ehdokas. Mikäli lukija ei kohdetta kuitenkaan vielä tunne, niin kyseessä on vuolaana kohiseva, kulttuurihistoriallisesti arvokas virtavesihelmi, joka sijaitsee suoraan Pienen Karhunkierroksen kuuluisan rengasreitin varrella.

Nimensä Myllykoski on saanut läheisten Juuman ja Säkkilän kyläläisten vuonna 1926 rakentamasta myllystä, jossa takavuosina jauhettiin ohraa ja ruista. Mylly oli toiminnassa aina vuosiin 1947–48 asti. Nykyisin rakennus on museoitu ja Metsähallituksen toimesta hyvin kunnossapidetty.

Itse vierailin Myllykoskella (eli “Mylsällä”, kuten kohdetta itse usein kutsun) ensimmäistä kertaa keskiviikkona 3.6.2009. Kuten kerroin edellisessä matkakertomuksessani Jyrävältä, tuo nuoruuteni kesä oli lämmin, ja muutenkin kaikin puolin ikimuistoinen. Olin silloin 26-vuotiaana kiertämässä Suomea ensimmäistä kertaa yksikseni, tavoitteenani kuvata mahdollisimman monta vesiputousta tulevaa sivustoani varten.

Etukäteistietoni Myllykoskesta (kuten Jyrävästäkin) olivat tuohon aikaan varsin vajavaiset, sillä Internetissä oli silloin hyvin vähän tietolähteitä Suomen koskista ja putouksista. Sen kuitenkin olin lukenut, että Kitkajoessa on kolme kuuluisaa koskea: Myllykoski, Aallokkokoski ja Jyrävä, joista viimeksi mainittu on oikea putous. Juuri muuta en sitten tiennytkään, joten odotukseni olivat korkealla.

Majoituin tuona keskiviikkoiltana Basecamp Oulangan erämaahotelliin, ja lähdin patikoimaan sieltä kohti Kitkajokea klo 21.30 pintaan. Muistan, että ilta oli aurinkoinen ja lämmin, ja olin täynnä jännityksen sävyttämää uteliaisuutta.

Pienen Karhunkierroksen reitille pääsi lähes suoraan hotellin pihalta, josta matkaa Myllykoskelle oli puolisen kilometriä. Muistan, että hieman ennen Myllykoskea reitti laskeutui jyrkkää, oikealle kaartuvaa mäkeä, ja ainakin osa polun mutaisimmasta osuudesta oli silloin varustettu pitkospuilla. Laskeutuessani ilta-auringon kultaamassa metsässä Kitkajoen rantaan kuulin kohta edestäni voimistuvaa kohinaa.

Jatkoin matkaani kameravarustus kaulassani aina viimeiset metrit Myllykoskelle, jossa hirsirakennuksen takana Kitkan vesi jo välkehti. Ja olihan tuo virtaveteen viehtyneelle omatoimimatkailijalle kaikin puolin ikimuistoinen hetki. Varsinainen vesiputous Myllykoski ei toki ollut, vaan kyse on alle parimetrisestä joenkynnyksestä ja sen jälkeisestä mutkasta, jossa vesi kaartaa vaahdoten myllyn ohi. Mutta koskien ja putousten ikiaikaisena ystävänä kohde ympäristöineen täytti joka tapauksessa vahvasti odotukseni.

Muistan, että otin Myllykoskesta useita valokuvia, ennen kuin jatkoin Karhunkierrosta eteenpäin kohti Jyrävää, joka oli retkeni pääkohde. Myllykosken kuohuja pääsi myöhemmin silmäilemään myös astetta kauempaa, kun reitti sivusi Kitkajokea korkealla vesirajan yläpuolella. Myllykosken yllä oleva riippusilta olisi tarjonnut myös suoran näkymän kosken yltä, mutta kyseisellä sillalla en (vielä) sillä retkellä pistäytynyt.

Tuosta vuoden 2009 kesästä alkaen on Myllykoski ollut jokaisen vesiputouskiertomatkani vakiokohde. Lähes aina, kun olen majoittunut Basecampissa, olen tehnyt vähintäänkin yhden ilta- tai aamulenkin “Mylsälle”. Ensimmäisen retkeni jälkeisinä vuosina vein myös silloisen naisystäväni tutustumaan koskeen, ja vietimme Myllykoskella monta keväistä (tai kesäistä) lomahetkeä. Muistan myös monesti täyttäneeni retkivesipulloni nimenomaan Myllykoskella, koska sen kohdalla Kitkan vesirajaan pääsee helposti.

Myllyrakennuksen ulkoseiniin tehdyt kymmenet (ellei sadat) kaiverrukset kertovat tarinoitaan retkeilijöistä, jotka ovat vuosien ja vuosikymmenten aikana vierailleet ikiaikaisella koskella. Niin säilyvät myös omat muistoni noista nuoruuden kesistä mielessäni, ja toivon mukaan uusiakin on edessä vielä monta.