Kirjolohta “burnt ends”, grillattua perunarieskaa ja sinappikermaviilikastiketta

On Ulkoruokinnassa-sarjan toisen jakson aika! Tällä kertaa Pasi Kuronen suuntaa Ville Toivosen kanssa kalastamaan kirjolohta kauniille Matildajärvelle Teijon kansallispuistoon. Videolla vieraillaan myös Mathildedalin viehättävässä ruukkikylässä ja suunnataan Kyläpanimon kautta Roosinniemen laavulle valmistamaan herkullista ruokaa tuoreesta kirjolohesta.

Kirjolohi burnt ends:

2 kirjolohifileetä
2 rkl suolaa
2 rkl ruokosokeria

4 rkl Miss Klose pork rubia tai vastaavaa bbq rubia

Glaze:
50 g sulatettua voita
2 rkl hunajaa
1 dl lempi BBQ-kastikettasi

Koristeluun:
2 tl seesaminsiemeniä

Sinappikermaviilikastike:

2 dl kermaviiliä
1 rkl karkeaa dijon sinappia
puolikkaan sitruunan mehu ja raastettu kuori
3 kevätsipulin vartta

Tee näin:

  1. Sekoita suola ja sokeri keskenään.
  2. Käsittele kirjolohi. Leikkaa kirjolohi fileiksi, poista kylkiruodot. Kun käsittelet juuri nostettua kalaa, keskiruodot on helpointa poistaa leikkaamalla.
  3. Leikkaa fileet samankokoisiksi paloiksi.
  4. Mausta sokerisuolalla ja anna maustua 10 min.
  5. Sillä aikaa valmista glaze. Sulata voi, lisää joukkoon hunaja ja lempi bbq-kastikkeesi. Sekoita hyvin.
  6. Laita kirjolohen palat grilliritilälle ja mausta bbq-rubilla.
  7. Laita ritilän alle foliovuoka ja laita koko homma avotulen päälle. Peitä, jos mahdollista.
  8. Anna kalojen kypsyä, kunnes ne ovat nippa nappa kypsiä. Valele glazella muutamia kertoja kypsymisen aikana.
  9. Sillä välin kun kala kypsyy, valmista sinappikermaviilikastike. Sekoita kaikki aineet keskenään ja lisää lopuksi pilkottu kevätsipuli.
  10. Grillaa perunarieskat varovasti avotulella.
  11. Kun kirjolohet ovat valmiit, koristele ne vielä seesaminsiemenillä.

Video & lisätiedot:

Filming: Pasi Kuronen & Tommi Seppälä; Editing: Pasi Kuronen; Producer: Liemi & Linssi Oy – www.liemijalinssi.fi

Music: Road Trip – FourLeafCloverStudio, Other songs: Enavato Elements

In association with: retkipaikka.fi; IG: @ulkoruokinnassa_food_outdoors @kurosenpasi @liemijalinssi @retkipaikka

Yhteistyöehdotukset: [email protected]

Kalastaminen Matildajärvellä

Matildajärveen istutetaan pyyntikokoista kirjolohta, ja järvellä on mahdollista kalastaa myös esteettömästi. Lue tarvittavista luvista ja osta kalastuslupasi osoitteesta Eraluvat.fi.

Katso myös sarjan ensimmäinen osa:

Ravintolatasoinen pihvi avotulella

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *