Vanhanajan taikaa Närägän erämaatilalla Kuusamossa

Teksti ja kuvat: Tiina Niva

Närängän erämaatilan ikkunasta katsoessa ei yhtään ihmettele, miksi ensimmäiset asukkaat halusivat rakentaa tilansa juuri tälle paikalle. Pihaportailta näkee kauniin metsäisen näkymän kohti laajoja suoaukeita useiden kilometrien päähän. Kaappikellon hiljainen tikitys tuo nurinkurisesti mieleen, että aika olisi pysähtynyt. Kunpa tänne voisi jäädä. 

Kohde kartalla

Närängän erämaatila toimii nykyään Metsähallituksen vuokratupana. Se on lähisukumme lempipaikka, jonne täytyy kerran kesässä päästä viettämään viikonloppua. Tällä kertaa mukana oli 14 henkeä ikäjakaumalla 7–75 v. Ajomatkaa Kuusamon keskustasta kertyy noin 70 kilometriä, josta ensimmäiset reilut 50 kilometriä pikitietä ja viimeiset 14 kilometriä melko hyväkuntoisia sorateitä. Erämaatila on lähellä Venäjän rajaa, ja tiehaara sen parkkialueelle kääntyykin vasemmalle juuri ennen kuin puomi sulkee kulun rajavyöhykkeelle. Risteyksessä on selkeä viitoitus Näränkään.

Näränkä on ihanan helppo kohde retkeilyyn, mutta kuitenkin sellainen, jossa pääsee uppoutumaan kunnon luontotunnelmaan. Helpon kohteesta tekee se, että:

• Talon takapihalla on 100 metrin mittainen polku, joka johdattelee janoisen kulkijan lähteelle – ei tarvitse kuljettaa mukana juomavesiä.
• Talon takanurkalta löytyy myös maakellari – siellä nälkäinen retkeilijä voi säilyttää ruokiaan. Esimerkiksi niitä oman maan perunoita, joita vanhempani haluavat ehdottomasti ottaa mukaan ja joita lapset ja lapsenlapset ison kattilallisen viikon lopun aikana mielellään syövät. Kylmälaukuissa kylmäkallejen kanssa säilyvät myös esimerkiksi maitotuotteet pari päivää syötävinä ja juotavina.
• Keittiöstä löytyy 50 hengen astiasto, ruoanlaittovälineitä, puuhella sekä kaasulevyt, joilla nälkäinen retkeilijä loihtii päivän ateriat.
• Pihapiiristä löytyy kaivo, josta patikoinnista hikinen eräilijä nostaa sangolla pesuvettä saunalle.
• Tuvasta löytyy väsyneille matkalaisille hyvät nukkumapaikat patjoineen ja tarvittaessa jopa peittoineen ja tyynyineen, kunhan vain omat petivaatteet tuo mukanaan. 
• Syysiltojen pimetessä sisältä löytyy iltavirkuille kaasuvalot ja kun ne oppii laittamaan päälle, valot auttavat vierailijoita näkemään huomattavasti tarkemmin kuin pimeässä tuvassa.

Mutta ennen kuin pääsemme nauttimaan näistä ylellisyyksistä, täytyy parkkipaikalta kavuta reilu kilometrin matka pääosin ylämäkeä erämaatilalle. Onneksi polku on leveä ja sorastettu, joten kulku on helppoa ja kun kiirettä ei ole, voi kävellessä ihastella vanhan metsän jykeviä havupuita, hentoja saniaisia ja muuta kasvillisuutta.

Polun päätepysäkissä avautuu laaja pihapiiri, johon mahtuu peräti kuusi rakennusta! Olimme vuokranneet tuvan, ja avaimet löytyvät päärakennuksen avainboksista ulko-oven vierestä. Nuoriso valtasi tietysti yläkerran. Mutta onneksi vanhemmalle porukalle löytyy alakerrasta makuutilaa kahdesta makuuhuoneesta sekä pirtin kolmesta puusängystä.

Kun tavarat on aseteltu paikalleen, alkaa talon henki pikkuhiljaa asettua myös meihin vierailijoihin. Ei ole kiire mihinkään, älylaitteita ei jaksa räpeltää (nuoret voivat olla asiasta välillä eri mieltä, mutta hekin viihtyvät paljon ulkoilemassa puuhailmassa ja tutkimassa paikkoja), katsellaan kaunista maisemaa, hengitetään ja ollaan vaan suuren pirtin pöydän ääressä. Sitten lähdetään hiljokseen hakemaan juomavettä lähteeltä ja pesuvettä kaivosta, lämmitetään saunaa ja tutkitaan tilan historiaa tupakirjan sekä pihapiiristä löytyvän näyttely-tilan avulla. 

Erämaatilalta täytyy tietenkin käydä myös patikalla. Ensin lyhyt, vain kilometrin suuntaansa oleva näköalareissu, jossa on kuitenkin suuria korkeuseroja, eikä se sen takia sovi aivan kaikille. Sinne lähtee polku saunan nurkalta. Ei muuta kuin kapuamaan ja napsimaan polun viereltä mahtavan kokoisia mustikoita suuhun. Polku menee ensin ylös ja sitten laskee jopa hieman alaspäin. ”Mitä? eikö tämän pitänyt mennä jonnekin ylös?” ihmettelee nuorimmainen. ”Kyllä vain, jatka vain matkaa.”

Lopussa on hieman jyrkempi ylämäki, ja sitten olemme Kirkkokallion laella. Kehon valtaa sanoin kuvaamaton tunne, kun pääset huipulle. Sieltä aukeaa laaja näkymä soita, vaaroja ja vesistöjä. Kaukana siintää rajavartiotorni, ja selkeällä säällä sieltä näkee jopa Kuusamon vesitornin. On pakko istahtaa kalliolle ja antaa katseen tutkia monipuolista näköalaa. 

Mutta kyllä vielä vähän jaksetaan mennä eteenpäin, nimittäin Yheksänsylenkalliolle on matkaa vain 300 metriä. Alamäkeä, muutama pitkospuu ja sitten pieni nousu kalliolle ja taas. Aivan yhtä sanoin kuvaamattoman tunteen antava maisema avautuu myös täällä, mutta Kainuuseen päin. Taas on pakko istahtaa ja antaa katseen tutkia maisemaa. 

Polku jatkaisi matkaa Vaarapolun reittiä ja tekisi lenkin palaten lopulta parkkipaikan kautta erämaatilalle, mutta me palaamme tästä samaa reittiä takaisin. 

Retki Hyöteikönsuolle

Edessä on nimittäin hieman pidempi patikointiretki, joten lähteestä vettä mukaan ja palataan parkkipaikalle vievää polkua noin 700 metriä, josta lähtee polku kohti Hyöteikönsuota. Pidätkö sinäkin kävelystä pitkin pitkospuita? Silloin pidät varmasti tulevasta patikkaretkestä!

Pienen metsäkaistaleen jälkeen ylitämme Suojoen, ja sitten onkin edessä pari kilometriä pitkospuureittiä läpi Hyöteikönsuon. Aavalla suolla on välillä erittäin kosteita kohtia, mutta nämä pitkospuut ovat vielä hyväkuntoiset ja kävely niitä pitkin onnistuu kuivin jaloin lenkkarit jalassa ainakin näin loppukesästä. Suon loppupäässä on melko laho näköalatasanne, jossa pidämme pienen tauon. Osa porukastamme palaa tässä kohdin takaisin päin, kun osa jatkaa vielä matkaa. Suon päätyttyä tulee metsäkaistale, pienempiä soita, polkuja ja lisää pitkospuita ja loppumatkassa hiekkapohjainen kuiva metsä, jossa paljon vanhoja pystyssä olevia tai kaatuneita keloja. Niin kauniita! Tämä reitti vie parkkipaikalle, josta käännymme ja kuljemme samaa reittiä takaisin – matkaa tulee yhteen suuntaan vajaat neljä kilometriä. 

Retkien jälkeen on ihana nauttia ison saunan lempeistä löylyistä. Saunankin lauteilta voi katsella ympäröivää kaunista maisemaa, jos osaa valita istumapaikkansa oikein.

Illalla istumme nuotiolla pihapiirissä ja katselemme kun tähdet pikkuhiljaa syttyvät taivaalle. Myöhemmin siirrymme sisälle. Olemme aiempana vuotena koittaneet saada katossa olevia kaasuvaloja syttymään, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kaasuvalossa on vipu, jota täytyy sytyttäessä vetää alaspäin, ja tällä kertaa vipua tajuttiin vetää tarpeeksi reilusti alaspäin ja kas vain, saimme tupaan valot! 

Tupaa voisi lämmittää mm. leivinuunilla, mutta meillä on sattunut aina sen verran lämpimät kelit, että sille ei ole ollut tarvetta. Kun tilan vuokraa, saa käyttöönsä päärakennuksen, saunan sekä maakellarin. Muilla retkeilijöillä on oikeus liikkua pihapiirissä sekä tilan muissa rakennuksissa, joita ovat jo aiemmin mainittu näyttelytila, jossa on tietoiskuja talon historiasta sekä vanhoja tavaroita, ulkohuussit ja vanha tyhjä aitta ja riihi. Tilaa vuokrataan vain kesäaikaan. 

Olemme joka vuosi ihastelleet kuinka siistinä tila on pysynyt, räsymatot ovat melkein hohtavan puhtaita, astiat ovat aina hyvin pestyjä, lattiat lakaistuja ja sängyt siistejä. Närängän erämaatilalle on aina mukava tulla. Viimeisenä iltana iltanuotiolla suunnitellaan jo, milloin seuraavan kerran voisi saapua vierailulle. Ja mukavinta on, että myös porukkamme nuoriso varmistelee useaan kertaan ”Tullaanhan ensi vuonna taas uudestaan?”. Ne samat tyypit, jotka eivät enää moneenkaan paikkaan viitsi sukulaistensa kanssa lähteä. 

Jotain taikaa tässä paikassa täytyy siis olla.

Sijainti: N=7283180.000, E=622064.000
(ETRS-TM35FIN)

Lue myös

Erämaatilan tunnelmaa Närängänvaarassa (Pirkko Siikamäki, 2016)