Retkeilijänkin tueksi: Testissä McDavidin ja Muellerin polvituet

Kirjoittelin aiemmin juttua retkeilijän polvivaivoista, ja siihen liittyen sain testattavaksi kolmenlaiset polvituet Megalon Sportilta. Vaikka Megalon myykin lähinnä urheilijoille tarkoitettuja varusteita, nuo polvituet sopivat kyllä myös retkeilijän ja vaeltajan käyttöön.

Koska omat polveni – varsinkin tuo oikea – ovat melkoisen finaalissa, polvitukien käyttö retkeillessä alkaa olla välttämätöntä lyhyemmilläkin muutaman tunnin reissuilla.

Laadukkaan ja napakan oloisia tukia kaikki kolme.

Laadukkaan ja napakan oloisia tukia kaikki kolme.

Yksi tuki on amerikkalaisen McDavidin valmistama ja kaksi Mueller-merkkistä tukea kajahtavat niin ikään jenkkilästä. Molempien firmojen historia juontaa lähdetietojen perusteella 1960-luvulle, ja kummankin yrityksen tuotteilla on erittäin laaja ja vaihteleva käyttäjäkunta tällaisista metsien kompuroijista aina MM- ja olympiatason urheilijoihin saakka.

Tuotemerkkien tukivalikoima on varsin kattava. Joku ratkaisu aina löytyy nilkkoihin, sääriin, polviin, lonkkaan, selkään, käsivarsiin, ranteisiin, hartioihin ja niin edelleen. Ainoat tuet, joita McDavidilta ja Muellerilta puuttuvat, taitavat olla asumis- ja toimeentulotuki – mutta niistä vastaakin toinen instanssi.

Mutta pitemmittä jorinoitta itse tukien kimppuun. Ensimmäisenä testasin McDavidin tukea 425 kooltaan L. Kyseisessä tuessa sopiva koko valitaan oman polven ympärysmitan perusteella. Pienin S-koko on noin 30–36 cm:n ympärysmitalle, kun taas L on noin 38–43 cm. Suurin valittavissa oleva 2XL-tuki sopii sitten miehekkään kokoiselle, noin 51–56 cm polvelle.

McDavidin tuesta löytyy lisäksi kolme eri ”suojaustasoa”, joista tämä 2 (Advanced) ”antaa keskivahvan tuen ja lievittää polven rustovauriosta, polvinivelen subluksaatiosta eli sijoiltaanmenosta ja jännetulehduksesta aiheutuvia oireita sekä edistää niistä toipumista”.

Sehän passaa ainakin minulle, sillä tuo rustovaurio – hienommalta nimeltään kondromalasia – löytyy molemmista polvista.

McDavid istuu tukevasti, teetpä itse mitä tahansa.

McDavid istuu tukevasti, teetpä itse mitä tahansa.

Tuki vedetään jalkaan niin, että sen etupuolella oleva reikä jää polvilumpion kohdalle. Tuessa on ensinnäkin viistosti polven ylä- ja alapuolelle kiristettävät tarranauhat ja lisäksi sivuttain kiristettävät nauhat sääriluun yläpään ja reisiluun alapään kohdalla, jolloin tuki antaa hyvän suojan kokonaisvaltaisesti myös polven ristisiteille. Neopreeninen sisäpinta lämmittää ja antaa osaltaan kompressiovaikutuksen turvotusta vastaan.

Käyttöohjeessa sanottiin, että tukea ei tulisi käyttää muutamaa tuntia enempää kerrallaan, ja semmoisen ajan suurin piirtein sitä testasinkin eräällä luontopolulla, jossa oli runsaasti jyrkähköjä nousuja ja aivan riittävästi portaita laskeuduttavaksi. Koko aikana en tuntenut polvessani minkäänlaista kipua, eikä tuki hiertänyt tai puristanut mistään liikaa. Luonnollisesti olisi ehkä pitänyt tehdä sama lenkki ilman sidettä ja katsoa, särkisikö sitten, mutta ainakin maastonmuotojen perusteella olisi voinut hyvin olettaa edes jonkinlaista jomotusta alastulovaiheessa, jollaista ei nyt kuitenkaan tullut.

Tuki odottaa vielä vaativampaan maastoon pääsyä, mutta ensimmäisellä kerralla käyttökokemus vaikutti erittäin hyvältä. Tukiside oli oikean kokoinen, mikä onkin tärkeää siteen toiminnan, istuvuuden ja käyttömukavuuden kannalta. Liian suuri tuki ei tietystikään tue kunnolla, mutta se voi myös hiertää ja valua alaspäin.

Seuraava testaamani tuki oli toinen Muellerin tuista, joista molemmat menevät sitten astetta tymäkämpään suuntaan polven suojaamisessa. Niistä löytyy nimittäin metallisaranat molemmin puolin tukea, jolloin päästään aivan toisenlaiseen suojaukseen polven sisä- ja ulkosivulla.

Ei nitku polvet sivuttain, kun on rautaa tiellä.

Ei nitku polvet sivuttain, kun on rautaa tiellä.

Tämäkin tuki vedetään jalkaan tarranauhat löysättynä, ja tuen etuosassa oleva reikä jää taaskin polvilumpion päälle. Kaikissa tuissa lumpion reiän ympäristö on pehmustettu voimakkaasti, mikä antaa osaltaan lisää tukea ja suojaa iskuilta. Polven ala- ja yläpuolella olevat tarranauhat (2+2) kiristetään sopivaan tiukkuuteen ja tuki on valmis käytettäväksi.

Muellerin Hinged Knee Brace 2333 MD oli itselläni Medium-kokoa, eli polven ympärysmitan mukaan 35–40 cm. Muellerin tuissakin on likimain samanlainen kokoskaala S:stä XXL:ään asti kuin McDavidilla. Polvituen saranat ovat kaksiniveliset, ja saranoista voi avittaa tuen paikalleen, jos se on muuten hankala vetää ylös.

Mueller pääsi puolestaan hieman vaativammalle metsäretkelle, jossa oli osittain hankalia nousuja ja kivisiä jyrkänteitä, joiden laskeutuminen piti tehdä varovasti. Voimakas himmaaminen alamäissä on usein pahasta polville, kun jalan lihaksia pitää jännittää kovasti ja yrittää samalla pitää askel vakaana. Mutta taaskaan ei ilmennyt minkäänlaista särkyä tai väljyyttä polvissa, ja meno vaikutti erittäin vakaalta joka suuntaan. Luultavasti vain kuvittelin, mutta tuntui aivan kuin nivelletty polvituki olisi antanut myös lisää ponnistusvoimaa.

Toisaalta tuossa tuntemuksessa voi ollakin totta toinen puoli, sillä jos polvessa on vaikka sivuside- tai kierukkavamma, kaikki liiallinen sivuttaisliike, kierto tai yliliikkuvuus saa varomaan askeltamista sekä kaikenlaista ponnistamista tai alastuloa. Vaikka en altistanutkaan Muelleria äärimmäiseen tulikokeeseen, vakuutuin silti sen antamasta tuesta, joka on Muellerin skaalalla maksimaalinen. Ehkä vähemmälläkin olisi voinut pärjätä, mutta ainakin reserviä tuessa piisaa, ja sen lopullinen teho (tai tehottomuus) selviää, kun pääsee sellaiseen maastoon, joka aiemmin on menty buranan voimalla.

Voimakkaasta tuennasta ja saranoista huolimatta polven liikkuvuus on pyritty pitämään mahdollisimman luonnollisena rajoittamatta sitä liikaa.

Voimakkaasta tuennasta ja saranoista huolimatta polven liikkuvuus on pyritty pitämään mahdollisimman luonnollisena rajoittamatta sitä liikaa.

Vaikka kaikissa tuissa on jonkinlainen antibakteerinen käsittely, ne olisi jossakin vaiheessa hyvä pestä ennen kuin ne alkavat tehdä retkiä itsekseen. Pesu onnistuu miedolla pesuaineella haaleassa vedessä, mieluiten käsipesuna, vaikka ainakaan McDavidin tuen hoito-ohjeissa ei konepesua varsinaisesti kielletty. Ainoastaan rumpukuivaus ja kuivapesu on kielletty, joten ehkä kevyt villaohjelma tai muu vastaava hitaalla linkouksella voi olla turvallista. En ota vastuuta tästä neuvosta, jos vaikka jotakin sattuu… Mutta, miten tuommoiset tuet, joissa on metalliosia, sitten pestään? No eipä hätää, sillä saranat saa taivutettuna vedettyä ulos suojataskuistaan ja itse tuen voi pestä silloin normaalisti.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, oli Muellerin Hinged Wraparound Knee Brace 3333LG. Koko oli Large (Regular 30–30 cm, Large 40–50 cm & X-large 50–60 cm), eli isompaan päin mentiin. Ei kuitenkaan välttämättä parempaan, sillä jo heti tätä tukea jalkaan sovittaessa huomasin, että taisi tulla liian suuri. Tuntui, että tarranauhoista huolimatta tukea ei saanut tarpeeksi kireälle, eikä se näin ollen vaikuttanut juurikaan tukevan polvea ja sen ympäristöä.

Toisesta Muellerin tuesta poiketen tämä tuki oli niin sanottu kietaisumallinen, kuten nimikin kertoo, eli sitä ei pujoteta jalkaan vaan kääräistään polven ympärille. Jos koipi sattuu olemaan kostea tai tuki meinaa juuttua pohkeeseen kiinni, kietaisumallilla nämä ongelmat voidaan kiertää. Tuen myös saa helpommin pois jalasta, kun sitä ei tarvitse yrittää hikisenä kiskoa paikaltaan vaan sen tarrat avaamalla voi tuen pyöräyttää nopeastikin irti.

Irrottamisen ja paikalleen laiton helppoudesta huolimatta oma kokemukseni tästä siteestä oli hieman kahtiajakoinen. Ensinnäkin, koska se on takaa avoin, se alkoi lähes välittömästi hiertää polvitaivetta, ja vähintään ärsyttävä hiertävä tunne jatkui koko tuen päälläoloajan ollessani liikkeessä.

3333LG on helpoin kiinnittää ja ottaa pois.

3333LG on helpoin kiinnittää ja ottaa pois.

Hiertymät liikuttaessa eivät ole lainkaan kivoja, joten jos jostakin syystä tuki on kooltaan liian iso ja hiertävä tunne johtuu siitä, voi tietysti kokeilla pitää tuen alla vaikka ohuita teknisiä alushousuja, tai sitten käyttää pienempikokoista tukea, jos hiertämisestä ei pääse helposti eroon. Ehkä astetta pienemmässä tuessa hiertämisongelmaa ei olisi ollut, mutta ainakin tämän koon tuki jäi kolmikosta itselläni häntäpäähän. Eli koolla on merkitystä – myös (tai ainakin) polvituissa.

Mikään testaamistani polvituista ei ollut missään tapauksessa huono, eli laatumerkkejä ovat molemmat McDavid ja Mueller. Erot tukien antamassa suojassa ja käyttömukavuudessa riippuvatkin ehkä enemmän itse käyttäjästä, eli minkä kokoinen on kenenkin kinttu ja missä kunnossa paikat ovat. Liian heikko tuki ei auta mitään, ja vastaavasti liian voimakas tuki voi rajoittaa liikkumista turhaan. Myöskin liian pienikokoinen tuki voi puristaa liikaa ja haitata verenkiertoa sekä aiheuttaa alaraajan turpoamista, joten sopivuus on valttia.

Hehkutin aiemmin kirjoittamassani polvivaivoista kertovassa jutussa talkin käyttöä jaloissa hiertymien ja hikoilun ehkäisemiseksi, ja voisin samalla tavalla suositella pientä tupsautusta talkkipurkista tuen käyttöalueelle, jolloin myös vedettävät mallit menevät paljon sujuvammin paikoilleen – ja lähtevät poiskin, enimmäkseen ainakin. Talkki toki tarttuu myös siteeseen ja voi saada sen likaantumaan nopeammin, mutta koska kaikki mallit ovat vesipestäviä, tämän ei luulisi olevan suurikaan ongelma.

Omasta näkökulmasta kumpi tahansa kooltaan sopivista polvituista on monen retken pelastus, ja voinen varauksetta sanoa, että ainakin minulla särkylääkkeiden vetäminen jää huomattavasti vähemmälle tukien käytön ansiosta. Siitä huolimatta aion jatkossakin varoa yrittämästä liikaa tai tekemästä liian vaativia nousuja tai laskuja, sillä tuskin koskaan on viisasta luottaa liikaa pelkästään välineisiinsä.

Teksti ja kuvat Mikko Lemmetti
Testattavat tuotteet Megalon Sport

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.