Nauti Fiskarsista nyt omassa rauhassa – 1600-luvulla perustettu ruukki on superkaunis ruskaretkikohde Raaseporissa

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Raseborg

Artikkeli: Jonna Saari

Peltorivi 1, Fiskarsin ruukin pysäköintialue, ammottaa tyhjyyttään. Hymyilen ilahtuneena, kun kylänraitilla vastaantulleen paikallisbussin valotekstissä luki: Ha en bra dag. Ai että. Niin kaunis, ruskaan ja syksyn rauhaan pukeutunut ruukki tuntuu näin lokakuun alussa siltä, kuin se olisi olemassa ihan vain minua varten. Aikomukseni on kulkea sen kaksi helppoa rengasreittiä – Yläruukin kulttuuripolku ja Puulajipolku, pituuksiltaan pari kilometriä kumpainenkin – sekä nauttia niiden väliin jäävän ruukkikylän ytimen syksyisestä rauhasta ja postikorttimaisesta kauneudesta.

375-vuotista taivaltaan tänä vuonna juhliva, vuonna 1649 perustettu Fiskars lukeutuu niihin kotimaan kohteisiin, joiden nimi ei esittelyjä kaipaa. Suomessa on monia kauniita ruukkeja, mutta todettava on, että Fiskars on omassa luokassaan sekä laajuutensa että kauneutensa puolesta. Ei ihme, että se on hyvin suosittu kesäkohde, mutta toisaalta on iso sääli, kuinka moni mieltää sen vain ja ainoastaan siksi – kesäkohteeksi. Puiden sovitellessa ruskatakkeja päälleen, Fiskarsin kujat jo tyhjenevät kävijöistä. Joen kirkas vesi solisee entistäkin kirkkaampana, sorsat sukivat höyhenasujaan ja rantareitti on tyhjä.

Jos lupaatte pitää salaisuuden, paljastan teille, että syksy on aivan mahtavaa aikaa kokea Fiskars. Ja vaikka tämä artikkeli sijoittuu juuri ruskaan, on pakko kuiskata myös, että rakastan tätä paikkaa myös talvella ja keväällä. Tykkään nimittäin hiljaisuudesta ja omasta rauhasta yli kaiken. Asun melko lähellä, ja nautin käydä täällä nimenomaan sesongin ulkopuolella. Viime keväänä esimerkiksi vietimme täällä puolisoni kanssa yön Suomen vanhimmassa majatalossa, Fiskars Wärdshusissa.

Kädentaitojen runsaan ja monipuolisen kirjon lisäksi Fiskarsissa järjestetään ympärivuotisesti tapahtumia, ja kylä antaa paljon myös luonnosta nauttiville. Jutun lopusta löydät vinkkini kuinka saapua Fiskarsiin autolla, bussilla tai juna+pyörä-yhdistelmällä.

Lähdetään siis matkaan!

Heti pysäköintialueella kiinnitän huomioni kahteen asiaan: kaupunkipyöriä olisi tarjolla pitkä rivi, ja suuri kartta P-alueen reunalla antaa vihiä siitä, mihin kannattaa mennä, päätyipä kävelemään tai polkemaan. Suosittelen kartan tutkimista rauhassa, sillä ilman sitä voisi paljon jäädä näkemättä. Kartalta on helppo hahmottaa kylän olemus, ja siihen on merkitty myös rengasreitit: Yläruukin kulttuuripolku harmaalla katkoviivalla ja Puulajipolku valkoisella. Kartan voi ladata pdf-muodossa Fiskarsin sivuilta, ja näitä samoja karttoja löytyy myös pitkin poikin kylää, mistä on kyllä iso apu.

Huom! Yläruukin kulttuuripolkua ja Puulajipolkua ei ole merkitty maastoon. Juuri siksi tämä kartta onkin erittäin käytännöllinen. Jos et jaksa ladata pdf-tiedostoa, ota siitä kuva puhelimeesi, niin se kulkee oppaanasi poluilla. Tähän artikkeliin on reittien alkuun merkinnyt karttalinkillä omat lähtöpisteeni reiteille, mutta itse voit toki loikata kulkemaan kierroksia mistä kohtaa niiden vartta tahansa.

Yläruukin kulttuuripolku

• Lähtöpiste kartalla (Peltorivi 1, Raasepori)
• Rengasreitti 2 km

Yläruukin kulttuuripolusta on olemassa myös erillinen kartta, jota voi seurata vaikkapa kävellessään. Mediaoppaan saa avattua polun omalta sivulta. Oppaassa näkyy kulkijan oma sijainti sekä polun varrella olevat rakennukset, joista saa avattua myös lisätietoja kutakin täppää napauttamalla. Itse päädyin yhdistelmäratkaisuun: luin tekstit etukäteen mediaoppaasta ja painoin reitin mieleeni yllä olevalta kartalta. Näin minun ei tarvinnut vilkuilla puhelinta kävellessä.

Ylitän solisten virtaavan, Degersjön-järvestä ruukkikylän läpi laskevan Fiskarsinjoen siltaa pitkin. Nainen ulkoiluttaa koiraansa vähän matkan päässä, ja muuten maisema onkin ihmisistä autio. Pysähdyn sillalla heti ihailemaan vettä ja sen mukana leijailevia syksyn lehtiä, joista osa on jo uponnut matalan joen pohjalle.

Valkoinen iso kivirakennus on ensimmäisiä kierroksen kohteita myötäpäivään kuljettaessa. Se sijaitsee Isidorintien varrella ja mediaopas kertoo, että tie on nimetty palkintosonnin mukaan. Rakennus itse onkin vanha navetta, mutta tätä nykyä siinä toimii mm. puutarha ja kynttiläkauppa.

Kuljen navetan kulmalta skeittipuiston ohi seuraten museolle kaartuvaa tietä. Opasviittoja tursuava tolppa paljastaa, etteivät Fiskarsin ruukin loiston päivät suinkaan ole takana päin – jos jonkinmoista museon, kahvilan ja designin nimeä löytyy eri ilmansuunnista.

Alla olevan kuvan oikeanpuoleinen, todellisuudessa piiitkä rakennus on vuonna 1914 valmistunut aurapaja, jossa aikoinaan valmistettiin jopa 13 000 auraa vuosittain. Tärkeä, tärkeä pala maamme maanviljelyn historiaa! Nykyisin rakennuksen suojista löytyy mm. artesaaniruokakauppa, pyöräkorjaamo, eläinlääkäri ja puusepänverstas. Ilahdun huomatessani, että vanha rakennus tarjoaa yhä paikan tekemisen meiningille. Täällä Fiskarsissa on hyvin vältytty siltä liian tavalliselta kehitykseltä, että vanhat ja kauniit rakennukset päästetään purkukuntoon samaan aikaan, kun on rakennettu uutta ja sysirumaa toimitiloiksi ja kodeiksi.

Aurapajaa vastapäätä pienempi keltainen rakennus on Fiskarsin museon konttori, entinen työntekijöiden ruokala. Kuljen rakennusten välistä tietä ylämäkeen ja nautin syysauringon ja -tuulen yhdessä luomasta ihanasta lokakuun ilmasta, pilvenhattaroista taivaalla ja hiljaisuudesta. Alla kuvan keskivaiheilla pilkistää keltainen ja punakattoinen Fiskarsin museo, hyvin kaunis rakennus. Fiskarsin museo on perustettu vuonna 1949, mutta itse rakennus on vanha konepajan konttori 1800-luvun puolivälistä.

Punatiilisen konepajan koristeelliset yksityiskohdat pysäyttävät minut hyväksi aikaa. Nautin silmilläni tiiliseinän ja ikkunoiden kauniista, kaarevista muodoista. Rakennuksessa on alun perin valmistettu suuria rautaesineitä mm. masuuneihin, höyrykoneisiin, sahoihin, myllyihin ja paperiruukkeihin. Se oli koko Suomen ensimmäinen konepaja perustamisvuonnaan 1837. Mediaopas mainitsee konepajan ensimmäisen merkittävän asiakkaan olleen Finlaysonin puuvillatehdas Tampereelta, ja oppaasta löytyy myös mustavalkokuva konepajasta työntekijöineen. Tämäkään rakennus ei ole tänä päivänä toimeton, vaan siellä valmistetaan kokopuisia designhuonekaluja.

Ilahdun isosti huomatessani, että kulku käy järven rantaan. Niin monta kertaa Fiskarsissa käyneenä en ole ikinä käynyt täällä? Degersjönin varovaiset laineet liplattavat rantaan ja tanssittavat veteen pudonneita vaahteran-, koivun- ja lepänlehtiä hypnoottisesti. Kirkas vesi on niin kaunista, että huomaan kyykistyväni koskettamaan sitä ja kuvaan pienen videonkin saadakseni näyn kauneudesta edes ripauksen mukaani. Seison paikalla, josta Fiskars å, eli Fiskarsinjoki alkaa. Saatan seistä myös koko paikkakunnan nimen syntysijoilla, sillä tarinan mukaan kylä sai nimensä Degersjönin rannalle asettuneen kalastajan, eli fiskaren mukaan.

Mediaopas kertoo ruukin työntekijöillä olleen järven suhteen harvinaislaatuinen työsuhde-etu, joka tänä päivänä kuulostaa melkeinpä utopialta:

”Fiskarsin työntekijät saivat Fiskars-yhtiön luvalla rakentaa pieniä mökkejä läheisten järvien rannoille. Ensimmäiset mökit rakennettiin jo 1880-luvulla mikä on harvinaista, sillä työläisillä ei normaalisti ollut varaa mökkeihin. Maa-alue mökkiä varten oli ilmainen ja rakennuskustannuksista vastattiin itse.”

Tarinasoitin, Yläruukki

Yleensä tunnen sisimmässäni vastahakoisuutta, kun on aika lähteä pois järven rannalta. Nyt sitä ongelmaa ei ole, sillä tiedän, että matkani jatkuu Fiskarsinjoen rantoja myöten. Kaarran viereisen Taborinmäen päällä kohoavan vanhan ja punaisen, suloisen rakennuksen editse takaisin kohti ruukin keskustaa, nyt joen puolta vaihtaneena. Taborinmäki on ruukin vanhinta asutusseutua, täällä on elelty 1700-luvulta lähtien. Vaikka nykyisetkin rakennukset ovat ilmeisesti peräti 1800-luvun alusta, ne näyttäisivät edelleen olevan asutuskäytössä, enkä siksi kuikuile enkä kuvaa pihamaalle sen kummemmin.

Ohitan rinteessä olevan valimon vuodelta 1836, ja laskeuduttuani takaisin joen tasolle, näen lisää punaisia rakennuksia veden vastapuolella. Yhdessä joen peilipinnan kanssa ne maalaavat kauniin näyn, jonka suloisuuteen moderni aikamme ei näytä purreen hampaitaan.

Vasta-aurinko paistaa pistävän kirkkaana keltaisten lehvästöjen läpi, ja ruskan tunnelma on todellinen. Keltainen puutalo ylärinteessä tuo oman säväyksensä väripalettiin kuin osana ruskaa. Se on yhä asuinkäytössä oleva ruukin rakennusmestarin talo 1800- ja 1900-luvun taitteesta.

Alan saapua ruukin keskustaan. Jälleen edessä on kuvauksellisen soma punatiilirakennus ja muistan, että tämän kahvilan terassilla nautin viime toukokuussa limua ystäväni kanssa, kun hän oli käymässä Kilpisjärveltä saadakseen nauttia etelän keväästä. Olimme juuri kiertäneet Risslan luontopolun, joka myös alkaa kylän keskustasta ja josta kannattaa lukea Mika Markkasen kirjoittama esittely, ja kierroksen jälkeen limuhetki aurinkoisella terassilla toukokuisen Fiskarsin rauhassa maistui täydelliseltä.

Totean kahvilan olevan juuri tällä hetkellä suljettu, mutta onneksi avoinnakin olevia herkuttelupaikkoja löytyy.

Ruukkikylän kaunis sydän

Fiskarsin keskusta on yhdistelmä vanhojen, koristeellisten, hyväkuntoisilta näyttävien rakennusten tilkkutäkkiä sekä Fiskarsjoen kaunista, kirkasta, ripeästi virtaavaa vettä, jonka rannoilla luonnonkaunis puistomaisuus kutsuu pysähtymään melkein joka askeleella.

Muistan korkean ja puisen VPK-rakennuksen olleen jokin aika sitten remontissa, ja nyt se hohtaakin kuin uutena, vaikka on yli satavuotias. Poikkean sen vierestä sillan yli ruukin pääkadun puolelle, ihan vain tsekatakseni siellä olevan Café Antiquen aukioloajat, sillä haluan varmistaa, ettei tämäkään ruukkikäynti pääty ilman herkuttelua. Sillä mitä olisi vierailu missään ruukissa ilman kahvihetkeä! Kahvila on auki pitkälle iltapäivään, joten päätän, että kierrän vielä keskustan ja Puulajipolun, ja poikkean kahville koko komeuden päätteeksi.

Alla oleva rakennus on ruukin keskeisimpiä ja varmasti myös kuvatuimpia. Eikö näytäkin ihmeelliseltä, että kadut ovat täysin ihmisistä tyhjiä? Oikea introvertin unelma!

Kellorakennuksen takaa kurkottavat vaahteroiden ruskanväriset lehvästöt korkealle sinitaivaalle. Könnin kello näyttää ajan, eletään alkuiltapäivää. Rakennus valmistui kouluksi vuonna 1826, mutta kellotorni lisättiin hieman myöhemmin. Könnin kello on näyttänyt aikaa Fiskarsintiellä vuodesta 1842. Itselleni Könni-nimi on tuttu vain Kaunotar ja Hirviö -elokuvasta, jossa kellohahmon suomenkielinen nimi oli Könni (eng. Cogsworth). On siis kohdallani aika pienen yleissivistymisen: opin, että Könnit ovat suomalainen kellonrakentajasuku, joka on erityisen tunnettu lattia- eli kaappikelloistaan. Niin tunnettu, että joku saattaa kutsua kaappikelloja yleisesti könneiksi, vaikka valmistaja olisi joku muukin. Fiskarsin Könni on Könni numero 9. Könnin suvusta voi lukea lisää Kellomuseo-sivustolta.

Palaan takaisin joen vastarannalle ja valun joen myötäisesti hiljalleen kohti Puulajipolun kiertämistä. Päivä, sää ja ympäristö ovat täydellisiä verkkaiseen käyskentelyyn ja omien mielihalujen kuuntelemiseen ilman suorittamisen, saati kiireen makua. Voi kulkea minne mieli tekee, pysähdellä vaikka sata kertaa, poiketa putiikkeihin tai syömään, tai olla poikkeamatta. Täydellisestä rauhasta huolimatta moni ovi näkyy olevan auki. Mutta toki jos tänne saapuu sesongin ulkopuolella ja on aikeena poiketa juuri jossain tietyssä liikkeessä tai museossa, kannattaa kohteensa aukioloajat tarkistaa huolellisesti etukäteen.

Kosken kohina valtaa äänimaiseman, ja veden törmällä vanhaa, kuonatiilistä rakennettua myllyä ehostetaan parhaillaan parempaan kuntoon. Kyseessä on yksi kylän keskeisimmällä paikalla olevista ja omasta mielestäni myös kauneimmista rakennuksista, joten tuntuu hyvältä, että siitäkin huolehditaan, vaikka se juuri nyt onkin paketissa katseilta piilossa. Toinen todella hieno kuonatiilinen rakennus löytyy myös pienen matkan päästä alavirrasta, poikkeaisin sen luona kohta.

Ohitan jyhkeän harmaan kivijalan päällä kohoavan keltavalkoisen puutalon ja nautin sen kauneudesta, vaikka minulle jääkin arvoitukseksi sen historia.

Muutaman askeleen päässä joen vesi laajenee ja rauhoittuu. Sorsat sukivat itseään rannalla rauhassa, kuin aika ainakin olisi pysähtynyt, ja yksinäinen telkkänaaras sukeltelee veden selällä. Jälleen hakeudun rantaan katselemaan kirkasta vettä sekä näkymää, joka muodostuu keltaisten vaahteroiden, tyynen veden, sinisen taivaan ja ruukkirakennusten yhteistuumin. Kierrän maiseman ympäri myötäpäivään, ohitan gallerian, ravintola Kuparipajan ja sen vierellä vettä hienosti kohisevan uoman, jota pääsee ihailemaan sillalta suoraan yläpuolelta.

Joki laskee alemmas ja seuraan sitä. Ihastelen pääkadun varrella syysauringossa kylpevää ruukinkonttoria ja päätän tehdä pienen koukkauksen vielä Fiskarsintietä eteenpäin ennen kuin suuntaisin ylös rinteeseen johtavalle Puulajipolulle.

Jyhkeällä tavalla kutkuttavan koristeellinen punaharmaa kuonatiilirakennus piilottelee omassa sopessaan päätien ja joen välissä niin, että joki haarautuu kierämään sen peräti molemmin puolin, ja kirkasta virtaa on ihana katsella. Entinen viljamakasiini pitää sisällään mm. suklaapuodin ja näyttelytiloja. Tämä on yksi lempirakennuksistani Fiskarsissa enkä ylläty lukiessani, että se on suosittu paikka myös vihkimisille.

Istahdan hetkeksi ulos pöydän ääreen katselemaan kohtaa, jossa aiemmin kahtia haarautunut joki yhdistyy jälleen yhdeksi virraksi. Tällä paikalla viimeksi toukokuussa söin ystävän kanssa kaksin käsin Billnäsin suklaata, jota olimme ostaneet puodista.

Viimeisenä koukkauksena ennen Puulajipolulle suuntaamista käyn katsomassa Seuraintalo Lukaalin, joka muistuttaa mielestäni jotakin Muumi-tarinoiden rakennusta, ja sen vieressä olevaa Fiskars Wärdshusia eli Wärssyä, jossa yövyin puolisoni kanssa viime keväänä. Meillä on tapana varata hääpäiväviikonlopuksi hotelliyö aina jostakin eri paikkakunnalta, ja tänä vuonna kohteeksi valikoitui Fiskars juurikin Wärssyn ansiosta. Kyseessä on maamme vanhin majatalo, ja se on ollut toiminnassa peräti vuodesta 1836 – siis melkein kaksi vuosisataa! Olimme varautuneet ankaraan kummitteluun jo pelkästään rakennuksen iän puolesta, mutta nukuimme niin sikeästi, että mahdollinen kummittelu ainakin jäi meiltä huomaamatta.

Fiskarsin Puulajipolku

• Lähtöpisteeni kartalla
• Rengasreitti 2 km
• Näkötorni

Siinä missä Yläruukin kulttuuripolku kiersi Fiskarsjoen itäpuolella, Puulajipolku kohoaa mäelle joen länsipuolella, varsin suoraan Könnin kellon takana. Se kiertää kapeita kujia pitkin Flaggberget- eli Lippukallio-nimisen kukkulan ja laskeutuu takaisin alas päätielle mökkien ja talojen lomasta. Mäen huipulla kannattaa poiketa myös matalalle näkötornille.

Vain muutaman askeleen päässä ruukin ytimestä tunnelma on täysin toisenlainen, joskin yhtä hurmaava. Rakennukset jäävät alkumatkaksi tyystin piiloon, ja maisemaan niiden tilalle tulee pähkinäpensaslehto, joka vielä lokakuussakin on kauniin vehreä, sekä kirjo erilaisia suuria puita, kuten tammia.

Vaahteranlehtien peittelemä kapea tie johdattaa myötäpäivään ylös Flaggbergetin helmaa. Vasemmalle alaviistoon jää herraskaisen puutarhan keskellä kohoava vaikuttava rakennus, Fiskarsin kartano, Stenhuset. Sen edustalta voi ohikulkija bongata kyltin, jonka tuttu Fiskars-nimi kaikkien tuntemalla fontillaan tiedetään ympäri maailmaa – tämä vanha tehtaanjohtajan talo on Fiskars Oyj Abp:n edustusrakennus. Sen takaa Puulajipolulta nähtynä alkaa myös maisema avartua.

Tie kaartaa mäen taakse, ja maisema muuttuu taas tyystin toisenlaiseksi. Kapea soratie poikkeaa pienen matkaa Puulajipolulta ja johtaa mäen huipulle, jossa odottaa matala näkötorni. Vain muutaman askeleen nousu auttaa näkemään hieman paremmin, tosin maisema on kaunis jo tornin juureltakin.

Ei enää ruukin katuja eikä edes puistomaista lehtoa, vaan kilpikaarnaisia mäntyjä, rosoisia kallioita ja käkkäräoksaisia, hopeanharmaita kelopuita! Flaggbergetin huippu kohoaa suoraan ruukinkeskuksen yläpuolella, linnuntietä alle 300 metrin päässä, mutta kumpikaan ei anna toisestaan vihiäkään. Kallionlaen avaruus ja luonto ovat aivan toisenlaisia kuin alhaalla. Näköala huipulta ei kanna kylälle, vaan sitä ympäröiviin metsiin ja pelloille. Maisemassa on itse asiassa vain erittäin satunnaisia rakennuksia näköpiirissä.

Tähyilen maisemaa, jossa muistan maastopyöräilleeni puolisoni kanssa joitakin kesiä sitten. Fiskarsissa on noin 60 kilometriä eri tasoisia maastopyöräreittejä, ja niistä olimme kokeilemassa helpoimpia, koska itseäni ei ole siunattu hurjapäisyydellä eikä haasteista nauttimisella, ei sitten vähääkään. Vuokrasimme pyörät Fiskars Village Trail Centeristä, ja vaikka olin ensikertalainen, pärjäilin reiteillä suht hyvin. Varsinkin aivan kylän kupeesta löytynyt, suurien tammien reunustama peltotie jäi tuolta reissulta hyvin mieleen.

Lue myös: Paratiisi aloittelevalle ja lempeitä kokeneelle maastopyöräilijälle: Fiskarsin pyöräreittiverkosto niittää nopeasti mainetta

Flaggbergetin jälkeen Puulajipolku sukeltaa jälleen mökki- ja asutusalueelle. Erikokoiset, ja -muotoiset -näköiset mutta varsin systemaattisesti punaiset talot kirjovat reitin molempia puolia, kun se etenee pitkin Isokiskontietä.

Kilpikaarnamännyt ja kelopuut vaihtuvat puutarhojen kauneuteen ja syksyiseen väriloistoon. Aiemmin hetkeksi pilveen vetäytynyt taivas siivoaa jälleen itseään sinisemmäksi, ja iltapäivän auringon valo pääsee purskauttamaan erilaisten lehvästöjen ja kukkien keltaiset, punaiset ja vihreät värit täyteen loistoonsa. Nautin suuresti!

Vilkaisen kännykästä karttaa varmistaakseni, mitä kautta Puulajipolku mutkittelee takaisin kylänraitille ja varmistan samalla olevani oikealla reitillä. Laittaessani puhelimen takaisin taskuuni luulen ensin näkeväni pihakoristeen, mutta tarkempi katse paljastaa, että kyllä siinä seisoo ihan elävä valkohäntäkauris. Tässä vaiheessa välimatkaa on vielä nelisenkymmentä metriä, ja totean olennon seisovan aivan tien vieressä kohdassa, josta minun olisi tarkoitus kulkea ohi. Kun kävelen rauhassa lähemmäs, huomaan myös kauriinvasan.

Varsin tottuneita ihmisiin ovat Fiskarsin sorkkajalkaiset, sen olen todennut ennenkin – jo kylän läpi autoillessa niitä näkee laiduntavan ojanpientareilla kuin Lapissa porot konsanaan. Tämäkään nappisilmä ei lopulta väistä, vaan saan kulkea hänestä ja vasasta ohi vain muutaman metrin päästä, kun jatkan matkaani seuraten oikealle kaartuvaa tietä. Tunnen mielihyvää aina kun huomaan saavani eläimen luottamuksen ja kun tiedän olevani sen arvoinen.

Laskeudun loppumatkan alamäkeen ja putkahdan takaisin päätielle läheltä parkkialuetta, missä autoni on. Mutta ennen autolle palaamista on sen tärkeimmän aika, nimittäin iltapäiväkahvin.

Café Antiquen katuterassilla pariskunta viettää ihanan kiireettömältä ja aurinkoiselta näyttävää herkkutaukoa. Astun sisään kahvilaan, jonka vitriinistä löytyy minulle sopiva suuri siivu vegaanista mokkapalaa. En edes muista milloin viimeksi olisin mokkaruutuja syönyt, kun en itse koskaan mitään leivo. Tumma leivos tuoksuu ihanasti kahville ja kaakaolle ja sulaa suussa, kun istahdan hetkeksi kahvilan rauhaan siitä nauttimaan kahvikupposen kera.

Raukea hiljaisuus on ympärillä, ikkunalaudalla kirjo kirkkaita vanhoja astioita taittaa iltapäivän pysähtyneen lempeää valoa.

Saapuminen Fiskarsiin

Tiesithän, että Raaseporin Karjaalle pääsee junalla suoraan Helsingistä ja Turusta?

Myös bussit tuovat Karjaalle suoraan esimerkiksi Helsingistä ja Lohjalta.

Jatka Karjaalta Fiskarsiin:

• Bussilla: Raaseporin paikallisliikenteen Bossen Reittiopas on kätevä työkalu! Sen avulla omaa autotonta saapumista Fiskarsiin on helppo suunnitella koska tahansa etukäteen. Tarkista bussivuorot ajoissa ennen suunniteltua matkaa. Vuorot eivät kulje viikonloppuisin.
• Pyörällä: Karjaalta Fiskarsiin johtaa Ratavalli-niminen pyöräilyreitti (12 km/suunta). Lue reitistä ja tutustu kesäiseen Fiskarsiin: Kulttuuria ja kuntoilua – Ratavallin reitti mahdollistaa leppoisan pyörä–juna-retken pääkaupunkiseudulta Fiskarsiin
• Autolla: Fiskarsin iso pysäköintialue, jolta tämäkin kertomus alkoi, sijaitsee keskellä kylää osoitteessa Peltorivi 1, Raasepori.

Lisävinkit!

• Heti Karjaan kyljessä lyhyen, Jokivalli-nimisen kävelyreitin päässä, odottaa vuosisatoja vanha Billnäsin ruukki.
  • Lue lisää: Billnäsin ruukkikylästä on kasvamassa Suomen hanami-paratiisi – kulje sinne Jokivallin reittiä pitkin kauniista Pumppulahden puistosta
• Matkaamalla bussilla Karjaalta Fiskarsiin huomioi, että saman bussireitin varrella on muitakin kiinnostavia kohteita. Näitä ovat edellä mainitun Billnäsin lisäksi esimerkiksi Pohjan kirkonkylä, jossa on 3,8 km pitkä merellinen Gumnäsin ulkoilureitti ja muinaishauta upealla näköalapaikalla, sekä Fiskarsin ohittamisen jälkeen pieni ja kaunis Antskogin ruukki.
  • Pohja: Pieni merenrantakylä pääsi yllättämään: Vaikuttava muinainen näköalapaikka ja hieno merellinen luontoreitti odottavat Raaseporin Pohjassa
  • Antskog: Antskogin ruukki Raaseporissa – historiallinen idylli joen varrella