Kaupin monipuolinen ulkoilualue Tampereella

Retkeilevän tai ulkoilevan ihmisen muuttaessa uuteen kaupunkiin, on edessä tutustuminen ulkoilualueisiin. Aina ei voi lähteä isommille retkille ajan tai rahan puutteen takia, joten lähialueen tarjontaa on hyvä etsiä.

Näin oli myös itsellä ja Kaupin ulkoilualueelta löysin paljon erilaiseen harrastamiseen; kuntopoluista pieniin metsäpolkuihin, joita on todella paljon ja useampi kilometri. Ulkoilualue ulottuu Atalasta aina TAYS:an ja Lapinniemen taakse. Kuntopolku jatkuu vielä Atalasta aivan Kangasalan keskustaan asti.

Kaupin alueella on urheilupuisto, jossa mahdollisuus moneen aktiviteettiin kuten jousiammuntaan ja pesäpallon pelaamiseen. Itäpuolella on enemmän luontoa, joka on pääosin perinteistä havumetsää. Paikoin hieman erämaistakin ympäristöä. Idässä Niihaman alueella enemmän sekametsää, rehevääkin lehtoa löytyy.

DSCF6031

Olen käynyt ulkoilemassa Kaupissa muutamia kertoja. Kaupinojanrannalla ja kallioilla on kiva viettää aikaa. Kallioilla voi nähdä uurteita jääkaudestakin.
Auringonlasku näkyy täältä todella upeasti. Viime kesänä melojat näkyivät kivoina silhuetteina aurinkoa vasten.

DSCF6068

Kallioille oli tehty pariinkin paikkaan kivistä pieniä nuotiopaikkoja. Eräänä elokuisena iltana kuvaillessani, rantakallioille saapui ihmisiä myös kuvailemaan ja nauttimaan eväitä. Pienet nuotiot paloikin jo aika nopeasti ja makkaran tuoksu leijaili pitkin rantaa.

DSC_0450

Paikoin kivikkoisia ja juurakkoisia polkuja pitkin oli kiva kävellä etsien hyvää paikkaa nautiskella eväitä kalliolla. Upea Näsijärven järvimaisema rentouttaa mieltä. Eräät ovat tykänneet maisemista, koska löysin pressuista ja puusta tehdyn majankin.

DSCF7099

Tapatoranlahden polkuja pitkin kävellessäni teki mieli käväistä pienellä saarella, jolle olisi päässyt pienellä hyppelyllä kiveltä toiselle. Mutta en ottanut riskiä, koska kivet näyttivät todella liukkailta. Huomasin jonkun ajan kuluttua, että jotkut sinne pääsivätkin.

DSCF7115

Itse tehtyjä nuotiopaikkoja löytyi täältäkin, erästä päätinkin käyttää hyväkseni. Kiva kallio vieressä, josta sain panoraamakuvia. Risukeitin oli mukana, sain kivistä tehtyä tuulensuojan. Hetken päästä pääsinkin sitten nauttimaan päivällistä. Riippumaton sain lähes viereen. Siinä makoillessa pötsi pömpöllään oli kiva katsoa järvimaisemaa.

DSCF7085

Korkeuseroja löytyy, Pirunvuori (151m) lienee korkein paikka Kaupissa. Huipun halkaisee lenkkipolut. Täältä näkee hieman Näsijärveä puunlatvojen yli. Hieman sivummalla oli kivoja kallioita, joilla olen tykännyt istua ja rentoutua.

DSCF7129

Soukonvuoren alueella on luonnonsuojelualue. Upeasta metsästä, pienemmiltä poluilta löysin kivan kallion, joka oli sammaleen peitossa. Sammal näytti kuin olisi kammattu. Pienillä kielekkeillä kasvoi valkovuokkoja. Aurinko herättää luontoa nopeasti. Hetki vierähtikin kuvaillessa.

DSCF7149

Paluumatkalla autolle harmitti kävellä isohkon hakkuualueen läpi. Mieltä piristi hieman leppäkerttu, joka hetken aikaa kulki mukana, kunnes lensi pois.

DSCF7082

Kaupin ulkoilualue tarjoaa hyvät mahdollisuudet ulkoiluun erilaisin tavoin. Kuntopolkuja riittää monia kilometrejä, joista osa on valaistu. Valaistuja polkuja löytyy yli 30 kilometriä! Talvella polku on hiihtäjien käytössä, osa polusta Kaupin alueella lumetetaan vielä pitkään keväälle. Maastopyöräilijöillekin on paljon haasteita maastossa. Renkaiden jälkiä löytyikin monesta paikkaa.

DSCF7084

Maastokartoista näkyy paljon polkuja, mutta näiden lisäksi niitä löytyy todella paljon lisää. Pienemmillä poluilla olenkin viihtynyt enemmän. Maaston kanssa tosin kannattaa olla tarkka, osa poluista on todella kivikkoisia tai puiden juuria täynnä. Polut ovat pääosin leveitä.

DSCF7155

Soukonvuoren vierestä Niihamanjärven rannalta löytyy Niihaman Maja -niminen kahvila. Kahvila tarjoaa monia palveluita ympäri vuoden. Grillaajille on nuotiopaikka noin 50 metrin päässä majalta, järven rannalla. Erillinen grillikatos löytyy myös, joka isojen ryhmien täytyy varata erikseen. Muuten käytössä ilman varauksia.

DSCF7174

Kahvila järjestää paikoin myös pieniä retkiä, lisätietoa saa heidän Facebook-sivultaan tai nettisivultaan. Retket kohdistuvat muun muassa Niihaman luontopolulle, joka kiertää järven. Polulla on muun muassa tehtävärasteja. Karttoja ja oppaita voi ostaa tarvittaessa kioskilta.

DSCF7156

Karttoja on tarjolla koko Kaupin alueelle. Tampereen Pyrinnön tekemiä suunnistuskarttoja voi käyttää esimerkiksi perheen kanssa. Rastipaikkoja on ympäri Kauppia, joten päiväretkelle saa kivasti mittaa niin halutessaan. Geokätköjä alueella on runsaasti.

Lenkkisauna tarjolla naisille tiistaisin ja miehille torstaisin 17–20. Sauna lämpenee myös talvisin.

DSCF7173

Niihamajärvellä on myös mahdollisuus vesihiihtoon. Järvellä järjestetään myös kilpailuita. Lisätietoja tästä.

Niihaman majalle kulkee myös bussi, mutta kuljettajalle on mainittava asiasta. Lisätietoa Facebook-sivulta.

Kaupinojanlahdella on uimaranta ja sauna. Talviuimareille on avanto auki ja sauna lämpimänä. Paikalta on myös mahdollisuus vuokrata kanootteja ja kajakkeja. Hiking Travel Hit -niminen yritys tarjoaa myös muita palveluita kesän ja talven aktiviteetteihin. Kesälle löytyy esimerkiksi retkikeittimiä, telttoja ja rinkkoja. Talvella saa vuokrattua Näsijärven jääradalle luistimia sekä suksia kuntopolun ladulle. Lisäksi on lumikenkiä ja ahkioita. Myös retkiohjelmaa sekä opastusta kanoottien tms käyttöön on tarjolla Tampereen alueelle.

Koiran omistajille löytyy esimerkiksi Niihamasta palveluskoirakenttä, lisätietoa osoitteesta taves.org. Uusi koirien harjoitushalli on rakenteilla viereen, josta saa tietoa Tampereen Seudun Koirakerho Ry:ltä. Kaupista löytyy vinttikoirarata.

Niihamassa on myös Ratsastusseura, jonka keskus löytyy läheltä Teiskontietä, Linnainmaan risteyksestä noin 200 metriä.

Tähdistä kiinnostuneille Kaupissa on tähtitorni. Tietoa jäsenyydestä tai avoimista ovista saa Tampereen URSA:lta.

Teiskontien varrelta löytyy iso golfkenttä ja tennishalli.

Pysäköinti on mahdollista UKK-instituutin lähellä. Viikonloppuisin ja iltaisin olen itse parkkeerannut autoni instituutin pihaan. Siitä pääsee nopeasti kallioille. Pitkä-Rapakkoon Toimelantielle saa auton parkkiin myös. Tien sivuilla on levennyksiä, joille on helppo parkkeerata. Tie on yksityistie, joten tarkkuutta miten ja minne autonsa jättää. Heti tenniskeskuksen vieressä on muutamia paikkoja myös. Niihaman Majan vieressä on iso parkkipaikka. Sieltä pääsee hyvin poluille.

Paljon kaikkea kaikille, lähdetäänpä ulkoilemaan ja nauttimaan luonnosta!

Pysäköinti UKK

Pysäköinti Pitkä-Rapakko

Niihaman Maja

Pirunvuori N/lon 6824122 E/lan 331425 (ETRS-TM35FIN)

Soukonvuori N/lat 6824634 E/lon 332661 (ETRS-TM35FIN)

Niihaman Luontopolku

http://fi-fi.facebook.com/NiihamanMaja

http://www.niihamanmaja.fi/

http://www.hikingtravelhit.fi/

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.