Kulttuuria ja kuntoilua – Ratavallin reitti mahdollistaa leppoisan pyörä–juna-retken pääkaupunkiseudulta Fiskarsiin

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Raasepori

Ratavallin pyöräily-, ratsastus- ja patikointireitti kulkee vanhaa rautatienpohjaa Karjaalta Fiskarsiin. Helppokulkuinen reitti kuljettaa hauskalle päiväretkelle Fiskarsin kulttuuri- ja taide-elämysten äärelle ja on saavutettavissa pääkaupunkiseudulta rennosti junalla ja pyörällä matkaten. Karjaalle pääsee matkustamaan polkupyörän kanssa Helsingin ja Turun välillä kulkevilla IC-junilla. Pyöräpaikka on tosin muistettava ostaa etukäteen sekä meno- että paluumatkalle. Edestakaiselle pyöräretkelle Karjaalta Fiskarsiin kertyy matkaa yhteensä 24 kilometriä. Retken voi myös jakaa kahdelle päivälle ja hyödyntää Fiskarsin alueen tunnelmallista majoitustarjontaa.

Reitin pituus Karjaan juna-asemalta Fiskarsiin: 12 km (paluu samaa reittiä)

Helppo reitti, ks. kartta

Karjaan urheilupuiston kupeessa verkkoaitaan kiinnitetty pitkulainen kartta paljastaa vuosi sitten valmistuneen Ratavallin reitin lähtöpisteen. Juna-asemalta lähtöpaikalle on matkaa vain kilometri, eikä eksymisen vaaraa oikeastaan ole, sillä junaradan myötäisesti kulkeva Ratakatu vie asemalta suoraan urheilupuistoon. Ensimmäiset ruskea-valkoiset reittimerkitkin löytyvät jo sen varrelta.

Ratavallin lähtöpaikka Karjaalla

Saan menomatkalle oppaakseni raaseporilaisen Jan-Peter Stenvallin. Hän on kolunnut pyörällään läpi kaikki mahdolliset, ja kaltaisilleni sunnuntaipyöräilijälle mahdottomatkin pyöräreitit näiltä seuduilta. Karjaan ja Fiskarsin yhdistävä Ratavallin reitti kulkee nimensä mukaisesti entisiä ratalinjoja pitkin, enimmäkseen vanhan Turunradan pohjaa ja lopussa Pässinratana tunnettua satamarataa. Stenvall kertoo, että reitin kunnostamisesta ehdittiin haaveilla pitkään, vanhimmat haaveilijat kenties kymmeniä vuosia, kunnes lopullisen potkaisun hankkeelle antoi paikallinen ratsastusseura Billnäsin ratsastajat. Seura toivoi kaupungilta käyttöönsä turvallista ratsastusreittiä, ja lopputuloksena syntyi tämä upea metsä- ja peltomaisemien keskellä kulkeva kevyen liikenteen väylä, jolle mahtuvat niin hevoset, pyörät kuin patikoijatkin.

Kavioilla kulkeville on varattu oma, koko matkalta sorapohjainen väylä.

Ensimmäiset neljä kilometriä Karjaalta Billnäsiin on asfaltoitu, mutta Billnäsistä eteenpäin reitti on sorapohjainen. Ohuimmat maantierenkaat kannattaa siis unohtaa, mutta muuten reitille riittää aivan normaalisti varusteltu kaupunkikonkelikin. Oma vanhahko retkipyöräni rullaa mainiosti soralla, ja Ratavalli osoittautuu hetken polkemisen jälkeen suorastaan sunnuntaipyöräilyreittien aateliksi. Suoralla ja tasaisella tiellä renkaat tuntuvat pyörivän eteenpäin lähes itsestään, ja matkan edistymistä voi seurata reitin varrelle ripotelluista kilometrikylteistä. Hengähdystaukoja varten reitiltä löytyy useita pysähtymään houkuttelevia levähdyspaikkoja.

Vaikka reittiä on helppo polkea puksuttaa junan tavoin suoraan lähtöpisteestä perille saakka, ei mikään estä koukkaamaan hieman tieltä sivuun ylimääräiselle tauolle. Lyhyt lisälenkki kannattaa erityisesti heti reitin alkupäässä, Billnäsin ruukin kohdalla. Mustionjoen molemmin puolin levittäytyvä ruukkikylä luo vaikuttavat puitteet vaikkapa varhaiselle evästauolle. Joen salpaavan mahtipontisen padon luona voi ihmetellä, miten vesi jylisee tulvaluukuista kohti merta. Sopivaan vuodenaikaan paikalle sattuessa on myös mahdollista nähdä kalojen ponnistelevan ylös voimalaitoksen kalaportaita ja toivottaa niille onnistunutta matkaa kohti latvavesien kutualueita.

Mustionjoen ylittävältä kevyen liikenteen sillalta avautuu hieno näkymä Billnäsin voimalaitoksen patoaltaaseen.

Ruukeista kiinnostuneen kannattaa varata aikaa pienelle reitiltä poikkeamiselle myös Åminneforsin kohdalla. Todelliselle ruukkirakastajalle tämä on oikeastaan vasta alkusoittoa: Ratavalli on osa pidempää Ruukkireittiä, jonka varrelta voi bongata – reittivalinnasta riippuen – viisi tai jopa kuusi ruukkia. Ruukkireitin koukerot ovat oppaani Stenvallin käsialaa. Sen lisäksi hän on suunnitellut Raaseporin kaupungille kaksi muutakin teemapyöräilyreittiä: linnoja ja linnoituksia kiertävän Linnareitin ja sotahistoriaan sukeltavan Rintamareitin.

Kun kehuin Ratavallin leppoisuutta pyöräreittinä, puhuin lähes totta. Matkaan mahtuu yksi hikikarpaloitakin tiristävä osuus: Åminneforsin jäätyä taakse saavumme Pohjankuruun, jossa reitti kulkee korkean mäen yli kiipeävää pitkää ja jyrkkää sorapohjaista autotietä. ”Tää ei oo oikein kiva normaalille pyöräilijälle”, toteaa Stenvallkin mäen päällä. Ylämäen selättämisestä saa onneksi molempiin suuntiin mennessä palkinnoksi huikean alamäen, jota pitkin lasketellessa hikipisarat ehtivät kuivua, otsarypyt tasoittua ja polkeminen alkaa taas hymyilyttää. Junarata ei tietenkään ole kulkenut jyrkkää mäkeä ylös-alas, vaan mäen ali kulkee vanha rautatietunneli. Unelmana olisi saada se vielä jonain päivänä kunnostettua turvallisesti kuljettavaksi, ja liittää osaksi Ratavallin reittiä, kertoilee Stenvall.

Ratavallin kaunein osuus on Fiskarsin suuntaan pyöräillessä säästetty sokeriksi pohjalle. Fiskarsista Pohjankuruun Borgbyträsketin rantaa pitkin kulkevalla hiekkatiellä maisemaa kehystävät suuret tervalepät, tammet ja muut muhkeat lehtipuut. Mietin miltä maisema näyttäisi kevään heleässä vihreydessä tai kuulaana syyspäivänä parhaaseen ruska-aikaan. Nämä haluan ehdottomasti vielä kokea! Sata vuotta sitten näkymään kuuluivat vielä rautatiekiskot ja niillä sataman ja ruukin väliä kolistellen puuskuttanut höyryveturi Pikku-Pässi, josta rata sai nimekseen Pässinrata. 

Märimpään vuodenaikaan reitin pyöräilyä suunnittelevan on syytä huomioida, ettei väylä ole tässä kohtaa kovin paljoa Borgbyträsketin pintaa korkeammalla. Viime talvena Pässinradan pätkä olikin reitille tulvineen veden takia hetken aikaa poissa käytöstä. Reitti on kuitenkin tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön, eli talvipyöräilijätkin ovat sille tervetulleita.

Perillä Fiskarsissa ympärilläni levittäytyy kulttuurimaisema, jonka jokainen yksityiskohtakin tuntuu hehkuvan tarkkaan harkittua kauneutta. Ohitseni kulkee hämmentävän tyylikkäästi pukeutuneita kesälomalaisia, enkä enää oikein tiedä missä olen. Vähintään eteläisessä Ruotsissa, päättelen arvokkaina joelle kumartavista jalopuista. Tai kenties jossain Keski-Euroopassa saakka?

Kylän pääraitti on kartalla lyhyehkö, mutta epäilen, että sillä sijaitsee jonkinlainen aika-avaruuden vääristymä. Sen tutkimiseen voi nimittäin käyttää helposti useita tunteja. Tästä lienee kuitenkin aikamatkustuksen sijaan syytä kiittää kylälle asettuneita käsityöläisiä, taiteilijoita ja muotoilijoita. Heidän ansiostaan Fiskarsin lukuisat pienet putiikit ovat kuin gallerioita – tai sitten ihan oikeasti ovat gallerioita. Huomaan hiipiväni lähes hengitystä pidättäen kauniiden lasikoristeiden, taidokkaan keramiikan ja upeiden puisten käyttöesineiden keskellä. Hylly toisensa perään tarjoaa kiehtovaa nähtävää, ja kierrän suurimman osan myymälöistä lopulta kahteen kertaan.

Vaikka päätielle on helppo jumiutua, ei ruukkikylän tutkimista kannata suinkaan jättää vain siihen. Oman lempipaikkani löydän kylän eteläpäässä kohoavan Makasiinirakennuksen luota. Siinä kohtaa joki on erityisen lempeä, puiden lehvästö levittäytyy tunnelmalliseksi katoksi veden päälle ja kirkas, matala vesi paljastaa kauniin hiekkapohjan. Valtava, mustasta kuonatiilestä tehty Makasiini taas huokuu kontrastiksi mennyttä teollisuushistoriaa, kolinaa, savua ja pitkiä, raskaita työpäiviä.

Aivan toisessa päässä kylää poikkeamiseen taas antaa erinomaisen syyn Karin Windnäsin KWUM-keramiikkamuseo. Pyörällä reilun kilometrin matka Makasiinilta sinne taittuu hujauksessa. Museo on kesäkaudella päivittäin auki vieraille, ja arkkitehti Tuomo Siitosen suunnittelema rakennus on jo itsessään nähtävyys. 

KWUM:n vaihtuvassa näyttelyssä oli esille mm. Posiolla asuvan Min Kyoung Kimin hurmaavia tunturipöllöteoksia.
Margaret O’Rorken valoa ja lähes paperisen ohuena aaltoilevaa posliinia yhdistävää taidetta pääsi ihmettelemään museon yläkerrassa.

Museolta pyöräilen hiekkatietä takaisin kylälle ja jään sulattelemaan kulttuurikokemusta Hammarsbackenin kahvilan suloiseen, kesäkukkia ja hieman vinoja pintoja rönsyilevään pihapiiriin. Fiskars on ehdottomasti taiteen lisäksi hyvän ruuan, juoman ja tunnelmallisten kahviloiden ystävien kylä.

Lyhyt, kesäkuusta elokuun loppuun kestävä kesäsesonki kerää Fiskarsiin paljon matkailijoita, ja kylä voi etenkin viikonloppuisin tuntua ruuhkaiseltakin. Seesteisen ruukkimiljöön kokemisen voi koittaa varmistaa lähtemällä matkaan jo varhain aamulla tai viipymällä iltaan asti. Kylä haukottelee kesälläkin raukeana noin aamukymmeneen asti, ja päivän kuhina tasaantuu kuuden–seitsemän aikaan useimpien myymälöiden sulkeutuessa. Silloin koittaa oivallinen hetki siirtää paluumatkaa vielä tunnilla tai parilla ja jäädä nauttimaan kylmää juotavaa vaikkapa pyöräilijämyönteisyydestä kertovalla Bicycle Friendly -leimalla varustetun Cafe Bar Pesulan terassille.

Rauhaa rakastavalle ruukkikylä lienee kuitenkin hurmaavimmillaan viileämpinä vuodenaikoina. Jäänkin suunnittelemaan jo ruskaretkeä, joulupyöräilyä ja kevätpiknikiä näihin maisemiin. Myymälöistä ja näyttelyistä tosin jotkut sulkevat ovensa talvikaudeksi ja loput palvelevat supistetuin aukioloajoin. Kesäsesongin ulkopuolella ne kannattaakin tarkistaa ennen reissua täältä.

Himopyöräilijöille vielä vinkiksi, että jos päivän pyöräilyannosta ei saa Ratavallia polkiessa kokoon, kätkevät Fiskarsin metsät sisäänsä mahtavat maastopyöräpolkuverkostot ja asianmukaisen menopelin saa vuokrattua käyttöönsä Fiskars Village Trail Centeristä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.