”Mulla on sellainen visio, että paistan metsässä nuotiolla naudan ulkofileetä.”

Artikkeli: HP Hirvonen

Tehdään heti kättelyssä selväksi: minulla ei ole minkäänlaista koulutusta ruoanlaittoon, eikä kyllä sen puoleen intohimoakaan kotona tehtävää ruokaa kohtaan. Siksi onkin koomista, että metsässä laitettavaan ruokaan olen saanut jonkinlaisen hifistelykärpäsen pureman. Jotain ajatuspohjaa gourmet-aterioihin on ehkä kuitenkin löydettävissä television ruokaohjelmista, joita katselen satunnaisesti, ja taas toisaalta ravintolaruokaa olen nauttinut eri tasoisissa ravintoloissa, mukaan lukien tienvarsiravintolat useassa Keski- ja Etelä-Euroopan maassa.

Ruostejärven virkistysalueen opaste kohti Liesjärven kansallispuistoa.

Liesjärven Kansallispuisto, Ristorante Kaksvetisen kota

Kesken työpäivän päähäni tuli ajatus lähteä lyhyelle yön yli-vaellukselle Liesjärven kansallispuistoon seuraavalla viikolla. Kyseinen kansallispuisto oli minulle entuudestaan täysin tuntematon. Alkukesästä poikkesin naapuripuisto Torronsuolla, mutta ilta oli jo pitkällä kun olin lähdössä sieltä, joten päätin jättää Liesjärven toiseen kertaan.

Lähdin Turusta kohti Ruostejärven virkistysalueen parkkipaikkaa noin puolen päivän tienoilla. Keli ei lupaillut mitään parasta tästä reissusta, vielä hyvän matkaa jo ajettuani sääennuste näytti ukkosta koko illalle. Olin kuitenkin todella onnekas: koko reissun ajan aurinko paistoi todella upeasti, hieman onneksi kävi välillä pilven takana.

Lyhyille vaelluksille olen ottanut yleensä evääksi paketillisen makkaraa. Aikaisempaan reissuun tein hieman lisäyksiä ja valmistin laavulla perunasalaatin makkaran kaveriksi. Lisäksi tykkään maistella eri oluita, siihen liittyvän Instagram-tiliini osittain liittyenkin, ja pyrin näin ollen hieman miettimään juomankin suhdetta ruokaan.

Tälle reissulle päätin kuitenkin jotain ihan muuta. Nyt sai makkarat jäädä.

Naudan ulkofileepihvi

Päätin, että nyt laitetaan kovat piippuun ja pihviä sen olla pitää. Ensimmäisenä ajatuksissa oli naudan sisäfilee, sen on pakko olla hyvää. Jostain syystä eri yhdistelmiä tutkiessani päädyin kuitenkin naudan ulkofileeseen. Näin jo ajatuksissani, kuinka siihen ehdottomasti kuuluu kaveriksi punaviinikastike ja paistetut vihannekset.

Ravintolassa tilaan pihvini aina mediumina, paitsi Ranskassa kypsänä (yhden lautasella olleen verilammikon jälkeen totesin, että ranskalaisen keittiön kypsä tarkoittaa omaan makuuni mediumia). Kuitenkin täysin ummikkona pihvin paistaminen mediumiksi metsässä nuotiolla vaikutti hieman liian vaikealta tehtävältä. Jotain ohjeita tutkiessani totesin, että pihvin sisälämpötila täytyisi saada tiettyyn asteeseen ja mietin, että nyt tarvitsee ottaa mukaan lihalämpömittari. Ajatuksissani lähtökohta on kuitenkin se, että en mielelläni kantaisi mukanani sellaisia tavaroita, joita en normaalisti veisi metsään.

Ratkaisuksi pihvin kypsyyteen keksin jostain ohjeesta pihvin paistamisen kolme minuuttia puoleltaan, jonka jälkeen se laitetaan folioon vetäytymään noin viideksi minuutiksi. Tämä kuulostikin muuten täydelliseltä, pienoiseksi ongelmaksi kuitenkin muodostui paistamisen lämpötila: millä ihmeellä tiedän nuotiolla, onko lämpötila edes suunnilleen millä tasolla? No, metsässähän kaikki on aina täydellistä, vaikka kuinka olisi pihvi palanut, joten päätin, että sitä saa mitä tilaa.

Punaviinikastike ja paistetut vihannekset

Hetkeäkään ei tarvinnut miettiä, kun olin jo päättänyt lisukkeen pihville. Minulle oli heti selvää, että leikkaan valmiin pihvin ohuiksi siivuiksi, joiden päälle toiseen reunaan valutan punaviinikastiketta pienen viivan. Toisella puolelle lautasta tulisi paistetut vihannekset.

Lähtöpäivän aamuna, ihan hetki sen jälkeen kun olin herännyt ja avannut silmät, totesin itsekseni, että se punaviinikastikehan muuten täytyy lämmittää. Saatoin jopa sanoa tämän ääneen. Siitä lähtikin sitten seuraava pähkinä purtavaksi.

Onneksi minulla on Primus Lite -”retkivedenkeitin”, jolla normaalisti keitän vedet pussiruokia ja purukahvia varten. Keksin, että laittamalla hieman vettä pohjalle ja kastikkeen jossain ”muussa astiassa” veteen, saan lämmitettyä kastikkeen vesihauteessa. Tuo ”muu astia” jäi hieman ilmaan roikkumaan, koska olin niin tyytyväinen itseeni tästä keksinnöstä, että päätin sen antaa ratketa myöhemmin.

Lisukevihanneksiksi valikoituivat nopeasti punainen ja keltainen paprika, parsakaali ja valkosipuli. Lisäksi punasipulin ystävänä päätin taas antaa mahdollisuuden sillekin ja lisäsin sellaisen vielä joukkoon. Vihannesten päälle olin ajatellut ripotella hieman rosmariinia, mutta en muistanutkaan pakata sitä mukaan. Näin ollen päätin, että ripottelen niille vaan hieman suolaa kaveriksi.

Hankinnat reissua varten

Siinä vaiheessa, kun olin päättänyt syöväni pihviä, päätin myös, että kyytipojaksi nautin täyteläistä punaviiniä. Olen useasti katsellut XXL:n retkeilyosastolla ”viinilaseja”, kuitenkaan niistä sen enempää innostumatta. Nyt ensimmäinen hankinta tälle reissulle oli kuitenkin juurikin tuo muovinen ja jalaton viinimuki.

Tämän jälkeen otin suunnaksi Alkon. Hieman tiedän itsekin erilaisista viineistä ja niiden soveltuvuudesta eri ruokalajeille, mutta pyrin kuitenkin ottamaan asiantuntevammankin mielipiteen huomioon viiniä valittaessa. Tästä olikin hyvä lähteä selittämään henkilökunnan edustajalle: Mulla on sellainen visio, että paistan metsässä nuotiolla naudan ulkofileetä ja siihen sitten tarvittaisiin joku pieni punainen. Hieman mietittyään myyjä ehdotti portugalilaista Quinta das Setencostas 2017 -viiniä. Tämä oli kyllä ehdottomasti oikea ehdotus.

Kaikki ruokahankinnat jätin reissua edeltävälle päivälle. Ensin suuntasin Turun Mestaripalviin, lihakauppaan, josta tiesin saavani niin hyvää lihaa, kuin palveluakin. Taas oli aika tutuksi tulleelle aloitukselle: Mulla on sellainen visio, että paistan metsässä nuotiolla naudan ulkofileetä ja siihen tarvittaisiin joku pieni palanen lihaa. Kuten tiesin, myyjä oli heti ajatuksessa kiinni ja sain juuri sopivan palan ulkofileetä.

Vihannekset ostin oman kylän K-Marketista. Ihan silläkin, koska tiesin (joka sittemmin osoittautuikin virheelliseksi), että saisin kaikki tarvitsemani sieltä. Ajatuksissa oli: ensin vihannesosastolta muut ja sitten tuosta hyllynpäädystä punaviinikastiketta pieni purkki. Ilmeisesti kuitenkin kauppiaan vaihtumisen jälkeen tuon hyllynpäädyn valikoima oli muuttunut, eikä ko. kastiketta lopulta ollut enää koko valikoimassakaan. No, totesin, että poikkean äkkiseltään isommassa kaupassa nappaamassa sellaisen lähtiessä.

Olin jo hyvän matkaa ajanut Turusta, kun päähäni pälkähti yhtäkkiä, että se punaviinikastike on vielä hankkimatta. Ajattelin, että eiköhän matkan varrelta Forssasta nyt joku kauppa löydy, josta sellaisen pikaiseen käyn nappaamassa. En ole ennen käynyt Forssassa, joten ihan arvalla otin vaan rampin ja lähdin ajelemaan kohti keskustaa. Sainkin ajaa koko kylän läpi, ennen kuin löysin yhden S-Marketin. Katsoin, että on tämä ainakin isompi kuin Maskun K-Market, joten varmasti täällä yksi punaviinikastikepurkki on.

Aikani hyllyjen väliä kuljettuani aloin turhautua ja kaivoin puhelimeni esiin. Tutkin Foodien kautta kyseisen S-Marketin valikoimaan ja totesin, ettei punaviinikastike muuten kuulu valikoimaan. Seuraavaksi katsoin, löytyykö paikkakunnalta Prismaa. Niin, Prisma kyllä löytyi, mutta en keksinyt heidänkään valikoimistansa tarvittavaa ainesosaa. Onneksi vielä tuon S-Marketin hyllyjen välissä ollessani keksi Forssan K-Citymarketin, josta K-ruoka-sivuston kautta sain tietää, että vihdoin ja viimein olen löytänyt etsimäni. Hyppäsin takaisin autoon ja hurautin taas toiseen päähän Forssan kylänraittia. Pihaan ajaessani tajusin, että jos olisin tullutkin vasta seuraavasta rampista, olisin päätynyt heti tuonne Cittariin.

Taas aloin hieman turhautua. Kastikehyllyn ja kaikki vastaavat olin kolunnut useaan kertaan. Lähialueen hyllyjen päädytkin olin käynyt kurkkimassa, mutta mistään en tuntunut löytävän etsimääni. Lopulta tajusin, että jossain kaupassa olen muuten nähnyt nuo punaviinikastikkeet kylmässä lihojen kaverina. Oli kuin olisi vanhan kaverin nähnyt pitkästä aikaa, kun bongasin pienet kahden desin purkit hyllyllä notkumassa. Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi: samaan aikaan, kun olin saanut kastikepurkin käteeni, muistin, että sen lämmittämiseenhän tarvittiin se ”muu astia”. Seuraavaksi siis suunnaksi tulikin ”kippo ja kuppi” -osasto.

Taas kerran löysin itseni turhautumasta hyllyjen välistä, kun en millään keksinyt, mikä tämä muu astia voisi olla. Onneksi kuitenkin jälleen löysin itseni sanomasta henkilökunnalle jo surullisen kuuluisan aloituksen: Mulla on sellainen visio, että paistan metsässä nuotiolla naudan ulkofileetä ja siihen tulee kaveriksi punaviinikastike. Tämä kastike pitäisi lämmittää vesihauteessa, mutta mikä olisi siihen sopiva astia? Aikansa mietittyään myyjä huomasi ”ranskissetin”. Tämä sisälsi yhden pienen ”ämpärin” ranskalaisia varten ja kaksi pienempää kippoa dipeille. Olin löytänyt muun astian. Ämpäri ja toinen dippikippo jäivät autoon, toisen dippikipoista pakkasin rinkkaan mukaan. Tämä oli ainoa ns. ylimääräinen varuste tällä reissulla.

”Vaeltelu”, leirityminen ja ruoanlaitto

Jätin auton Ruostejärven virkistysalueen parkkipaikalle ja lähdin vaeltelemaan Ilvesreittiä pitkin kansallispuistoa kohti. Ensimmäiselle päivälle olin suunnitellut kuljettavaksi reitiksi Ruostejärvi–Siltalahti–Sikomäki–Peukalolammi. Tästä olisi tullut noin 10 kilometriä. Paluumatkaksi olisi jäänyt Peukalolammi–Kaksvetinen–Ruostejärvi, noin 7 kilometriä. Jostain syystä kuitenkin menin Peukalolammin nuotiopaikasta ohi ja totesin, että mennään sitten Kaksvetiselle asti. Tämä lisäsi menomatkaa ja vastaavasti lyhensi paluuta hieman toista kilometriä. Saavuttuani Kaksvetisen nuotiopaikalle virittelin ensin riippumattoni, sekä muut siihen liittyvät tykötarpeet ja tein hieman polttopuita. Näiden jälkeen alkoikin sitten se kauan odotettu ruoanlaitto, johan siinä alkoikin jo nälkä olla.

Autossa minulla oli mukana kylmälaukku, josta pakkasin kylmät tavarat rinkkaan juuri ennen lähtöä autolta. Totesin, että liha oli varmasti ollut jo tarpeeksi kauan lämpöisessä, että sen takia ei tarvitse enää viivytellä. Laitoinkin heti tulet ja jatkoin vihannesten paloittelemisella; paprikat sopivan kokoisiksi ja parsakaalista kukinnot irti; punasipuli neljään osaan ja valkosipulit ohuiksi lastuiksi. Ensimmäinen tilanne sattui punasipulin kanssa: hieman puukko lipsahti peukaloon, onneksi kuitenkin niin vähän, että vereltä säästyttiin.

Paloiteltuani vihannekset laitoin paistinpannuni nuotiopaikan telineeseen ja käänsin telineen nuotion päälle, niin että paistinpannu jäi hiukan liekkien ulkopuolelle. Hetken odoteltuani päätin, että nyt saa pannu olla tarpeeksi kuuma. Nokare voita – suli hyvin – ja pihvi perään. Sihinä alkoi kivasti ja totesin, että siitä se sitten lähtee: joko se palaa, ei kypsy, tai sitten siitä tulee ihan ok. Muistin jopa katsoa kellosta ajan.

Kolmen minuutin päästä oli jännät paikat. Otin lastan ja käänsin pihvin, nokare voita taas väliin. Pihvi näytti ihan hitusen mustalta ja mietin, että olikohan sillä ollut liian kuuma. Nostin näin ollen telinettä yhden pykälän ylemmäs. Taas muistin katsoa kellosta ajan. Mikäköhän siinä on, että kotona näin ei pääse koskaan vahingossakaan tapahtumaan? Kolme minuuttia ja nostin pihvin folion päälle. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman jännittää. Kuinkakohan käy, kun noin viiden minuutin kuluttua otan sen sieltä foliosta ja leikkaan pienemmiksi siivuiksi?

Kun pihvi oli kääritty folioon, oli vihannesten vuoro mennä lämmittelemään. Taas hieman voita pannulle ja vihannekset perään. Tässä kohtaa muistin yhtäkkiä, että olin melkein unohtanut sen punaviinikastikkeen. Se olisikin ollut, jos kaiken sen vaivan, mitä olin sen eteen nähnyt, että olisin sen vielä unohtanut… No, vedenkeitin esiin, pieni tilkka vettä pohjalle ja tulet alle. Kastiketta pieni loraus siihen muuhun astiaan, ja tämä sitten sinne veden sekaan. Kannen laitoin vielä päälle ja kun vesi kiehui, sammutin keittimen.

Itse kohokohta

Sitten olikin suuresti jännitetyn tapahtuman vuoro. Otin pihvin foliosta ja aloin leikata sitä. Paljon en ymmärrä ruoasta, mutta tämä näytti heti niin herkulliselta, että tiesin sen onnistuneen täydellisesti.

Sain pihvin leikattua ja ripottelin sen päälle hiukan suolaa ja pippuria. Pihvin reunaan kaadoin pienen viivan punaviinikastiketta, kuten olin jo suunnitellut, ja nostin vihanneksia pannulta lautasen toiseen reunaan. Vihannesten päälle ripottelin myös hieman suolaa ja nyt olikin jo kyllä vesi kielellä. Punaviiniä tilkka ”lasiin” ja annoksen nopea asettelu kuvattavaksi.

Ateria valmiina nautittavaksi: naudan ulkofileepihvi paistetuilla vihanneksilla ja punaviinikastikkeella. Viini: Quinta das Setencostas 2017.

Voi pojat, että oli hyvää. Kuten mainitsin, metsässä kaikki on aina täydellistä, mutta tämä annos olisi sitä varmasti ollut kotonakin. Tämän aterian syömistä ei haitannut edes se tosiasia, että olin unohtanut haarukan kotiin. Äkkiseltään sitten veistelin puutikun, jolla sai tökittyä suuhunsa välillä lihaa ja välillä vihanneksia. Facebookin Vaellus-ryhmässä tosin sain kommentin, että ”sormisyötäväähän herkkusi ovat”, mikä on aivan totta. Jotenkin sitä vaan ajatus haarukasta pinttyi päähän.

Seuraavalle yön yli -reissulle olikin sitten helppo miettiä syömiset: tulen tekemään sitä, mitä useimmiten tilaan ravintolassa: hampurilainen ja coleslaw-salaatti. Saa nähdä, mitä kaikkea jännittävää siihen valmistautuminen ja sen valmistaminen tuleekaan sisältämään.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.