Karhutarinoita, osa 3

Löysin taas eräänä viikonloppuna itseni metsästä etsimästä maamme suurpetoja. Kahden yön reissusta oli yli puolet mennyt ja yhtään eläintä en ollut nähnyt. Saldona oli yhdet tuoreet suden- ja yhdet karhunjäljet. Lopulta kun toinen ilta alkoi jo vauhdilla hämärtyä, törmäsin paljon kuljettuun karhupolkuun. Ihmettelin miksi sitä oli käytetty niin paljon ja ympäristöstä en kuitenkaan löytänyt tuoreita jälkiä?

Seurasin polkua, se jatkui kangasmaastosta risukkoiselle suolle ja haarautui useaan pieneen polkuun, jotka näyttivät lopulta katoavan maastoon. Palasin polkua pitkin hieman tulosuuntaani ja huomasin mäkien välissä suouran jossa näkyvyys oli kohtuullinen. Jos suolla sattuisi jotakin liikkumaan, olisi paikastani pieni mahdollisuus päästä myös kuvan ottoon.

Asetuin kyykkyyn pienen männyn juurelle ja meni vain muutama minuutti kun karhu ilmestyi näkyviin. Ihmettelin tuuriani. Aloitin empimättä tapahtuman videoinnin. Karhu kulki hiljakseen eteenpäin ja sen katse viipyili pitkiä aikoja jossakin kaukaisuudessa. Karhu taisi olla paahtavan hellepäivän jälkeen vielä uneliaassa olotilassa. Sydämeni pamppaili rinnassa, tuli heti sellainen fiilis että tässä on menossa taas yksi elämäni suuri karhukokemus. Tällaisessa rauhallisessa tilanteessa tunnelma ja kunnioitus karhua kohtaan nousevat pilviin. Tunne on kuin maailmassa ei olisi muita kuin minä, kamera ja karhu, kaikki ulkopuolinen katoaa.

Samalla karhun kulkusuunta muuttui lähes suoraan minua kohti, se tuntui kulkevan ojien reunoja pitkin. Tilanteessa ehti tulla mieleeni myös hyvin epämääräinen tunne, olenko tarkkailija vai lymyävä saalis? Kymmenen metrin päässä karhu teki vihdoin uuden suunnanmuutoksen ja lähti kulkemaan kuin catwalkilla poikittain edestäni. Välillä se pysähtyi ja selkeästi kuunteli luonnonääniä. Se ei huomannut minua, vaikka tuuli kävi suoraan minusta karhuun päin, ei vaikka jouduin kuvauksen vuoksi välillä hieman liikkumaan. Katselin haikeana kun karhu siirtyy kameran ulottumattomiin ja peittyi risujen taakse. Minuutin kuluttua sain sen vielä lyhyeksi aikaa näkyviin, se seisoi suolla ja kuopi maata, kunnes jatkoi taas matkaansa kadoten metsikköön.

Teksti ja kuvat: Amir Näveri

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.