Historiaa, luontoa ja herkkuja – niistä on Kymijoki tehty

Yhteistyössä Visit Kotka Hamina ja Visit Kouvola

Artikkeli: Sari Selkälä, Ruokaretki

Kymijoki on yksi vesistöalueeltaan suurimpia jokia Suomessa. Päijänteen kaakkoiskulmasta alkava joki laskee Suomenlahteen Kotkan ja Pyhtään alueella. Pituutta Kymijoella on haarasta riippuen lähes 200 kilometriä. Reitin varrelle mahtuu monta kiinnostavaa paikkaa, koskista kartanoihin, historiallisiin kohteisiin ja kansallispuistoon – tietysti kaiken toisiinsa yhdistävää jokea unohtamatta. Tuota reittiä lähdin nyt kulkemaan ylävirran suuntaan ja juttusarjan teeman mukaisesti, Kymijoen makuja maistellen ruokaretken merkeissä.

Keisarillinen kalastusmaja Langinkoskella

Kymijokea kutsutaan Suomen eteläisimmäksi lohijoeksi. Sitä se on ollut 1800-luvulta asti. Tosin välillä lohet katosivat patoamisen ja teollisuuden alta, mutta pitkäjänteinen elvytystyö ja istutukset ovat tuoneet lohet takaisin Kymijokeen. Joki ja sen varma kalansaalis houkuttivat aikoinaan myös Venäjän keisaria. Vuonna 1889 Venäjän keisari Aleksanteri III rakennutti Langinkosken kauniisiin maisemiin kalastusmajan, tai pikemminkin tyylikkään huvilan, jossa keisarillinen perhe seurueineen vietti huolettomia kesäpäiviä.

Koski ja huvila itsessään ovat erinomainen syy vierailla paikalla.

Langinkoski rakennuksineen on osa Kotkan vuonna 2014 perustettua kansallista kaupunkipuistoa, sekä Kymijoen laakson valtakunnallisesti arvokasta maisema- ja luonnonsuojelualuetta. Luonnonsuojelualueen hoidosta vastaa Metsähallitus, ja keisarillisen kalastusmajan toiminta siirtyi keväällä 2018 Museovirastolle – tämä vinkkinä kaikille museokorttilaisille.

Itse Keisarillinen kalastusmaja ympäristöineen on ehdottomasti päiväretken arvoinen. Meidät paikalle houkutti halu tutustua alueen idyllisiiin kahviloihin, mutta opastettu kierros historiallisessa kohteessa antoi paljon. Langinkosken opas kertoili niin elävästi tsaarin perheen elämästä, että melkein pystyi näkemään Aleksanterin seurueineen viettämässä iltaa ”kalamajansa” pöydän ääressä. Suosittelen opastettua kierrosta lämpimästi.

Alueella on paljon kiinnostavaa nähtävää, hyvät opasteet ja hyvin hoidetut reitit leppoisaa ulkoilua varten. Runsas kilometri alueen ulkoilupoluista ja puulajipolun reitistä soveltuu liikuntaesteisille. Myös keisarillinen kalastusmaja on esteetön kohde.

Langinkosken kaksi idyllistä kahvilaa

Keisarinmajan kahvila

? Keisarinmajantie 118, Kotka

Ensimmäisenä alueelle tulija kohtaa Keisarinmajan kahvilan, sen, josta saa kuulemma maailman parhaat vohvelit. Kahvila on rauhaisasti kallion kainalossa, mäntymetsän siimeksessä, heti alueen parkkipaikan läheisyydessä. Täällä on pyöritetty kahvilatoimintaa jo vuodesta 1926. Idyllinen keltainen rakennus houkuttaa astelemaan lähemmäs.

Yrittäjä Tanja Aaltonen ottaa meidät iloisesti vastaan. Tanja on vastannut Keisarinmajan kahvilan toiminnasta jo neljättä kesää. Keväällä 2018 myös joen varrella olevan kahvilan vetovastuu siirtyi Tanjalle.

Molemmilla kahviloilla on oma identiteettinsä ja sopivasti erilaiset valikoimat. Päiväretken aikana voi vallan mainiosti nauttia molempien kahviloiden tunnelmasta ja tarjonnasta. Kesäkahvilana toimiva Keisarinmajan kahvila tunnetaan erityisesti hyvistä leipomotuotteista, makeista sekä suolaisista. Myynnissä on myös kahvilan tyyliin ja henkeen sopivia lahjatavaroita ja käyttöesineitä, joita Tanja sinne huolella valitsee.

Keisarinmajan tunnelmallinen kahvila on monen kotkalaisen suosikkikesäkahvila.

Ja se kuuluisa pannukakku. Ensin se oli kaupungin parasta, sitten Suomen ja nyt jo maailman parasta. Näin Tanja meille ainakin kertoi, ja pakkohan se on uskoa. Mutta maistaa pitää kuitenkin.

Resepti on tarkoin varjeltu salaisuus, mutta raaka-aineet Tanja suostui paljastamaan; maitoa, vehnäjauhoja, kananmunia, leivinjauhetta, vanilliinisokeria ja kasvismargariinia. Hmm, missä se reseptin salaisuus piilee? Kuulemma aineiden mittasuhteissa ja sekoittamisjärjestyksessä. Niin tai näin, pannukakku on taivaallisen hyvää: rapsakka kuori pinnalla, ja ihanan mehevä sisus. Olkoon maailman parasta, en väitä vastaan.

Jo Muumipappa tunnisti pannukakun vaikutukset. Hillokuppi kannattaa tyhjentää viimeiseen pisaraan ja nauttia rapsakan pannukakun kaverina.

Keisarinmajan kahvila on tunnelmallinen ja täynnä mukavaa katseltavaa, maisteltavaa ja tutkittavaa. Hyvänmielen kahvilaksi majan tekee Tanjan iloinen persoona.

Koirien ystävänä kiinnitin heti huomiota oven vieressä sijaitsevaan raksukippoon. Nelijalkaiset ystävät ovat tervetulleita, ja heidät myös huomioidaan raikkaalla vedellä ja maistuvilla raksuilla, joita voi kupista poimia. Monen kotkalaisen koiranomistajan ulkoilureitti kulkee kesäisin kahvilan kautta. Kahvila on avoinna joka päivä klo 10–18 vapusta pitkälle syksyyn.

Raikkaan veden lisäksi tarjolla on pientä purtavaa, nelijalkaisille vieraille.

Pannarin jälkeen laskeuduin alas nauttimaan Langinkosken rantamaisemista, jossa kiinnitin huomioni keltaiseen rakennukseen.

Idyllinen kahvila keltaisessa talossa

Keltainen kahvila Langinkosken rannalla toimi aikoinaan keisarillisen kalastusmajan vahtimestarin ja hänen perheensä asuntona. Kahvilaksi rakennus muutettiin vuonna 2014.

Kahvilan terassilta on kauniit näkymät alas Langinkoskelle.

Kahvilassa on monta viihtyisää soppea, jonne voi istahtaa nauttimaan maisemista ja kahvilan antimista. Keisarillisen majan kahvilasta poiketen tarjolla on päivittäin myös lounasta.

Sisältä tunnelmallinen kahvila on kuin pieni aikaloikka. Ikkunoista on kauniit maisemat joelle. Tämä kahvila pitää ovensa auki jouluun saakka, ja voin vain kuvitella, miten istun kahvilan lämmössä kirpeän syksyisen reippailun jälkeen, tai maistelen glögiä, kuin lumihiutaleet hiljalleen leijailevat ulkona. Melkoista tunnelmointia, kun lämpötila ulkona lähenteli vierailuni aikana 30 lämpöastetta.

Kun Kymijokea lähtee matkaamaan ylöspäin, (suosittelen autoa, matkaan kuluu vajaa tunti – vesitse etenkin lihasvoimin liikkuessa päinvastainen kulkusuunta on suositeltava) päätyy täysin erilaiseen maisemaan. Matkan varrella kannattaa etenkin kevään vuolaiden virtojen aikaan pistäytyä Ahvionkosken kuohuilla tai hieman alempana virrassa Pernoon kohdalla, jossa joki haarautuu kahtaalle laskeakseen mereen.

Kesäkahvila Keisarinmaja on avoinna niin kauan kuin säät sallivat ja kesävesi toimii. Ajankohtaiset uutiset löytyvät Facebook-sivulta.

Kymen Paviljonki

Helsingintie 408, Kuusankoski

Vilkkaan kuutostien varrella on monelle tuttu taukopaikka, Kymen Paviljonki. Kuutostietä matkatessa ei aina tule ajatelleeksi, että taukopaikan takana virtaa vuolas Kymijoki. Itselleni Kymen Paviljonki on tuttu lukuisista pysähdyksistä. Niihin on monta syytä; kätevä sijainti mökkimatkan reitillä, tilava paikoitusalue, hyvä lounas ja siistit wc-tilat. Viimeisin on yksi tärkeä tekijä taukopaikkaa valitessa.

Kun on liikkeellä pienten lasten kanssa, Kymen Paviljongin iso takapiha on ollut monen automatkan pelastus ja monelle lapsiperheelle mieluisa kohde. Raittiissa ulkoilmassa odottelu sujuu joutuisammin, kun välillä voi piipahtaa tervehtimässä pihapiirin kanoja ja vuohia.

Monelle pienelle matkaajalle Vuokko, Lumi, Esteri ja monet muut ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi.

Puiden lomasta pilkottelee Kymijoki. Laskeutuminen noin 150 porrasta alas joen varteen tekee hyvää automatkan puuduttamille jaloille.

Paviljongin takaterassilla on yksi suosikeistani: yrttipuutarha, josta ruokailija saa käydä nappaamassa tuoreet basilikat tai korianterit annoksensa päälle. Paikan perustaja ja pitkäaikainen yrittäjä Matti Leskinen kertoi, että yrttitarhan suunnittelija on Kotkan kaupungin puutarhuri Heikki Laaksonen. Kaikki, jotka ovat käyneet Kotkassa, tietävät, että siinä vasta on puutarhojen ja puistojen kaupunki. Heikki on kehittänyt Kotkaan muun muassa yrttipuiston näkövammaisille. Puisto on ollut innoittajana Kymen Paviljongin yrttitarhan suunnittelussa.

Yrttejä saa käydä tuoksuttamassa, niitä saa maistaa tai napsaista oksan oman ateriansa mausteeksi ja koristukseksi. Yrttitarha on ollut Paviljongin takapihan sydän jo viiden vuoden ajan. Yrttien hoidosta vastaa eläkkeellä oleva rouva.

Lounaaksi päätin nauttia Kymen Paviljongin suositun lammasburgerin. Muutaman oksan kävin poimimassa yrttitarhan mäkimeiramipenkistä.   Kymen Paviljonki panostaa lähituottajien raaka-aineisiin. Leivät ja leivonnaiset leivotaan itse. Ja sen kyllä maistaa.

Herkkuja Kymenlaaksosta on pieni lähiruoan myyntipiste, josta aina löytää jotain maistuvaa lähellä tuotettuja elintarvikkeita; jauhoja, leivonnaisia, leipää, pienpanimoiden olutta, liha- ja makkaratuotteita, mehuja, hilloja ja makeisia. Monenlaista herkkua. Viereinen Pentikin myymälä tuo mukavan lisän Kymenpaviljongin tarjontaan. Monet mökkituliaiset on hoidettu juuri täällä. Ilman sen suurempaa stressiä.

Yhteystiedot:

Kymen Paviljonki
Helsingintie 408
45740 Kuusankoski
Puh. 020 786 1220
kymenpaviljonki(at)kymenpaviljonki.fi

Verkkosivut

Jos matkaa jatkaa edelleen ylävirtaan, tulee seuraavaksi vastaan taas jotain aivan erilaista. Tuoreempaa, mutta olennaisesti joen tarinaan liittyvää historiaa. Virtakiven Sauna rakennettiin Kymiyhtiön henkilöstölle vuonna 1925. Virtakiven saunarakennuksessa toimi siitä alkaen Voikkaan paperitehtaalaisten työsuhdesauna, kunnes tehtaan tarina päättyi. Sauna sai onneksi uuden elämän. Idyllisessä maisemassa sijaitsevassa saunarakennuksessa toimii nykyisin myös kesäkahvila, tilausravintola ja kahvipaahtimo.

Paperihistoria jatkuu Kymijoen varrella, tästä ylöspäinkin, ehkäpä siinä kaikkein kauneimmassa muodossa. Historian, luonnon ja makujen täyttämän matkan voi lopettaa yhteen Suomen harvoista maailmanperintökohteista, Verlaan. Mutta se on toinen tarina se ja palaamme siihen pian.

Artikkeli julkaistu alkuperäisessä muodossaan Ruokaretki.fi-sivustolla.

Tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.

Lue juttusarjan kaikki osat

Ihmeellinen Hamina ja historialliset kartanot mykistävät tarinoillaan ja tarjonnallaan

Herkuttelijan Repovesi: kolme maistuvaa vinkkiä ruokailuun Repoveden-retkeilyn lomassa

Kotkan saariin seilataan tuurilla: tällainen herkkusuun retkikohde on Fort Elisabeth eli Varissaari

Kahvilaelämää kaakosta itään: herkkuja ja korukiviä Kaakkois-Suomessa retkeilevälle

Ikivanhoja ja vähän uudempia ruokaperinteitä Itä-Suomessa: Vety, atomi ja särä

Savulohta, alpakoita ja kukkoja kaakon suunnalla: taukopaikkasuositukset kutostietä matkaavalle

Eläköön suomalaiset marjat! Kotimainen villiruoka jalostuu Kouvolassa viineiksi, likööreiksi ja hilloiksi

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.