Ihmeellinen Hamina ja historialliset kartanot mykistävät tarinoillaan ja tarjonnallaan: tee makuantropologinen matka Kymenlaaksoon

Yhteistyössä Visit Kotka-Hamina ja Visit Kouvola

Matkaan Kakkois-Suomeen ja Kymenlaakson maisemiin, tarkoituksenani maistaa alueen perinteisiä makuja ja tutustua sen värikkääseen historiaan. En vielä tiedäkään, millaiseen seikkailuun olen ryhtynyt. Löydän historiallisen Haminan linnoitukset, tutustun Ankkapurhan kartanon värikkääseen menneisyyteen ja matkustan Repoveden maisemiin Kirjokiven kartanolle, jossa näen muun muassa vetyauton ja opin Suomen teollistumisen historiaa.

Tällä tykillä ei enää Haminan linnoitusta puolusteta.

On aurinkoinen elokuun puolivälin aamupäivä, kun matkaan kohti historiallista Haminan kaupunkia Kaakkois-Suomessa.  Pääkaupunkiseutulaisena asun vain vajaan parin tunnin ajomatkan päässä, mutta häpeäkseni on myönnettävä, etten ole ikinä käynyt Haminassa. Tarkoituksenani on tutustua seudun historiaan, ruokaan ja taiteeseen. Ensimmäisenä suuntaankin kohti Haminan Bastionia ja siellä sijaitsevaa linnoitusravintola Kamua.

Haminan historiaa ja Linnoitusravintola Kamu

? Raatihuoneenkatu 12, Hamina
ℹ Kotisivut

Linnat ja linnoitukset ovat aina kiehtoneet minua, ja haluankin tietää enemmän Haminan linnoituksen historiasta. Kun kaupunkiin saapuu, huomaa heti sen erikoisen, ympyrämäisen tai kahdeksankulmaisen asemakaavan. Tämä johtuu siitä, että Haminan linnoitus on yksi harvoista niin sanotuista ympyrälinnoituksista. Sen esikuvana on toiminut Palmovan kaupunki Pohjois-Italiassa, ja se on lajityyppinsä harvinaisuus. Haminan asemakaava on tehty renessanssiajan kaupunki-ihanteen mukaisesti, ja se poikkeaa vahvasti Suomessa vallalla olleesta tyylistä, jossa suosittiin ruutuasemakaavaa.

Haminan keskustaa kannattaa tulla ihailemaan kauempaakin.

Hamina on saanut alkunsa vuonna 1653, jolloin perustettiin Vehkalahden Uusikaupunki. Ruotsalaiset aloittivat linnoitusten rakentamisen jo vuonna 1723, mutta vuonna 1743 Hamina siirtyi Turun rauhassa Venäjälle, ja siitä tuli rajalinnoitus. Suurin osa linnoituksista rakennettiin venäläisten toimesta, kunnes Haminassa solmittiin Suomen sodan päätteeksi rauha, jolla Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan. Tämän jälkeen Haminan merkitys linnoituksena väheni.

Kamu sijaitsee Haminan bastionissa eli keskusbastionissa, eli… ”Keskusbastioni sijaitsee linnoituksen pohjoisreunustalla. Keskusbastionista käytetään nykyisin myös nimitystä Hamina Bastioni, mutta sitä ei tule sekoittaa linnoituksen itäosassa sijaitsevaan Haminan bastioniin.” (Lähde).

Kaikki tämä historian havina on saanut minut nälkäiseksi, ja onneksi onkin jo lounasaika. Suuntaan kohti Haminan Bastionia ja sukellan holvikaarteen syvyyksiin, ravintola Kamuun. Paikka on todella uniikki. Syvät holvit ja metrien paksuiset seinät suojelevat lounasvieraita muun muassa kännykkäsignaalilta. Täällä ei keskitytä Facebookin selaamiseen, vaan ruokaan ja seurusteluun, mikä on ainakin omasta mielestäni aika virkistävä yksityiskohta!

Kamu on selvästi suosittu lounaspaikka. Näen pöytien äärellä todellisen läpileikkauksen haminalaisista. Vieraina on ainakin reserviupseerikoulun varusmiehiä, pappeja ja poliiseja. Konstailematon lounas siis todella maistuu haminalaisille, ja niin se maistuu minullekin: silakkapihvit, perunamuusia, juurespaistosta ja herkullista salaattia. Silakka on ollut tärkeä ravinnonlähde Suomenlahden ja Perämeren alueella jo varhaiskeskiajalta asti. Kyytipojaksi mitäs muutakaan, kuin linnoituksen perinteitä kunnioittaen kotikaljaa. Miltei kaikki raaka-aineet tulevat ympäröivän maaseudun tuottajilta. Jokainen suullinen on siis aito pala Kaakkois-Suomea.

Ruoan jälkeen keskustelemme ravintolan toiminnasta henkilökunnan kanssa. Ilokseni saan kuulla, että Kamun missio ei rajoitu pelkästään maukkaaseen ruokaan. Kamu toimii Ravimäkiyhdistys ry:n alaisena, ja auttaa työllistämään kehitysvammaisia ja pitkäaikaistyöttömiä. Kamussa vaikeasti työllistettävät pääsevät kiinni työnteon rutiiniin. Ei ihme, että ilmapiiri ravintolassa olikin niin positiivinen!

Ruuan päätteeksi kiertelen hieman Haminan katuja ja pistäydyn ihailemassa ortodoksisen kirkon upeaa kattokupolia. Hamina on selvästi paikka, jossa aurinkoinen kesäpäivä kuluu liiankin nopeasti. Näin lähellä pääkaupunkiseutua Hamina on myös matkailijoiden helposti saavutettavissa. Uniikkia historiaa ja arkkitehtuuria, pittoreskeja kahviloita ja maukasta lähiruokaa, tänne tulen uudestaan!

Kuningas joka menetti ratsunsa: Ankkapurha ja Anjalan kartano

? Ankkapurhantie 15, Anjala
ℹ Kotisivut

Kakkois-Suomen kierrokseni on kuitenkin vasta alkamassa. Seuraavaksi suuntaan kohti Ankkapurhaa ja Anjalan kartanoa Kouvolan kupeessa.

Selvitetään ensin hieman nimiä. Ankkapurha on muinaissuomalainen nimi Kymijoen suurimmalle koskelle, joka tunnetaan myös nimellä Anjalankoski. Nimen etymologiasta ei ole täyttä selvyyttä, mutta itämurteissa sana ”ankka” tarkoittaa todennäköisesti ”sankkaa” tai ”kovaa”. Purha taas tarkoittaa koskea tai putousta. Tämä on kosken ja alueen muinaisnimi, ja nimi ”Anjala” taas viittaa alun perin Wreden-suvun rakentamaan Anjalan tilaan ja kartanoon, jonka päärakennus on rakennettu 1700- ja 1800- lukujen taitteessa (tarkka vuosiluku ei ole tiedossa).

Suuntaan ensimmäisenä vanhaan viljamakasiiniin rakennettuun makasiinikahvilaan, jossa minut ottaa vastaan iloinen kesätyöläinen Vilma. Kahvin ääressä kyselen Anjalan tilan historiasta ja nykytilanteesta, ja tutustumme kahvilan yläkerrassa olevaan vaihtuvaan taidenäyttelyyn (Antti Halonen ja Lucia Bonomo: ”Puhuvat kivet”, Kivipiirroksia ja grafiikkaa). Tänä kesänä taidenäyttelyitä on ollut kolme, ja ne ovat olleet kovin suosittuja. Ensi kesän näyttelypaikkoja on jo alettu varata.

Anjalan tila sai alkunsa, kun ratsumestari Henrik Wrede pelasti kuningas Kaarle IX:n hengen Kirkholman taistelussa vuonna 1609. Kuningas oli menettänyt taistelun tuoksinassa ratsunsa, ja vihollinen oli vyörymässä sotajoukon päälle. Viime hetkellä Henrik Wrede antoi kuninkaalle oman ratsunsa, menehtyen itse vihollisen kynsissä. Taistelu oli ruotsalaisille katastrofi. Heidän 11 000 miehen vahvuinen armeijansa hävisi vain 3500 puolalaissotilaalle. Ruotsalaiset menettivät 9000 miestä, kun taas puolalaisia kaatuneita oli vain satakunta. Kaikesta huolimatta Kaarle IX oli niin kiitollinen ratsumestarinsa urotyöstä, että lahjoitti Henrik Wreden leskelle ns. Elimäen kymmenyksen. Tähän alueeseen kuului myös Ankkapurhan koski, jonka rannalle Anjalan kartano myöhemmin rakennettiin.

Anjalan kartanolla on siis vauhdikas historia, mutta mitä täällä tapahtuu nykyään?

Kartano oli pitkään valtion omistuksessa, ja se on tunnettu Suomen suosituimpana leirikoulukohteena. Tuhannet koululaiset ovat siis viettäneet aikaa Anjalan maisemissa, ja tästä syystä se sopiikin kohteena erinomaisesti lapsiperheille. Ei tarvitse olla leirikoululainen, vaan Anjalaan voi tulla milloin vain. Kesäsesongin aikana aktiviteettejä löytyy aina melonnasta kummituskävelyyn, ja ajankohtaisen tapahtumakalenterin löytää nuorisokeskuksen sivuilta www.nuorisokeskusanjala.fi.

Hiljattain kartano on siirtynyt valtiolta Regina-säätiölle ja siten välillisesti takaisin Wreden-suvulle. Regina-säätiö jatkaa alueella toimineen Regina-koulun perinnettä. Regina-koulu oli Suomen ensimmäinen oppivelvollisuuskoulu, ja sen myötä Anjalassa astui voimaan koulupakko jo 119 vuotta ennen kuin Suomessa säädettiin yleinen oppivelvollisuus vuonna 1921. Koulun perusti Rabbe Gottlieb Wreden äitinsä Charlotta Regina Duffuksen kuolintoiveesta vuonna 1803. Anjalalaisten piti käydä koulua sakon uhalla, sillä Rabbe Wreden tavoitteena oli, että kaikki Anjalassa osaisivat lukea ja kirjoittaa. Vaikka kartanon kielenä olikin ruotsi, koulutus tapahtui suomeksi eli ns. ”rahvaan kielellä”. Anjalalla on siis tärkeä paikka suomalaisen lukutaidon ja koulutuksen sekä itse suomen kielen historiassa.

Kävelemme Vilman kanssa läpi Anjalan tiluksia ja saavumme joen rantaan. Pitkään on kulunut niistä ajoista, kun tässä kuohui vapaa koski, se alkuperäinen Ankkapurha. On pakko myöntää, että vesivoimalaitos on kaltaiselleni innokkaalle kalastajalle ja virtavesien samoajalle surullinen näky. Mietin, miltä Ankkapurha on näyttänyt villinä ja vapaana. Miten valkoiset tyrskyt ja syvät pyörteet ovat kätkeneet sisäänsä suuria ja voimakkaita vaelluslohia. Kymijoki on ollut yksi Suomen merkittävimpiä vesireittejä. Sen kuohuissa on uitettu puita, ja sen rannoille on syntynyt teollisuutta ja maataloutta jo varhain. Tämä on ottanut veronsa alueen luonnonvaraisesta kauneudesta, jota haikeudella kaipaan. Päätän hieman penkoa digitaalista kansallisarkistoa ja löydän kuin löydänkin valokuvan Ferdinand von Wrightin maalauksesta ”Anjalankoski”. Taulua katsellessani voin miltei kuulla kosken pauhun. Ehkä tulevaisuudessa energiantuotannon välineet vielä kehittyvät, ja Ankkapurha pääsee jälleen pauhaamaan vapaana!

Anjalankoski maalaus näyttää Ankkapurhan koko loistossaan. (Frerdinand von Wright 1867, Suomen kansallisgalleria CC0)

Kävellessämme tiluksilla kiinnitän huomiota nurmikoilta löytyviin kyltteihin. Kauempaa ne näyttävät normaaleilta kieltokylteiltä, mutta lähempää tarkastellessa yllätyn. Ne ovatkin kylttejä, jotka rohkaisevat nurmella kävelemiseen ja leikkimiseen. Esitän tämän huomion Vilmalle ja hän kertoo, että Anjalassa pyritään nimenomaan rohkaisemaan alueen käyttöön. Nytkin, elokuisena iltapäivänä, kaukana leirikoulusesongista, lasten äänet kaikuvat joka puolelta tiluksia. Kyse ei sitä paitsi ole pelkästään kouluryhmistä. Kartanon alueelta löytyy kuulemma paljon harvinaisia pokémoneja, mikä houkuttelee paikalle nuoria Pokémon Go -pelin faneja. Kaikkea sitä!

Hyvästelen Vilman ja suuntaan kohti viimeistä etappiani, kolmen kilometrin pituista luontopolkua, joka alkaa joen varresta, voimalaitoksen yläpuolelta. Mietin alueen historiaa ja ihmiskohtaloita. Kuinka kaukana Liivinmaalla (nyk. Latvia) käyty taistelu on synnyttänyt Anjalan tilan, kuinka täällä rahvas on oppinut lukemaan jo yli sata vuotta ennen muuta maata, ja kuinka paljon mielenkiintoisia historiallisia kaupunkeja ja pitäjiä on syntynyt tänne Kymenlaaksoon ja Kymijoen suistoon.  Suuntaan katseeni alas joen tummiin pyörteisiin ja annan mielikuvitukseni virrata sen mukana vuosisatojen taakse.

Salmiakkicheddaria ja vetyautoja Kirjokiven kartanolla

? Rudolf Elvingintie 109, Vuohijärvi
ℹ Kotisivut

Seuraavaksi suuntaan kohti Kirjokiven kartanoa Vuohijärvellä. Tämän kartanon on alun perin rakennuttanut vuorineuvos Rudolf Elving, ja piirustukset on tehnyt Eliel Saarinen. Aikoinaan kartanolla oli jopa oma juna-asema, josta vuorineuvoksen oli helppo matkustaa Helsinkiin. Sittemmin kartano siirtyi ensin Kouvolan kaupungille, jolta sen myöhemmin osti Sari Palmberg. Palmbergien omistuksessa kartano on saanut täyden remontin ja uuden elämän osana Woikoski Feeling -elämyskeidasta. Woikoski Feelingiin kuuluu myös WHD Gård (entinen Woikosken mallitila), tehdasmuseo sekä Woikosken Automuseo.

Kirjokiven kartano

Kartanolla minut otetaan ystävällisesti vastaan, ja pääsenkin heti maistamaan kokkien luomuksia alkupalajuustojen muodossa ennen illan varsinaista kattausta. Juustolautanen on täynnä yllätyksiä ja huokuu eleganttia luksusta. Oman puutarhan moninaiset villiyrtit ja graavattu juuriselleri tuovat tasapainoa. Leipäjuusto ei ole liian kumiaista, ja raparperihilloke juuri sopivan hapokasta. Kuitenkin selvästi mielenkiintoisimpana luomuksena esiin nousee salmiakkicheddar. Idea kuulostaa epäilyttävältä, mutta yllätyn positiivisesti. Ensin suussa maistuu laadukas ja juuri sopivan vahva cheddar, ja salmiakin hento maku tulee esiin vasta jälkimaussa, jättäen juuston selvästi etusijalle. Kiinnostukseni on herännyt!

Kierrettyäni kartanossa aikani, Woikoski Feelingin omistaja ja innovaattori Sari Palmberg kutsuu minut mallitilalle käymään. Uteliaisuuttani kysyn heti mikä on ”mallitila”?  Sari kertoo, että 1900-luvun alussa maaseudun suuret yhtiöt pitivät mallitiloja, eräänlaisia maatalouden ja karjanhoidon koelaboratorioita, joissa tutkittiin uusia menetelmiä, teknologioita ja karjarotuja. Esimerkiksi suomen yleisin lypsykarjarotu Ayrshire on testattu ensin Woikosken mallitilalla. Tämä nähtiin osittain yhtiöiden sosiaalisena velvollisuutena, sillä pientilallisilla ei ollut resursseja tehdä tällaisia kokeiluja.

Mallitilalla syön kolmen lajin illallisen omistajapariskunnan Clasin ja Sarin seurassa. Samalla kun nautin ravintola Juureskellarin huikeista annoksista, opin valtavan määrän historiaa, enkä pelkästään Woikosken kaasutehtaasta, vaan koko Suomen teollistumisesta. Kuka tästä osaisikaan kertoa paremmin kuin itse Woikosken patruuna Clas Palmberg, jonka yhtiö on toiminut jo vuodesta 1882 asti?

Woikosken ruukki. Tehdas sijaitsee edelleen täällä.

Lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia, Suomen elinkeinoelämä ja teollistuminen alkoi varsinaisesti vuonna 1879 tsaarin antaessa Suomelle elinkeinovapauden. Pian yrittelijäät suomalaiset olivatkin jo työn tuoksinassa, ja monet tärkeät yhtiöt saivat alkunsa nimenomaan Kymijoen maisemissa.

Ruoan jälkeen siirrymme Clasin kanssa ihailemaan Woikosken automuseota mallitilan yhteydessä. Kaikki automuseoon valitut ajoneuvot kertovat jotain Woikosken ja koko Suomen historiasta. Kuinka venäläiset koettivat uhkailla vuorineuvosta Siperian-junalla tämän piilotettua Viipurin tehtaan laitteiston Woikoskelle, tai millaisella ajoneuvolla Mannerheimia kuljetettiin.

Mielenkiintoista on myös historia, jota ei ikinä tapahtunut. Automuseossa on kaksi vetyautoa ja aluksi ihmettelen, miten vetyauto liittyy Woikoskeen, mutta lopulta palaset loksahtavat paikoilleen. Woikosken kaasutehdas tuottaa vetyä ja happea rikkomalla vesimolekyylejä sähkökemiallisella reaktiolla. Nämä kaasut menevät muun teollisuuden tarpeisiin, mutta yhtiö on myös sijoittanut paljon rahaa vetyauton kehittämiseen ja lanseeraamiseen kuluttajille. Tarvittavaa infrastruktuuria ei kaikesta vaivannäöstä huolimatta ikinä rakennettu, ja vetyauto jäi kuriositeetiksi, siitäkin huolimatta, että teknologia sen takana on edistynyttä ja ympäristöystävällistä. Monet jopa uskovat, että vetyauton epäonnen takana on suuri fossiilisten polttoaineiden tuottajien salaliitto.

Kiitän Clasia ja Saria vieraanvaraisuudesta ja erityisesti kaikesta siitä tiedosta joka valaisi myös minun ymmärrystäni Suomen historiasta yrittäjän näkökulmasta. Tämä retki on saanut veden kielelle, mutta osoittanut myös valoa sellaiseen historiaan, josta minulla on ollut hyvin pintapuolinen ymmärys. Olen nähnyt ja maistanut historiaa aina Liivinmaan sodasta vetyautoon!

Olen saanut kylläiseksi niin vatsani, kuin uteliaisuuteni.

Kulttuurista ja taiteesta nauttivalle retkeilijälle kaakon suunnalla suositella voi myös upeaa Moision kartanoa Elimäellä. Hätkähdyttävän komea kartano tarjoaa monipuolisia taide-elämyksiä, ja on myös mitä hienoin juhlien pitopaikka palveluineen. Lue lisää Moision kartanosta heidän kotisivuiltaan. 

Upeita retkikohteita lähiseudulla

Suunnitellessasi reissua näihin upeisiin maisemiin, kannattaa aktiviteettilistalle ottaa harkintaan myös seudun upeat luontokohteet. Joko olet tutustunut maineikkaaseen Repoveden kansallispuistoon? Entä häkellyttävän kauniiseen Maailmanperintökohde Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan ruukkimiljööseen? Kasvien ystävä löytää paljon mielenkiintoista tutkittavaa hauskasti nimetyiltä Halisenrompuilta Kouvolasta. Melontaan hurahtaneen kannattaa testata mahtavan Kymijoen monipuolinen melontareitti, ja pyörän satulassa olostaan nauttivan suosittelemme tutustumaan Kaakon maaseudun retkipyöräilyreittiin.

 

Tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.

Lue juttusarjan kaikki osat

Herkuttelijan Repovesi: kolme maistuvaa vinkkiä ruokailuun Repoveden-retkeilyn lomassa

Historiaa, luontoa ja herkkuja – niistä on Kymijoki tehty

Kotkan saariin seilataan tuurilla: tällainen herkkusuun retkikohde on Fort Elisabeth eli Varissaari

Kahvilaelämää kaakosta itään: herkkuja ja korukiviä Kaakkois-Suomessa retkeilevälle

Ikivanhoja ja vähän uudempia ruokaperinteitä Itä-Suomessa: Vety, atomi ja särä

Savulohta, alpakoita ja kukkoja kaakon suunnalla: taukopaikkasuositukset kutostietä matkaavalle

Eläköön suomalaiset marjat! Kotimainen villiruoka jalostuu Kouvolassa viineiksi, likööreiksi ja hilloiksi

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.