Herajärven kierros Kolin kansallismaisemissa, osa 2

Tästä jatkuu reissutarina Herajärven kierrokselta, Kolin kansallispuistosta. Mikäli ensimmäinen osa on lukematta, löydät sen täältä.

Sikosalmen vedenylitys onnistui hyvin ja kuivana, jos hiestä märkää t-paitaa ei lasketa. Paita ei ollut märkä siksi, että vetolautan vetäminen olisi ollut erityisen raskasta, vaan koska aurinko alkoi paahtaa kuumasti ja lämpötila alkoi olla jo hellelukemissa, vaikka kello ei ollut vielä edes yhdeksää aamulla. Onneksi pieni tuulenvire viilensi hikistä ihoa, ihan niin kuin luonto on tarkoittanutkin.

Herajärvi lipui vieressä ja koivun lehdet värisivät tuulenvireessä, kun ohitin Ahosaaren tulipaikan. Tulipaikka on aivan järven vieressä ja koivikon takaa löytyy polttopuuvarasto, sekä käymälä. Pidin tässä pienen juomatauon ja jatkoin matkaa.

Jälleen oli edessä vedenylitys, tällä kertaa hienoa siltaa pitkin. Hieno oli myös alla virtaava koski, jossa virtasi Herajärven kirkas vesi. Sillan jälkeen reitti jatkui aidattuna ja kyltit kertoivat, että alueella on yksityisiä pihoja ja mökkejä. Luonnossa liikkuessa on hyvä muistaa, että vaikka vastaan tulisi autiolta näyttävä hieno ranta laitureineen, niin se saattaa jonkun yksityisranta, eikä yksityiselle pihalle ole asiaa ilman lupaa. Löydät aiemmin tekemäni koosteen retkietiketistä tästä linkistä.

Polku mutkitteli pitkin kangasmetsää, jossa kasvoi paljon mustikkaa. Mustikat näyttivät olevan jo kypsiä, ja harakat olivatkin niitä jo syömässä. Tänä kesänä näyttää tulevan melko hyvä mustikkasato. Luonnon tarjoamia ilmaisia marjoja onkin hyvä kerätä nyt talvea varten, sillä ruoan hinta tulee tuskin tästä ainakaan tippumaan. Jos lehtiä on uskominen, niin tulossa voi olla jopa ruokakriisi. Silloinpa on kotimainen marja arvossaan. Herrojen metkuja, saa nähdä mitä tuleman pitää.

Maasto oli nyt tasaisempaa ja helppokulkuisempaa, kuin Herajärven länsipuolella. Se sopi vallan mainiosti, sillä matka alkoi vähitellen tuntua jaloissa ja matkaa oli nyt tauotettava tiheämmin. Armeijassa opittua, ettei se matka tapa vaan vauhti!

Saavuin komeitten hirsirakennusten luo, aitan ja riihen ulkonäöstä oli pääteltävissä, että tämä on vanha asuinpaikka. Katson kartasta, se kertoo että olen saapunut Lakkalaan. Lakkala on ollut asuttuna vuoteen 1990 saakka. Vuodesta 1993 se on ollut valtion omistama ja toiminut Kolin kansallispuiston laajennusalueena. Tila on nykyisin käytössä muun muassa eri leirien toimintaan.

Rakennusten takana, pihapiirissä on retkeilijöiden leiriytymispaikka. Tulipaikka on rannan läheisyydessä, ja puuvarastossa on rankoja, joista voi sahata polttopuita. Pihapiirin reunalla on käymälät. Lakkalan kaivon vesi ei ole juomakelpoista, itse täytin vedensuodatinpulloni taas kerran Herajärvestä. Ranta ja vesi näyttivät houkuttelevalta kun täytin pulloa, mutta en malttanut jäädä nyt uimaan, vaan jatkoin matkaa kohti Ukko-Kolia.

Polku jatkui nyt sorapäällystettynä. Tämä oli jaloille ihan mukavaa vaihtelua, kun alla ei ollut jatkuvaa juurakkoa ja kiveä.
Risteys, joka yhdistää Herajärven pitkän ja lyhyen kierroksen.

Tuuli vilvoitti mukavasti kun nousin pitkästä aikaa taas ylös vaaran laelle. Polku kulki hienosti kallion reunaman päällä, ja Herajärvi näkyi nyt kauempana metsien reunustamana. Rauhassa sai kulkea, sillä vaikka käynnissä oli vilkas kesälomakausi, niin muita ihmisiä ei juurikaan poluilla näkynyt. Ehkä lämpimät helteiset ilmat olivat pitäneet suurimman osan retkeilijöistä poissa, mikä on ihan ymmärrettävää. Helteellä vaeltaminen on aika paljon raskaampaa kuin viileämmällä säällä. Siitäkin toki selviää, kun muistaa tankata riittävästi nestettä ja pitää huolta kehon suolatasapainosta. Ennen reissua hain apteekista veteen sekoitettavia nesteytystabletteja, jotka sisältävät kaikkia kolmea välttämätöntä elektrolyyttiä. Olivat vielä (ihme kyllä!) hyvänmakuisia sitruunaisella maullaan. Pidin ruokatauon katsellen maisemia, lepäsin ja jatkoin matkaa.

Vaaralta laskeuduttua polku jatkui metsittyneiden soiden ja kuusimetsien läpi nousten Havukanvaaran päälle, jonka jälkeen se laskeutui Havukanaholle. Havukanaho on ollut asuttuna viimeksi vuonna 1963, ja rakennuksista on jäljellä on enää 1800-luvulla rakennettu lato sekä pönttöuunin rippeet päärakennuksen raunion ympäröimänä. Nykyisin aho niitetään joka kesä, jotta perinnemaisema ja ahokasvillisuus säilyvät.

Havukanahon jälkeen reitti jatkui vähän matkaa Kolin rantatietä pitkin pohjoiseen, josta se kääntyi jälleen metsään. Polku lähti nousemaan jyrkästi ylös ja luulin, että nyt aletaan nousta kohti Ukko-Kolia, vihdoinkin!

Noh, Koli otti (jälleen) luulot pois ja edessä olikin portaat, jotka laskeutuivat alas notkelmaan. Vasta sitten alkoi nousu kohti Ukko-Kolia. Vettä kului, ja hikikarpalot valuivat pitkin naamaa, kun kipusin ylös jyrkkää rinnettä. Jos en olisi tiennyt, että kyseessä on viimeinen isompi nousu Herajärven kierroksella, niin nousutahti olisi ollut varmasti aikalailla verkkaisempi. Motivaatiota piti myös yllä se, että olin jo reilusti voiton puolella Herajärven eteläpään kierroksen kilometrimäärästä. Takana oli matkaa reilu 30 km ja edessä enää vaivaiset alle 10 km. Kolin maastossa kilometrit tuntuvat kyllä pitkiltä ja hitailta jatkuvan nousun ja laskun ansiosta.

Maisemat olivat jälleen joka hikipisaran arvoiset. Näissä maisemissa oli hyvä hengähtää hetki, ennen kuin jatkoin takaisin kohti lähtöpistettä, eli Ryläyksen parkkipaikkaa.

Vaikka alussa ennen reissulle lähtöä Kolin maaston haastavuus mietitytti, niin nyt loppuun voin todeta, että kannatti lähteä. Herajärven kierros tarjosi paljon mieleenpainuvia hetkiä Kolin jylhissä maisemissa. Reissu tarjosi kattavan läpileikkauksen Kolin kansallispuiston luonnosta, sekä alueen satoja vuosia vanhasta kulttuurihistoriasta. Vaellus näytti minulle sen, että Koli on paljon muutakin kuin vain ne tunnetut postikorttimaisemat.

Lue lisää:

Koli – Retkipaikan tarinat ja vinkit

Kolin kansallispuisto, Luontoon.fi

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.