Tiilikan kierto on aloittelijaystävällinen patikointireitti Tiilikkajärven kansallispuistossa, Pohjois-Savon ja Kainuun rajalla

Tiilikan kierto on 18 kilometriä pitkä rengasreitti Tiilikkajärven kansallispuistossa, Pohjois-Savon ja Kainuun maakunnan alueella. Reitti kulkee kansallispuiston halki tarjoten monenlaista luonnonmaisemaa ja nähtävää. Kierroksella on yksi vedenylitys, joka onnistuu nykyään soutuveneellä. Helppokulkuisia pitkospuita kansallispuistossa riittää, ja maisemat niiden ympärillä vaihtelevat rauhallisten soiden, harjujen ja järvinäköalojen välillä. Melko helposti kuljettavan maaston vuoksi Tiilikan kierros sopii päiväpatikointikohteeksi. Jos ajatuksena on kuitenkin yöpyä maastossa, niin Tiilikkajärven kansallispuisto tarjoaa siihenkin huikeat puitteet. Leiriytymispaikoista on valinnan varaa, suosituimpia ovat Koseva ja Venäjänhiekka.

Reitin pituus 18 km

Kansallispuiston esite ja kartta

Sammakkotammen pysäköintialue

Lähtöpaikaksi päiväpatikoinnille valitsimme kansallispuiston eteläisen pysäköintialueen, Sammakkotammen. Sammakkotammessa on veneenlaskupaikka, käymälät, tulipaikka ja kansallipuiston infotaulut katoksineen. Tulipaikan vieressä on myös vuokratupa, jonka voi vuokrata Metsähallituksen eräluvat.fi-verkkopalvelusta. Kansallispuiston toinen pysäköintialue, Pohjoisniemi, sijaitsee Tiilikkäjärven pohjoispäässä. Sieltä löytyy käymälät, opasteet sekä kanoottilaituri.

Lähdimme patikoimaan Tiilikan kierrosta vastapäivään. Suositeltua kiertosuuntaa ei ole määritelty, mutta nyt jälkikäteen ajateltuna sen olisi voinut kiertää myötäpäivään, sillä Pohjoisniemeen saakka reitti oli varsin helppokulkuista eikä nousuja tai laskuja juurikaan ollut. Helppo osuus on mukavampi jättää patikoinnin loppuvaiheeseen, kun jalat alkavat olla väsyneet. Ei kierroksen loppupääkään mitenkään kauhean haastava ollut, mutta sisälsi kuitenkin enemmän korkeuseroja. Polku oli myös kivikkoisempi ja juurakkoisempi järven länsipuolella. Reitti kulki läpi suoalueitten, välillä halkoen pieniä metsäpalstoja, jotka olivat kuin saaria laajojen suoalueitten keskellä. Jos tykkää kävellä pitkin pitkospuita, niin Tiilikkajärvellä niitä riittää!

Reitti järven itäpuolella kulkee pitkin laajoja suoalueita, sukeltaen välillä kangasmetsiin.

Edessä oli riippusilta ja alla lipui Itkonjoki. Sillan yli käveltyämme saavuimme Uiton kämpän pihapiiriin. Uiton kämppä sijaitsee hienolla paikalla joen varressa, ja rannassa on laituri uimatikkaineen. 1990-luvulla peruskorjattu hirsirakennus on toiminut aikoinaan uittomiesten kämppänä. Nykyään luonnossa liikkujat voivat vuokrata kämppää Metsähallitukselta. Tilaa riittää isommallekin porukalle, sillä makuupaikkoja on 12 kappaletta. Alueella on myös kaivo, josta saa juomavettä.

Istahdimme nuotiopaikan ääreen hetkeksi pitämään taukoa, kunnes nainen tuli kysymään haluaisimmeko täyttää Tiilikkajärven kansallispuistoon liittyvän palautekyselyn, jolla kerätään tietoa kävijöiltä alueen kehittämistä varten. Kiire ei ollut, joten vastasimme myöntävästi ja saimme käsiimme tabletit, joilla palautteen anto näppärästi tapahtui. On kyllä hyvä että palautetta kerätään ja kansallispuistoja saadaan kehitettyä vastaamaan paremmin kasvaneisiin kävijämääriin. Monesti esimerkiksi jätehuolto tai käymälöitten tyhjentäminen jää jälkeen, kun kansaa on runsaammin liikkeellä. Kun vastaukset oli annettu, lähdimme jatkamaan matkaa kohti Pohjoisniemeä.

Muutaman kilometrin jälkeen saavuttiin pihapiirin, kyltin mukaan tilan nimi on Tiilikanautio. Tiilikanautiossa on asuttu 1800-luvulla, jonka jälkeen paikka oli autiona 1920-luvulle saakka. Silloin paikalle on muuttanut perhe, ja tilan rappeutuneet rakennukset on uusittu. Maata viljeltiin aina 1960-luvulle saakka, ja nykyään tila toimii kaikille avoimena nähtävyyskohteena. Kävimme sisään tupaan ja aistimme vanhanajan tunnelmaa. Pirttipöydällä oli paikasta kertovia esitteitä ja vieraskirja.

Koirakiven ranta ja tulipaikka

Jatkettuamme matkaa vajaa puoli kilometriä Tiilikanautiolta, saavuimme Koirakivelle. Paikalla oli vilkasta, eikä ihme, olihan tämä hieno kohde pitää taukoa. Sääkin oli suosiollinen lämpötilan ollessa reilut 25 astetta. Rannalla näkyvästä kanootista tuli mieleen, että Tiilikanjärvi on varmasti kokemisen arvoinen myös vesiltä käsin. Tiilikanjärven kansallispuiston ollessa itselleni ”se lähin” kansallispuisto, täytyy tänne vielä joskus tulla kanootin kanssa ja tutkia tuntemattomammatkin poukamat ja niemet. Koirakiven taukopaikalla on tulipaikka, puuhuolto ja käymälä.

Hiki virtasi ja vesipullot tyhjenivät, kun kävelimme pitkin kangasmetsiä. Lämpöä riitti vielä näin loppukesästäkin. Loppukesä ja syksy on kyllä hyvää aikaa retkeillä, kun ilmassa ei ole enää ötököitä ja yleensä tarkeneekin hyvin ilman paksua vaatekerrastoa. Polku kulki (jälleen) yhden hienon hiekkarannan vierestä ja päätimme pysähtyä uimaan ja syömään eväitä. Tauon jälkeen patikointi jatkui kohti Pohjoisniemen vedenylitystä.

Vanha kyltti kertoi että alueella on majavia, mutta harmiksi niitä ei nyt näkynyt.
Keskellä harjua ja polkua on komea kelopuu.

Pohjoisniemeä kohti kävellessä maasto oli kivikkoisempaa ja siinä alkoi olla enemmän nousua ja laskua. Tämä toi ihan mukavaa vaihtelua verrattuna itäpuolen tasaiseen ja soiseen maastoon. Polku kulki pitkän harjun selkää pitkin, ja Tiilikkajärvi lipui hiljalleen sen molemmilla reunoilla. Mäntyisen harjun varrella on monta pientä hiekkarantaa, on kuitenkin huomioitava että sulan maan aikaan kansallispuiston sääntöjen mukaan on pysyttävä vain merkityillä poluilla.

Saavuimme Pohjoisniemen päähän ja edessä oli vedenylitys. Ennen tästä kahden harjun yhdistävästä salmesta on pitänyt mennä yli kahlaamalla ja uimalla. Nykyään ylitys onnistuu kuivemmalla tavalla ylitysvenettä käyttämällä. Homma toimii siten, että molemmin puolin on ylitysveneet, ja rannalla olevasta laatikosta otetaan tarvittava määrä pelastusliivejä ja käydään hakemassa toinen vene ja sama määrä liivejä, jotta molemmille rannoille jää yhtä monta pelastusliiviä seuraavia käyttäjiä varten. Sitten palataan toisella veneellä vastarannalle. Veneillä on hyvät rullatelakat käsivinsseineen, joten veneet saa näppärästi maihin. Ainoastaan matala, kivikkoinen ranta hankaloitti hieman rantautumista, mutta siitäkin selvittiin.

Aurinko alkoi jo laskea kun tulimme Tiilikanjärven kansallispuiston kuuluisimmalle rannalle, Venäjänhiekalle. Ranta on kyllä upea ja ilmansuuntakin on sopivasti luoteeseen päin auringonlaskun katselemista ajatellen. Jos leiripaikalta kaipaa omaa rauhaa, niin Venäjänhiekka ei ole siihen paras mahdollinen paikka. Rannalla oli arviolta parisenkymmentä leiriytyjää riippumatoissa sekä teltoissa. Venäjänhiekalla on tulipaikka, huussit ja polttopuuhuolto. Täältä matka jatkui takaisin kohti Sammakkotammen parkkipaikkaa. Ilta alkoi jo hämärtyä ja nälkä kurni vatsanpohjaa, joten etenemistahti oli reippaampi, vaikka jaloissa alkoi jo tuntua päivän aikana kertyneet patikointikilometrit.

Aurinko alkoi laskea suonreunassa, kun palasimme takaisin Sammakkotammen parkkipaikalle ja Tiilikan kierto tuli loppuunsa.
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.