Reissuun maastopyörällä!

Lähes jokaisella ulkoilmassa liikkuvalla on kotonaan maastopyörä. Se voi olla vanha ja halpa markettipyörä tai vähän kalliimpikin, pyöräliikkeestä hankittu. Maastopyöräilyyn vakavammin suhtautuvilla se on usein täysjousitettu, mutta eniten pyörävarastoista taitaa kuitenkin löytyä jäykkäperäisiä pyöriä, joissa korkeintaan etuhaarukka on jousitettu. Sellainenkin on täysin kelvollinen maastopyörä, mutta se on myös erinomainen retkipyörä.

Maastopyörä on erittäin hyvä väline pyöräretkiin hiljaisilla sorateillä ja helpolla poluilla. Siinä on tukeva runko, paksut renkaat ja siihen voi asentaa tavaratelineet sekä taakse että eteen. Vaikka pyörässä ei olisi kiinnikkeitä telineille, niin markkinoilta löytyy telinemalleja, jotka saa pyörään siitä huolimatta. Kun retkivarustus on pyörälaukussa eikä selässä, on polkeminen eri tavalla mukavaa, ja itse asiassa painava kuorma myös vakauttaa pyörän kulkua. Kevyt pompottava jäykkäperä muuttuu retkivarustuksessa varsin mukavaksi soratiennielijäksi, paksujen renkaiden vaimentaessa pienemmät iskut ja tärinät.

Tyypillistä maastopyöräilymaastoa: leveä kovapohjainen polku metsän keskellä.

Tyypillistä maastopyöräilymaastoa: leveä kovapohjainen polku metsän keskellä.

Nykyisenkaltaisen maastopyörän kehitys alkoi Yhdysvalloissa 1970-luvulla, jolloin sekä Kaliforniassa että Coloradossa pyöräilyharrastaja tuunasivat vanhoja 1930- ja 1940-luvun pyöränrunkoja vuoristo- ja alamäkiajoon sopiviksi. Samaan aikaan myös Iso-Britanniassa kehitettiin maastoajoon sopivia pyöriä, mutta painotus oli enemmän sorateiden ja polkujen ajamisessa.

1980-luvulle tultaessa maastopyörille alkoi olla jo jonkin verran kysyntää, mutta suuret pyörätehtaat eivät huomanneet nousevaa trendiä. Tästä johtuen maastopyöriä alkoivatkin valmistaa pienet pyöräpajat, joista ajan kuluessa on kasvanut suuria pyörätehtaita.

1990-luvulle tultaessa maastopyöriä sai jo yleisesti pyöräliikkeistä, ja vuosituhannen vaihteessa ne olivat jo markettikamaa. Ilmiö on sama kuin läskipyörissä, joista yksittäisiä malleja saa jo automarkeiteistakin, mutta laajempaa valikoimaa nähdäkseen on edelleen mentävä erikoisliikkeisiin.

Maastopyörä, johon on laitettu pyöräretkivarusteet: tavaratelineet ja pyörälaukut eteen ja taakse.

Maastopyörä, johon on laitettu pyöräretkivarusteet: tavaratelineet ja pyörälaukut eteen ja taakse.

Maastopyöräily itsessään on laji, joka jakautuu useampaan alalajiin. Erilaisia äärimmäisyyslajeja on useita, mutta suosituinta on tavallinen maastoajo (cross-country), jossa ajellaan pitkin metsäpolkuja. Polut voivat olla hankalia ja teknisiäkin, ja useimmat pyöristä on suunniteltu tähän. Samat pyörät kuitenkin toimivat mitä mainioimmin ihan puhtaasti sorateitä pitkin tapahtuvassa ajelussa (englanniksi rural cycling tai amerikaksi gravel grinding). Sorateillä mukana kulkevista retkivarusteistakaan ei ole haittaa, toisin kuin kapeilla poluilla.

Maastopyörän voi toki varustaa myös tekniseen ajoon sopivaksi retkipyöräksi. Tällöin itse pyörään kiinnitetään vain vähän retkivarusteita, jotta sen ajettavuus ei teknisellä polulla kärsisi. Painava reppu selässä tekee pyöräilystä kuitenkin vähemmän mukavaa. Pyöräilymukavuutta saa toki lisää vähentämällä retkivarusteiden määrää, mutta tällöin joutuu tinkimään leirielämän mukavuudesta. Lisätietoa tämän tyyppisestä retkeilystä voi hakea hakusanalla bikepacking.

Metsäautotiet

Suomen tieyhdistyksen mukaan Suomessa on noin 78 000 kilometriä yleisiä maanteitä (2013). Yksityisteitä on noin 360 000 kilometriä, joista 90 000 palvelee asutusta. Loput yksityisteistä, eli noin 270 000 kilometriä, ovat pääosin metsäautoteitä. Suomessa saa siis polkea liki seitsemän kertaa maapallon ympäri ennen kuin kaikki metsätiet on poljettu läpi.

Metsäautotieverkostomme on yksi maailman kattavimmista, ellei jopa kattavin. Esimerkiksi Ruotsissa metsäautoteitä on vähemmän, noin 210 000 kilometriä. Sekä pinta-alaan että asukaslukuun suhteutettuna Ruotsissa metsäautoteiden määrä jää noin puoleen Suomen vastaavasta.

Valtatie Uralin takana vaiko kotoinen metsäautotie Kauhajoella? Ainakaan viisumia tänne ei tarvitse.

Valtatie Uralin takana vaiko kotoinen metsäautotie Kauhajoella? Ainakaan viisumia tänne ei tarvitse.

Metsäautoteiden määrä Suomessa on kytköksissä metsätalouteen ja maanomistusoloihin. Yksityismetsäpalstoja on paljon ja jokaiselle olisi hyvä olla jonkinlainen tie. Metsäautotie takaa ympärivuotisen pääsyn metsään, ja mahdollistaa puun kuljettamisen lähes ympärivuotisesti. Kuitenkin, metsätaloudessa suositaan jatkuvan korjuun sijaan metsän eri vaiheissa tehtäviä harvennuksia ja päätehakkuuta, mikä tarkoittaa, että tukkirekka poikkeaa metsäpalstan nurkalla aika harvoin. Metsäautotiet ovatkin suurimman osan aikaa muussa käytössä, ja ovatkin mitä mainioin reitti lähiluontoon.

Metsäautotiet muodostavat Suomessa eräänlaisen maanteiden hiussuoniston, jota pitkin pääsee melkein joka niemeen ja notkoon. Niiden varrelle jää lukuisia taimikoita ja hakkuuaukkoja, mutta myös paljon erilaisia varttuneempia metsiä: suoria puupeltoja, hoitamattomia ryteiköitä ja ikimetsiäkin, sekä tietenkin soita ja metsälampia. Lukuisat Suomen pienistä paikallistason luontokohteista sijoittuvat jollain tapaa metsäautoteiden lähelle.

Evolla metsäteitä riittää pyöräiltäväksi pitemmällekin retkelle. Sateen sattuessa voi poiketa suojaan vaikkapa Kalliojärven laavulle.

Evolla metsäteitä riittää pyöräiltäväksi pitemmällekin retkelle. Sateen sattuessa voi poiketa suojaan vaikkapa Kalliojärven laavulle.

Metsäautotieverkoston hienoimpia puolia on se, että niillä ei ole juurikaan liikennettä. Polkupyörällä niitä pitkin pystyy siirtymään paikasta toiseen lähes pelkästään tuulen huminan ja linnunlaulun säestämänä. Muun liikenteen aiheuttama haitta jää vähäiseksi, melua ja vaarallisia ohituksia ei ole nimeksikään. Lisäksi niiden varsilta löytyy lukuisia hyviä taukopaikkoja: metsästysseurojen, kyläyhdistysten ja yksityisten ihmisten rakentamia avoimia laavuja ja kotia, jopa avoimia tupia. Näennäisesti nimettömillä seuduilla voi parhaimmillaan päästä kokemaan upeita luontokokemuksia, näkemään villieläimiä ja nauttimaan erämaan rauhasta, vaikka ympärillä olisikin sitä tavallista talousmetsää.

Unohtaa ei pidä myöskään sitä, että monet tiet lukuisiin kansallispuistoihin ja muihin retkikohteisiin ovat metsäautoteitä. UKK-puiston reittien lähtöpaikoista muun muassa Aittajärvi ja Marivaara ovat metsäautotien päässä, samoin Helvetinjärven Haukkahieta, Seitsemisen Soljanen, Patvinsuo, Ruunaa, Koitajoki, Hiidenportin eteläosat, Lauhanvuori… lista on lähes loputon. Tämä taas mahdollistaa retkipyöräilyn yhdistämisen esimerkiksi patikointiin.

Kokemuksia retkeilystä maastopyörällä

Pyöräretkeily metsäautoteitä pitkin on kiehtonut mieltäni jo 2000-luvun alusta lähtien. Kuljin tuolloin eräässä kesätyössä laajan asumattoman kairan läpi Etelä-Lapissa metsäautoteitä pitkin. Matkan varrelta löytyi hienoja luontokohteita, laavuja ja yksi autiotupakin. Ajatus paikasta pyöräretkikohteena tuli heti mieleen, sillä kaira oli talouskäytöstä huolimatta erämainen ja monipuolinen maisemiltaan, ja sen läpi polkemiseen olisi saanut helposti kulumaan useampia päiviä.

Metsäteiden varsilta löytyy lukuisia laavuja, kotia ja avoimia tupia. Tässä erään metsästysseuran avoin kota, jota ei ole merkitty kartoille.

Metsäteiden varsilta löytyy lukuisia laavuja, kotia ja avoimia tupia. Tässä erään metsästysseuran avoin kota, jota ei ole merkitty kartoille.

Sittemmin aloitin maastopyöräretkeilyn oikeastaan puolivahingossa. Ensin käytin maastopyörää apuna patikkaretkillä, jotka kulkivat paikasta A paikkaan B. Päätepisteesta retken alkuun päästäkseni keksin jemmata loppupisteeseen vanhan ja halvan maastopyörän. Vanhan ja halvan siksi, että se ei kiinostaisi ketään, ja maastopyörän siksi, että sellainen oli joutilaana. Sittemmin olen soveltanut vastaavaa käytäntöä myös jokimelonnassa, eli päätepisteeseen fillari jemmaan ja tärkeimmät kamat mukana paluu lähtöpisteeseen, autoa hakemaan.

Varsinaisena retkipyöränä maastopyörän löysin puolivahingossa Islannissa. Olin mielestäni varannut viikon pyöräretkeä varten maantiepyörät vuokraamosta Reykjavikista, mutta jotenkin onnistuin tyrimään varaukseni niin, että perillä ei ollutkaan pyöriä odottamassa, vaan kaikki olivat menossa. Ystävälliset vuokraamon ihmiset kuitenkin taikoivat varastostaan pari maastopyörää, jotka kaupassakäyntimme aikana varusteltiin retkikuntoon. Niillä poljimme sitten viikon päivät pitkin Islannin asfalttiteitä ja sorateitä, ja retkellä totesimme ne varsin mukaviksi retkipyöriksi. Ainoastaan muun liikenteen melu häiritsi.

Pyöräretkellä Islannissa, alla retkivarusteltu maastopyörä.

Pyöräretkellä Islannissa, alla retkivarusteltu maastopyörä.

Kotiin palattuani näin maastopyöräni kuitenkin uudessa valossa, ja päätin varustaa sen retkikäyttöön. Pyörä on perustason jäykkäperäinen maastopyörä, jossa on joustokeula. Siinä on kiinnikkeet takatelineelle. Etutelineille ei ole kiinnikkeitä, mutta löysin telinemallin, jonka saa kiinni etunapaan ja U-pulteilla jousiputkeen. Olen näin varustellulla pyörällä ajellut metsäteiden lisäksi myös normaalia maastoajoa ilman retkivarusteita, enkä ole havainnut telineistä olevan haittaa. Ainakaan itse en ole telineisiin saanut vielä naarmun naarmua, vaikka olen telineillä varustetulla pyörälläni kolunnut teknisiäkin polkuja.

Täydessä retkivarustuksessakin noin 20 kilogramman lastissa olen ajellut pieniäkin polkuja. Jos polku on mentävissä hevosella, sitä voi mennä retkivarustuksessa olevalla maastopyörälläkin, kunhan muistaa ajella rauhassa ja ennakoiden. Jyrkimmissä ylämaissä pyörää voi toki joutua taluttamaan.

Täydessä lastissa olevaa pyörää voi metsäpoluilla joutua joskus taluttamaan, mutta maantiellä vaihteiston välitykset yleensä riittävät.

Täydessä lastissa olevaa pyörää voi metsäpoluilla joutua joskus taluttamaan, mutta maantiellä vaihteiston välitykset yleensä riittävät.

Tähänastisen kokemukseni perusteella maastopyörä toimii mainiosti retkipyöränä, eikä ole kovin tarkka alla olevan tien laadusta. Metsäteillä ei muu liikenne häiritse, ja kulkeminen on lähempänä retkeilyä kuin pyöräilyä. Metsäautoteiden varret ovat käytännössä jatkuvaa taukopaikkaa, sillä missä vaan voi pysähtyä ilman että muu liikenne häiriintyy. Melusaaste loistaa poissaolollaan, kukaan ei ohittele satasen vauhdilla metrin päästä eikä rekka-auton jyrinää tarvitse jännittää minuutin välein. Metsäteillä polkeminen on lähes jatkuvaa perillä olemista.

Minne retkelle?

Sopivaa pyöräretkikohdetta etsiessä kannattaa katsoa maastokarttaa. Lähiretkille sopivia kohteita on pilvin pimein etelässäkin, ja jos on valmis lähtemään vähän kauemmas, voi kohdalle osua varsinaisia helmiäkin. Soratieretkikohteiksi soveltuvat mainiosti esimerkiksi Teijon kansallispuisto, Evon retkeilyalue, Lauhanvuoren ja Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistot, Patvinsuon ympäristö Karhunpolkuineen ja Hossan ja Kylmäluoman retkeilyalueet.

Pyöräretkeilyä parhaimmillaan: hiljainen havupintainen metsätie Lauhanvuoren kansallispuistossa.

Pyöräretkeilyä parhaimmillaan: hiljainen havupintainen metsätie Lauhanvuoren kansallispuistossa.

Metsähallituksen erikoissuunnittelija ja maastopyöräilyharrastaja Veikko Virkkusen mukaan erityisesti Hossan ja Kylmäluoman seudut sopivat mainiosti pitemmän retken kohteeksi myös julkisia kulkuvälineitä hyödyntäen. Taivalkoskelta alkava Päätalon polku on pyöräiltävissä Kylmäluomaan, josta alueen reitistöt koluttuaan voi siirtyä helposti Hossaan, jossa reittejä ja polkuja riittää. Retken voi päättää viitostien varteen Perankaan, josta kulkee bussi Kuusamon ja Kajaanin suuntaan. Pitemmällä retkellä voi mainiosti yhdistää polkupyöräilyn kevyellä varustuksella teitä pitkin retkivarustuksessa tapahtuviin siirtymiin.

Joskus itse tiekin voi olla mielenkiintoinen retkikohde. Vanhimmat tieurat voivat olla jopa satojen vuosien ikäisiä, kuten esimerkiksi Kyröskankaan kesätie, joka on keskiaikainen reitti Hämeestä Pohjanmaalle. Reitti jäi pois yleisestä käytöstä jo 1800-luvulla, ja on siksi säilynyt varsin hyvin nykypäiviin asti. Moni muu vanha tie on rakennettu myöhemmin monta kertaa uudelleen ja jäänyt asfaltin alle.  Kyröskankaan kesätie on upeimmillaan Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa kulkevana museotienä, jossa se metrin levyisenä sorapolkuna ylittää erään Suomen merkittävimmistä suoalueista sen kapeimmalta kohdalta.

Mikäli tavaroiden kuskaaminen mukana ei kiinnosta, niin maastopyörällä voi mainiosti retkeillä siinä asussaan, kuin pyörän luoja on sen tarkoittanut. Eväät reppuun, reppu selkään ja suunta kohti lähintä metsäautotietä.

 

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.