Tätä kukaan ei haluaisi kohdata luonnossa – retkeilijä, hallitsetko oman jätehuoltosi?

Tämä postaus sisältää tärkeää tietoa luonnossa liikkujille, mutta myös kuvitusta, joka voi järkyttää ja ahdistaa. Emme suosittele lukemaan samalla, kun syöt.

Olimme matkalla naapurimaassa ja päätimme leiriytyä yöksi eräälle matkailublogeissa ja oppaissa hehkutetulle merenrannalle. Autolta lähtiessä aloin henkisesti valmistautua valtameren rantaan tuomaan muovivyöryyn, mutta mitä kohtasimme perillä, oli enemmän kuin mihin olisin voinut valmistautua.

Kohde on matkailijoiden suosiossa ja pohjoismaisten jokahenkilönoikeuksien nojalla kovinkin telttailtu alue. Se myös näkyy. Kun saavuimme rantaan, paikalla oli jo viitisen kappaletta muita telttakuntia kasaamassa majoitteitaan. Ranta on kuitenkin suuri ja valinnanvaraa oivista telttapaikoista riitti sen jälkeenkin.

Mikä sen sijaan teki leiriytymisen vaikeaksi, oli roskat. Joka puolella ruohikossa, mistä meri tai tuuli ei ollut niitä siivonnut pois, lojui pussinsulkijoita, tupakantumppeja, purkkapalloja, pieniä muoviroskia, eväiden kääreitä, foliota, käytettyjä teepusseja ja ties mitä. Kun lopulta valitsimme teltallemme paikan, jouduimme ensin siivoamaan alustan edellisten käyttäjien ryönästä.

Eivätkä ne olleet meren tuomia vaan ihmisten sinne jättämiä. Etsimme telttapaikkaa ylempää rannasta, missä ruohomaasto tarjoaisi parempaa kiilojen kiinnitysmaata, ja aaltojen jättämä selkeä muovirintama jäi alemmaksi rinteeseen. Katsoin surullisena merilevän sekaista muovimassaa, mutta mikä särki sydämeni totaalisesti, oli telttapaikkamme ympäristö. Mielessäni takoi vain yksi ajatus.

Miten kukaan voi tehdä tällaista?

Oli vaikea valmistautua kohtaamaan meren mukanaan tuomat muovi- ja metalliroskat.

Volyymit vaikuttavat

Retkeilijästä jää monenlaisia jälkiä. Vaikka yleinen ohje olisi ”ota vain kuvia, jätä vain (jalan)jälkiä”, voi tulla vahingossa tiputtaneeksi maahan pussinsulkijan tai hiusponnarin. Selvä vahinko, eihän sille mitään voi. Yksittäisen roskan voi sitten seuraava huomatessaan napata omaan roskapussiinsa.

Mutta sitten, kun retkeilijöitä onkin alueella kuusi telttakunnallista viikon jokaisena päivänä, alkaa tahattomastikin jätettyjen roskien määrä kertyä häiritseväksi.

Niin myös pakosta jätettyjen.

Kun etsin itselleni suojaista paikkaa käydä tarpeillani, kohtasin reissun vastenmielisimmän näyn. Ilmeisesti muutama muukin oli huomannut, että ison kiven ja meren uurtamien maavallien välissä olisi hyvä vessapaikka.

Hiekkainen maa oli kuorrutettu ulosteella ja vessapaperilla. Väistelin ahdistuneena jalkojani vaanivia miinoja ja kaivoin itselleni paikan. Kaivaessani löysin lisää aarteita: käytettyjä kuukautissuojia.

Kun pysähtyi katsomaan, huomasi, että maa on täynnä muovia. Sekä meren tuomaa, että ihmisten jättämää.

Palvelut pelastavat

Valtaosa kävijöiden tuottamista ongelmista syntyy epäilemättä siitä, ettei kyseisellä paikalla ole palveluita, kuten infokylttejä, opasteita tai ulkohuusseja. Palveluita ei ole, koska paikka on erittäin vaikeasti huollettavissa.

Sen sijaan kävijämäärät ovat kasvussa. Ranta on kuuluisa turistien somekuvista, matkaoppaista ja jopa alueen markkinointimateriaalista.

Kaunis luontokohde + kasvavat kävijämäärät – alueen hoito = huomattavat ympäristövaikutukset.

Kaava on yleispätevä mille tahansa luontokohteelle.

Kalsareiden väli- tai pitkäaikaissäilytyspaikka kivenkolossa?

Kävijämäärien kasvu näkyy myös Suomen retkeilyreiteillä

Metsähallituksen mukaan retkeilijämäärien kasvu näkyy myös suomalaisilla reiteillä. Tällä vuosituhannella kansallispuistojen kävijämäärät ovat yli kolminkertaistuneet. Viime vuonna suomalaisissa kansallispuistoissa vieraili yhteensä 3,2 miljoonaa henkilöä.

Kävijöiden myötä myös kävijävaikutukset kasvavat.

Kansallispuistoissa kakkameriltä suojaavat onneksi ulkohuussit, joita löytyy kaikilta huolletuilta retkeilyreiteiltä. Retkeilyssä syntyvien roskien kanssa on kuitenkin monella vielä opettelemista.

Rannalle haudattu ”aarre”

Metsähallituksen hoitamilla alueilla noudatetaan roskattoman retkeilyn periaatetta. Tämä tarkoittaa, ettei reiteiltä löydy enää roskakatoksia, vaan ihmisten toivotaan vievän omat jätteensä kotiin lajiteltaviksi.

Roskakatokset on suurimmaksi osaksi poistettu, koska jätehuolto syrjäisillä alueilla tuottaa lisää kustannuksia, päästöjä, meluhaittoja ja maapohjan kulumista. Jätekeräyspisteitä voi silti löytyä pitkien vaellusreittien alku- ja loppupäistä sekä luontokeskusten läheisyydestä. Pohjoisessa voi jäteastioita olla myös reittien varrella maastossa, mutta suositeltavaa on aina tuoda roskansa itse pois ja kierrättää asianmukaisella tavalla.

Sillä yleisestihän ohje kuuluu:

”Minkä jaksat tuoda mukanasi, jaksat viedä myös mennessäsi.”

Roskattoman retkeilyn periaate

Periaate on toiminut Metsähallituksen mukaan yleisesti ottaen hyvin, mutta aloittelevalle retkeilijälle ja ulkomaalaiselle matkailijalle voivat niin jokahenkilönoikeudet kuin rajoituksetkin olla vieraita. Roskien suhteen niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin ulkoilmaelävät katsovat mallia muista. Tämä on johtanut siihen, että yksikin roska maassa voi kannustaa seuraavaa jättämään omat roskansa jälkeensä.

Tässä tapauksessa huolimattomuuttaankin jätetyt roskat voivat johtaa jäteongelmaan taukopaikalla.

Usein taukopaikkojen yhteydessä on infotaulu roskattomasta retkeilystä. Niin tämänkin laavun luona. Siltikin laavun ympäristöstä sai kerätä puoli jätesäkillistä retkeilijöiden jättämiä roskia, ruuantähteistä ja kertakäyttöastioista vaippoihin. Kuva: Upe Nykänen

Roskat rumentavat maisemaa ja ovat turvallisuusriski

Miten retkeilijä sitten voisi vaikuttaa kauniin alueen ylläpitoon?

Ohje on helppo: pidä huolta omista tavaroistasi ja myös roskistasi. Huolehdi, että myös seurueesi roskat tulee kerättyä roskapussiin ja kannettua pois.

Jos me kaikki tekisimme näin, kerättävää muiden jäljiltä tuskin juuri olisi. Mikäli muilta kuitenkin on jäänyt jotain jälkeen ja omassa roskapussissa on tilaa, on fiksua ja hyvä tapa poimia mukaan myös muiden roskat.

Maastoon jääneet roskat nimittäin tekevät alueesta paitsi sottaisen näköisen, saattavat ne olla myös haitallisia. Vai miltä kuulostaisi lasin tai metallin pala omassa tai vaellustoverin jalkapohjassa?

Tupakantumppien ohella muoviset leipäpussinsulkijat ja pillimehun pillin suojakuoret ovat taukopaikkojen yleisimpiä roskia. Kuva: Jonna Saari

Tulee myös muistaa, että roskaaminen – niin kaupungeissa kuin kaupunkien ulkopuolellakin – on Suomen laissa kiellettyä (jätelain (646/2011) 8 luvun 72 §: Roskaamiskielto) ja siitä voi lain mukaan saada sakkoja tai jopa vankeutta (rikoslain (39/1889) 48 luvun 3 §).

Taukopaikat houkuttelevat usein myös eläimiä, joita elintarvikkeilta tuoksuvat roskat kiinnostavat. Eläimet, joilla on tarkka hajuaisti, löytävät nokkelastikin piilotetut roskat ja saattavat kuljettaa ne mukanaan metsään reittien ulkopuolelle, josta niitä ei ihminen osaa kerätä pois.

Ja siellähän ne sitten säilyvät. Vaikeimmin hajoavat ja maatuvat materiaalit, kuten muovi ja metalli, säilyvät maastossa jopa tuhansia vuosia. Lasi sen sijaan on käytännössä ikuista. Se ei metsässä hajoa.

Roskia ei kannata jättää taukopaikoille edes kiinni solmituissa muovipusseissa, sillä eläimet haistavat jätteet ja repivät pussin auki levitellen sisällön pitkin mättäitä.

Osa nuotioon, osa kompostiin

Osan retkellä syntyvistä jätteistä voi polttaa nuotiossa. Metsähallituksen ohjeistuksessa annetaan lupa polttaa pieniä määriä puhdasta paperia ja pahvia, jota ei ole päällystetty (sisältä tai ulkoa) alumiinilla tai muovilla.

Usein esimerkiksi monissa pillimehuissa on folio sisäpuolella, mikä tekee niistä polttokelvottomia. Alumiinipinnoite ei nimittäin pala nuotiossa vaan ainoastaan käpristyy tuhkan joukkoon muun pahvin palaessa ympäriltä. Pillimehupurkit tulisikin kierrättää nestekartonkien tapaan.

Muovia ei nuotioon saa laittaa, sillä muovista irtoaa palaessa myrkyllisiä yhdisteitä ja liian kylmässä liekissä muovi vain sulaa tuhkan joukkoon.

EI NÄIN! ? Nuotiossa saa polttaa ainoastaan puhdasta paperia ja foliotonta pahvia. Huonosti palavat jätteet tuottavat myrkyllisiä palokaasuja ja tekevät tuhkasta ongelmajätettä. Kuva: Jonna Saari

Mikäli retkeilyreitin varrella on huollettu kompostori tai kuivakäymälä, voi niihin jättää biojätteensä, kuten banaanin kuoria tai omenan karoja. (Huom! Luontokohteissa voi olla myös imutankkivessoja, joihin biojätteiden laittaminen on vessan tukkeutumisvaaran vuoksi kielletty!)

Äkkiseltään kulkija voisi ajatella, että ”mitäs ihmettä, mehän ollaan metsässä! Samahan se on vaikka jättäisi kuoret vaikka varvikkoon”.

Ei kuitenkaan ole.

Eloperäinen aines ei hajoa itsestään vaan sen tekevät hajottajat, kuten sienet, selkärangattomat ja mikrobit. Maatumiseen tarvitaan siis koko joukko elämää, jota ei löydy joka paikasta. Metsäpolulle tai (mikä vielä pahempaa) päällystetylle parkkipaikalle jätetyt biohajoavat jätteet voivat seistä ja kuivua paikalla jopa kaksikin vuotta muiden kävijöiden silmänilona.

Toiset syötävät kuuluvat metsään, toiset eivät. Kuva: Jonna Saari

Toisinaan kuivakäymälään tai kompostoriin näkee tungetun myös maatumatonta materiaalia. Tämä kannustaa muitakin vääränlaiseen käytökseen ja täyttämään käymälöiden alusastioita tavaralla, jonka olisi voinut kantaa poiskin.

Alusastioihin päätyvä aines kompostoidaan, jolloin maatumaton tavara hidastaa ja haittaa prosessia. Samassa roolissa ovat myös periaatteessa maatuvat biomuovipussit ja maatuviksi valmistetut kuukautissiteet. Näiden maatumisaika on kompostointikierrolle liian pitkä.

Lisäksi kuukautissiteen alusastiassa näkevä ei voi tietää, minkälainen side on kyseessä ja toimintamallia totellen saattaa tietämättömyyttään heittää sekaan myös maatumattoman.

Sen, kuinka paljon ulkohuussiin kehtaa jättää ruuantähteitäkään, voi itse miettiä tapauskohtaisesti. Loppujen lopuksi huussien päätarkoitus on toimia säilönä omille ulosteillemme.

Sitä luulisi, että vauvan kanssa matkaava osaisi varautua äkilliseen jätteiden syntymiseen. Siltikin tämä käytetty vaippa oli jätetty Suomessa erään taukopaikan ulkohuussiin, missä se oli ehtinyt lojua jo ties kuinka kauan. Metsähallituksen työntekijät kun eivät ehdi kiertää siivoamassa reittejä eikä se ole heidän tehtävänsäkään.

Kyykisty kuopalle

Vessahädässä tulee luonnonsuojelualueilla käyttää aina käymälöitä, erityisesti ison hädän kohdalla. Entäpä sitten erämaa-alueilla, joilla ei välttämättä ole käymälöitä tarjolla? Hädän tullen omille tarpeilleen kyykistyessä tulisi ensin kiinnittää huomiota paikkaan.

Oma huussipaikka valitaan luonnollisesti kaukana vesistöistä – kuten puroista, ojista, järvistä tai lähteistä – sekä poluista ja taukopaikoista. Lisäksi liikuttaessa alueilla, joilla ei ole huussihuoltoa, olisi hyvä kantaa mukana pientä kaivuuvälinettä, kuten kenttä- tai kukkalapiota.

Metsähallitus ohjeistaa kaivamaan isoille tarpeille kuopan, joka toimituksen jälkeen peitetään ja maisemoidaan nostamalla ylös kaivettu maapaakku jätösten päälle. Sitä ennen homman voi vielä viimeistellä sekoittamalla omiin tuotoksiinsa kepillä maatuvia lehtiä ja maa-ainesta, mikä nopeuttaa myös ulosteen maatumista.

Vessa-asioilla syntyneet vessapaperijätteet haudataan myös maahan, mikäli ne ovat biohajoavia. On kuitenkin huomattava, etteivät kosteuspyyhkeet ja sen sellaiset ole maatuvaa jätettä vaan kuuluvat sekajätteisiin. Niitä ei siis saa laittaa myöskään ulkohuussiin!

Mikäli matkassa on suurempi porukka, kannattaa koko ryhmälle valita yksi ja sama paikka ja kaivaa maahan yhteinen kuoppa, jonka täyttää lähtiessä.

Syviä kaivauksia ei tarvitse ruveta harrastamaan, mutta monet erämaissa vaeltavat tahot ovat pitäneet nyrkkisääntönä vähintään 20 senttimetriä. Pinnemmasta saattavat jälleen eläimet haistaa ulosteen ja kaivaa kuopan auki.

Talvisin erämaa-alueilla ei auta kuin kyykistyä hangelle, mikäli valmista huussia ei lähimaastossa ole. Keväällä sulava hanki vie mukanaan ulosteen, mutta vessapaperit saattavat jäädä. Metsähallituksen viestintäpäällikkö Pirjo Rautiainen toivookin, että vessapaperin käytön kanssa oltaisiin säästeliäitä eikä niitä jätettäisi tuulen vietäväksi.

Toimituksen jälkeen ne kannattaa siis sujauttaa esimerkiksi kivenkoloon tai kiven alle.

Ehkä viimeisin asia, minkä toivoisi itseään tulevan tunturissa vastaan, on hankea pitkin viilettävä kakkapaperi…

Jonkun makaronit joen pohjalla. Kuva: Jonna Saari

Myös jätevesi on jätettä

Tätä ehkä harvemmin tulee ajatelleeksi, mutta tuotamme retkillämme usein myös nestemäistä jätettä astianpesun, peseytymisen ja hammaspesun yhteydessä.

Joskus näkee telttanaapurin tiskaavan Trangiaa ja retkiastioita järvessä. Virallinen ohjeistus on ottaa astiaan järvestä vettä ja suorittaa itse tiskaus kuivalla maalla. Tämä siksi, ettei taukopaikkojen rannoille kertyisi ruoantähteitä ja että mahdollisesti käytetty tiskiaine imeytettäisiin maakerroksen läpi.

Päätyessään suoraan vesistöön niin tiskiaine, hammastahna kuin muutkin pesuaineet lisäävät vesistön ravinnekuormitusta, rehevöittävät aluetta ja voivat lisätä sinilevän esiintymistä. Huolehdithan siis, etteivät käyttämäsi hammastahna, saippua tai tiskiaine joudu vesistöön!

Jälleen kerran yksittäinen pesukerta ei riitä rehevöittämään aluetta, mutta volyymien kasvaessa jätevesiä alkaa päätyä vesistöihin huomattaviakin määriä.

On mukavampaa kaapaista kahvivedet rannasta, joka ei ole kasvanut umpeen ja jonka pohjalla eivät kelmeänä hohda edellisen retkeilijän makaronit.

Pussi täyttyy pikkuhiljaa hiekan seasta poimitusta roskasta. Kuva: Riku Malminiemi

Jokainen voi tehdä jotain

Takaisin retkellemme naapurimaahan.

Olen melko varma, että löytämämme roskakaaos oli tarkoituksella ja tietämättömyyttä jälkeen jätettyä. Puhtaan luonnon kulttuuri on monissa maissa tuntematon, sillä puhdasta luontoa ei ole enää jäljellä.

Kuinka paljon sitä on meillä? Mietin asiaa samalla, kun yritin itku kurkussa kerätä mahdollisimman paljon muiden roskia mukaani.

Sitten katseeni osui kolmeen nuoreen, jotka olivat kaivaneet muovipussit taskuistaan ja alkaneet niinikään kerätä roskia maasta. Toimintamalli tarttui. Kohta jo kaksi kokonaista telttakuntaa keräsi roskia rannasta.

Kuva: Riku Malminiemi

Pysähdyin juttelemaan australialaisen kolmikon kanssa ja vaihdoimme yhteystietoja. Rakkaus luontoa kohtaan ja huoli rannan puolesta yhdisti yli rajojen.

Mietin, kuinka merkittävä yhden ihmisen panos roska-asiassa on. Jälleen kerran on kyse volyymeista. Kyseinen ranta on niin paikallisten kuin turistienkin suosiossa ja ihmisiä, vaeltajia ja päiväretkeilijöitä, käy rannalla päivittäin kymmeniä.

Kuinka monta roskaa rannalta kulkeutuisikaan pois, jos jokainen paikalla kävijä noukkisi mukaansa edes yhden roskan. Edes yhden.

Kuinka vähällä saisikaan paljon aikaan.

Alkuun ahdistavalla retkellämme roskarannalle oli lopulta – jos ei onnellinen, niin voimauttava loppu. Annetaan hyvän kiertää!

Mukanaan voi viedä myös muiden jättämiä roskia. Tämä kolmikko kantoi kaksi kokonaista säkillistä muiden tuottamia roskia pois rannasta. Kuva: Riku Malminiemi

Epilogi – Mitä myös voit tehdä

Tuska roskiin hautautuvan luonnon puolesta jäi mieleeni vielä pitkäksi aikaa. Tuolla rannalla kokemani ahdistus oli aitoa ja vaikutti koko reissumme fiilikseen. Samaisella rannalla koin kuitenkin myös, kuinka voimattomuus voi kääntyä voitokkuudeksi yhteistyön kautta.

Kokemastani innostuneena liityin kotiin palattuamme Erävaelluskillan Roskattomaksi vaelluskummiksi. Roskaton vaelluskummi on Suomen Erävaelluskilta ry:n ja Metsähallituksen yhteistyökampanja roskattoman retkeilyn puolesta. Kummiksi voi liittyä kuka vain luontokohteiden siisteydestä huolta sydämellään kantava ja vastuullisesti retkeilevä.

Ehkä vaikuttavin asia, mitä voit tehdä oman vastuullisen käyttäytymisesi lisäksi, on toimia hyvänä esimerkkinä ja innostaa muita. Yhdessä meitä yksilöitä on monta. Kaikkiaan 138 ennen minua.

Roskattomaksi vaelluskummiksi voi liittyä Suomen Erävaelluskillan nettisivuilla.

Vinkit retkeilijän jätehuoltoon:

  • Ennaltaehkäise roskien syntyä jo kotona ennen maastoon lähtemistä.
  • Pakkaa mukaan pelkästään roskille varattu muovipussi. Jos pelottaa, että pussi vuotaa, laita se toisen pussin sisään, niin saat tuplavarmistuksen.
  • Jätä ruuantähteitä ainoastaan huollettuihin, kannellisiin kompostoreihin tai kuivakäymälöiden alusastioihin.
  • Huomaa, että tupakantumpit, purukumit, kosteuspyyhkeet ja kuukautissiteet eivät maadu ja kuuluvat siten sekajätteisiin.
  • Polta nuotiossa ainoastaan puhdasta ja pinnoittamatonta paperia ja pahvia.
  • Tiskaa aina kuivalla maalla. Vältä kaikenlaisten pesuaineiden joutumista vesistöön.
  • Käytä vessatoimituksiin ulkohuusseja ja huussittomissa erämaissa kaiva ulosteelle kuoppa. Piilota aina vessapaperi maahan sammalen alle tai kivenkoloon.
  • Älä jätä mitään roskia maastoon, tupiin tai nuotiopaikoille. Älä edes suljetussa jätesäkissä.
  • Huolehdi taukopaikan siisteydestä. Tuo mukanasi maastosta vaellusseurueesi, mutta tarvittaessa myös muiden tuottamat jätteet.

Vastuullisesta retkeilystä ja ympäristöahdistuksen selättämisestä voit lukea lisää esimerkiksi näistä blogipostauksista:

1 reply
  1. Seppo
    Seppo says:

    Ei bioroskia tarvitse kantaa mukanaan seuraavaan bioroskikseen asti. Kaivan lapin erämaassa vaeltaessani niille aina joko oman kuopan tai heitän samaan paskakuoppaani jossa ne saa maatua rauhassa. Kaikki muu jäte tottakai kannetaan aina roskikseen asti.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.