Paanajärven kansallispuisto tarjoaa idän eksotiikkaa

Rajamuodollisuudet Venäjälle mennessä aina vähän kuumottavat. Onko kaikki propuskat kunnossa, ei kai mukaan tullut mitään rajalla ongelmia tuottavia matkatavaroita, osasinko nyt täyttää oikein ja identtisesti kahteen kertaan tulliselvitys- ja maahantulolomakkeet…

Tällä kertaa meitä Venäjälle pyrkijöitä on ihan jonoksi asti rajalla. 17 autokuntaa ja yksi pyöräilijä koiransa kanssa ovat ehtineet jo ennen meitä rajalle. Niinpä meillä menee tullissa 1,5 tuntia ennen varsinaisen seikkailun alkua. Passia ei kannata kuitenkaan vielä tässä vaiheessa piilottaa kovin syvälle matkatavaroihin – Venäjän tiukentuneiden rajavyöhykesäännösten vuoksi passin tarkistuspisteitä on vielä neljä ennen Pääjärven kylään saapumista.

Paanajärvi on ruhjehalkeamaan syntynyt, vuonomainen järvi.

Puistonjohtaja Bizhon iloitsee edellisenä päivänä asennetusta puiston maamerkistä.

Retki alkaa perinteisesti kollegojen tervehdyskäynnillä Paanajärven luontokeskuksessa, jossa hoituvat samalla paperiasiat ja luvat. Puistonjohtaja Alexander Bizhon on tyytyväinen: puistossa on ollut vilkas kesä, nytkin kaikki asiakaspaikat ovat varattuina, puutarhassa kukoistaa ja satoa tulee mainiosti. Etenkin Alexanderin vastuulla olevat kurkut näyttävät tuottavan jättisadon, ja metsä on mustikoita sinisenään.

Tervehdysten vaihtamisen jälkeen malttamattomina käännämme auton kohti Paanajärven puistoa. Pääjärveltä on matkaa puiston portille noin 80 kilometriä. Taivallukseen menee lähes kaksi tuntia evästauon kanssa. Täälläpäin Venäjää, Karjalan tasavallan takamailla, tiet ovat aika huonossa kunnossa. Kilometrien perusteella matka-aikaa on monesti vaikea arvioida. Monet paikalliset ajavat täällä normaaleilla henkilöautoilla, mutta omat hermot ja ajokunto eivät riittäisi matalan maavaran autolla puikkelehtimiseen. Maastoautollakin täytyy mennä kieli keskellä suuta.

Punaiseksi maalatut kivet puiston tiellä varoittavat autoilijaa

Nuorunen

Ensimmäisten retkipäivien kohteena meillä on Karjalan korkein tunturi, Nuorunen (576,6 mpy). Pysäköimme auton puiston etelärajan portille, josta patikoimme takaisinpäin soratietä noin 3 kilometriä, Nuorusen polun lähtöpisteelle.

Vaelluskelinä 25°C ja kuumankostean ilman yhdistelmä on aika vaativa. Viiden tunnin ja ehkä viiden hikilitran puserruksen jälkeen leirissä Pienen Siikajärven länsipuolella viimeistään huomasimme, että tällä kelillä pitäisi muistaa juoda paljon enemmän.

Mieli kuitenkin paloi Nuorusen laelle, ja pienen levähdystauon ja ruokailun jälkeen olimme valmiita huiputukseen. Kello 22.30 lähdimme leiristä kohti Nuorusen huippua. Tässä vaiheessa polku nousee Nuorusen kaakkoisrinnettä, seuraten suoraviivaisesti niin kutsuttua kvartaalilinjaa. Metsään avatut linjat ovat osa Venäjälläkin käytössä ollutta kvartaalijärjestelmää, jossa maastoon merkittyä ruudukkoa käytettiin metsänhoidon suunnittelussa ja ilmeisesti myös auttamaan kulkijaa suunnistautumisessa laajoilla, tiettömillä metsäalueilla.  Paanajärven puiston alueellakin nämä linjat näkyvät maastossa edelleen varsin hyvin.

Puistoon kuljetaan valvottujen porttien kautta

Nuorusen laelta avautuva sykähdyttävän kaunis maisema kesäyön auringonlaskun aikaan oli liikuttavan kaunis, kokemuksena lähes hurmoksellinen. Ikimuistoista elämystä varmasti pohjusti uuvuttava 20 kilometrin vaellus matkapäivän päätteeksi.

Vaikka Suomen rajalle on vain parikymmentä kilometriä, olemme toisessa maailmassa. Maisemassa ei näy metsähakkuita, teitä, puhelinmastoja tai asutusta. Suomen puolelta voi tunnistaa korkeimmat vaarat – Kuntivaara, Iivaara ja Ruka-Konttaisen vaarajakso ovat helposti tunnistettavissa, mutta näkökyky ei armeliaasti riitä huomaamaan ihmisen maisemaan jättämää kädenjälkeä.

Nuorusen pehmeä jäkäläpeti huokuttelee matkaajaa levähtämään sylissään. Saamelaisten pyhän paikan voi nykyihminenkin tuntea kokonaisvaltaisesti. Epäsovinnaiseti kiitän mielessäni toisen maailmansodan suomalaisille kipeitä rajaratkaisuja – luonnolle ne olivat voitto.

Nuorusen laelta avautuu huikeat näkymät joka ilmansuuntaan

Palleroporonjäkälän ja riekonmarjan yhdistelmää et Suomessa tapaa

Palasimme leiriin mykistävän kauniissa kesäyössä rinnesoiden aromikkaiden hillojen voimistamina. Onnellisille vaeltajille uni taisi tulla silmään jo ennen pään painumista pielukselle.

Virkistävien unien jälkeen paluumatkalla pysähdyimme evästelemään Pienen Siikajärven rannalla sijainneen Siikalan tilan pihapiiriin. Polku noudattelee entistä hevostietä Tavajärveltä Pääjärven rannalle, Ala-Oulankajoen eli venäläiseltä nimeltään tunnetun Olangajoen suistoon. Puiston ulkopuolinenkin metsä on I. K. Inhan sanoja lainaten ”oikea sadun lumottu metsä, jonka kaarroksiin mielikuvitus haaveili Topeliuksen prinsessoja, hyviä haltijoita, avuliaita tonttuja, se oli rauhoitettu metsälinna, jossa uupunut matkailija saattoi pelotta heittäytyä puhtaalle sammalpatjalle.”

Reitin varrella etsiskelimme vanhasta, naavojen hopeoimasta kuusimetsästä rihmanaavaa. Sitä emme tavanneet, mutta meitä ilahdutti etenkin sinipyrstöperheen kohtaaminen reitillä.

Paanajärvi

Olanga-joen sillankorva oli meidän viiden päivän retkemme toinen majoitustukikohta. Karjalaistaustainen puistonvartija Sergei oli jo odotellut meitä saunaa lämpimänä pitäen. Makoisat löylyt ja uinti leppeän lämpöisessä Olanga-joessa viimeistelivät täydellisen Nuorusen retken.

Sovimme jo aamua varten käytännön järjestelyt: meille on varattu puistolta moottorivene Paanajärven retkelle. Paanajärvi on 24 kilometriä pitkä, syvimmillään 128 metriä syvä vuonomainen järvi, joka on syntynyt kallioperän ruhjehalkeamaan. Leveimmillään järvi puolitoista kilometriä. Paanajärvi oli aikoinaan kuusamolaisista kylistä vauraimpia – viljava maaperä ja suotuisat lämpo-olosuhteet mahdollistivat 1930-luvulla jopa vehnän viljelyn alueella. Paanajärvi–Tavajärvi sijaitsi myös vilkkaan idänkauppareitin varrella Oulun ja Kantalahden välillä.

Paanajärven länsipää

Siispä nyt veneen kokka kohti länttä ja Ruskeakalliota, joka yksi puiston tunnetuimmista luonnonnähtävyyksistä. Lähes tyyni järvi, hellelukemat ja kauniit pilvet siivittivät menoamme. Jyhkeä, 60-metrinen pystysuora kallio erottuu järven itäpäähän saakka.

Ruskeakalliolla meitä vastaanotti kalliolla pesivä muuttohaukka. Lähes puhtaan kalkkikallion seinämillä tiedetään kasvavan useita kasviharvinaisuuksia, eikä varmaan liki kaikkia edes tunneta. Nyt kukassa oli pahtakeltto kissankellojen keralla. Dolomiittikallio on huokoista ja helposti murtuvaa – äärevien lämpötilanvaihteluiden ja veden voimasta seinämästä lohkeilee ja murtuu kiviä ja kallionlohkareita tuon tuosta. Seinämästä erottuu myös useita luolia.

Pystyjyrkkä Ruskeakallio on puiston kuuluisimpia nähtävyyksiä

Jatkamme matkaa vielä Mäntykoskelle, joka on Paanajärvellä läntisin retkeilijöille sallittu käyntikohde. Kaikkinensa Paanajärven puistossa ollaan Venäjän rajavyöhykkeellä, jossa liikkujalla täytyy olla lupa liikkumiseen sekä passi aina mukana.

Mäntykoski on kuulunut jo 1800-luvulta Paanajärven suosituimpiin nähtävyyksiin ja se on varmasti monelle tuttu Gallen-Kallelan tauluista ja I. K. Inhan valokuvista. Heidän ajoistaan maisema on muuttunut varsin paljon: Paanajärven kyläkoulusta on jäljellä kivijalan raunioita ja rautaportti, eikä vesimyllyistäkään ole enää jäljellä kuin muutamia hirsirakenteita kosken partaalla.

Mutta itse viisiportainen vesiputous on yhä lumoavan kaunis ja viehättävä. Täydellisen lämmin kesäsää, paikan pyhä kauneus ja luonnonrauha saavat meidät innostumaan kylvystä vesiputouksessa – Mäntykosken vedellä on mielettömän virkistävä ja voimaannuttava vaikutus. Etukäteen en olisi voinut tätä uskoa…

Mäntykosken vesiputous voimaannuttaa kylpijänsä

Evästelyn jälkeen hyppäämme veneeseen – nyt on jo aika lähteä takaisinpäin. Vierailemme vielä Arolassa, joka on meille molemmille tuttu työleirikohde. Arola on vanha suomalaistila, joka Oulangan ja Paanajärven kansallispuistojen yhteistyöllä on rakennettu osin uudelleen. Ihastelemme päärakennuksen avaraa pirttiä ja sen sisustusta. Pihapiirin maastotauluissa on valotettu tilan ja sen asujaimiston historiaa mielenkiintoisin tarinoin. Ne herättävät monenlaisia aatoksia ja houkuttelevat lukijansa pohtimaan vaihtoehtoisia maailmanhistorian kulkureittejä.

Arolan uudelleen rakennettu päärakennus

Vartiolampi

Viimeisen kokonaisen retkipäivän kohteena meillä on Vartiolammen karjalaiskylä. Yhdessä puiston henkilökunnan kanssa hörppäämme vielä kahvit ja kuuntelemme Suomen radion sääennustukset. Puistossa eletään konkreettisesti rajaseudulla – radiostakin kuuluu vain YleSuomi ja Nova, eivätkä kännykät toimi.

Puiston oppaista Tatjana on erityisen perehtynyt vienankarjalaiseen perinteeseen myös henkilökohtaisella tasolla – hän on kotoisin Kiestingistä ja elänyt itsekin perinteisessä karjalaisessa kyläyhteisössä.Tatjana pukee karjalaisen naisen perinneasun, kostan, päälleen oppaan tehtävään heittäytyäkseen. Hän onkin aivan loistava opas: puhuu vilkkaasti vienankarjalan kieltä, osaa karjalaisia lauluja, tuntee alueen historian ja perinteet sekä kertoo tarinoita omasta perhepiiristään ja elämäntavasta.

Vartiolampi on ollut rajaa lähinnä sijaitseva karjalaiskylä, joka tyhjennettin toisen maailmansodan jälkeen. Alueen laajoilta, reheväkasvuisilta pelloilta kerättiin neuvostoaikoina karjanrehua, mutta pysyvää asutusta siellä ei ole ollut toisen maailmansodan jälkeen. Niittyaukealle on rakennettu perinteinen karjalaistalo, jossa pääsee tutustumaan karjalaiseen elämänmenoon. Nyt pellolla on upea väriloisto – oranssinkeltaisia kannusruohoja, syvänsiniset rantatädykkeet ja anilliininpunaiset horsmat kirjovat koko kymmenien hehtaarien alueen.  Tatjanan kostan ensinäkemältä räikeältä tuntuvan värimaailman voin nyt täydellisesti ymmärtää. Taustalle piirtyvä, pyöreälakinen Kivakkatunturi tekee maisemasta huikaisevan kauniin.

Tatjana kostassaan Vartiolammin kukkaniityllä

Oulangan ja Paanajärven puistopari Suomen ja Venäjän rajan molemmin puolin muodostaa hienon geologisen ja luonnonhistoriallisen kokonaisuuden. Paanajärven kansallispuisto sijaitsee Karjalan tasavallassa Louhen piirin alueella. Pinta-alaltaan Paanajärven kansallispuisto on noin kolme kertaa suomalaisen sisarpuistonsa, Oulangan kansallispuiston kokoa. Oulankajoki yhdistää puistot, ja puistojen yhteisen luontomatkailusuunnitelman tavoitteena onkin mahdollistaa suora kulku Oulangalta vesireititse Paanajärvelle. Toivottavasti tämä tavoite toteutuisi mahdollisimman pian.

Muutamia käytännön vinkkejä

Paanajärvelle matkatessasi tarvitset viisumin. Se kannattaa hankkia hyvissä ajoin muistaen myös se, että passisi tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkasi jälkeen. Rajamuodollisuuksia voit jouduttaa hieman täyttämällä etukäteen tulliselvitys- ja maahantulolomakkeet kahtena kappaleena. Mikäli käytät jotain reseptilääkkeitä, muista ottaa mukaan reseptit säästyäksesi aikaanvieviltä selvittelyiltä. Ajoneuvoon tarvitaan myös kansainvälinen vakuutuskortti, niin sanottu vihreä kortti, jonka saat omasta vakuutusyhtiöstäsi.

Mitään tuoreita ruokatavaroita ei kannata mukaan pakata. Kuivaretkimuonat, säilykkeet ja vakuumiin pakatut ruuat eivät yleensä aiheuta lisäkysymyksiä, mutta tiuhaan muuttuvien tullimääräysten vuoksi etukäteen on hyvä tarkastaa elintarvikkeiden maahantuontisäännökset. Pääjärvellä on kuitenkin varsin hyvin varusteltuja ruokakauppoja, josta saa hankittua peruselintarvikkeita huokeaan hintaan. Tällä kertaa totesimme, että kauppoihin eivät kelvanneetkaan aiempaan tyyliin eurot, vaan maksaa piti ruplilla tai pankkikortilla.

Ole myös hyvissä ajoin yhteydessä puistoon. Venäjällä ei tunneta jokamiehenoikeuksia, vaan liikkuminen puistossa on luvanvaraista. Jokaisen puistovierailijan tulee rekisteröityä puistoon ja varata majoituspaikka sekä muut tarvittavat palvelut. Puiston internet-sivuilta löytyy online-varausjärjestelmä, mutta siitä ei minulla ole kokemuksia. Vanhasta tottumuksesta Paanajärven matka alkaa näet aina puiston Pääjärvellä sijaitsevasta luontokeskuksesta, josta kaikki luvat ja ajankohtainen info järjestyy. Asiakaspalvelijoissa on useimmiten joku englantia tai suomea taitava henkilö.

Venäläinen retkeilyperinne poikkeaa aika paljon meikäläisestä. Suurin osa Paanajärven kävijöistä majoittuu puiston kelomökkeihin kalavesien äärellä. Ja suurin osa puistokävijöistä on miehiä – kesällä kalastetaan, talvella ajetaan kelkoilla. Isoimmilla leiriytymisalueilla on nuotiopaikat, jätteiden kierräytyspisteet ja useammalla myös sauna. Retkeilyreittien varrella on aika pelkistettyjä tauko- ja leiriytymispaikkoja, jossa voi telttapaikan varattuaan majoittua.

Puiston karttamateriaali tuntuu Suomen tarkkoihin karttoihin tottuneelle aika vaatimattomalta. Kartat ovat yleispiirteisiä ja paikoin hieman harhaanjohtaviakin. Muun muassa huomasimme, että puiston yleiskartoilla Nuoruselle vievän retkeilyreitin varren leirintäpaikka oli väärin merkitty.

Paanajärvelle retkeä suunnittelevan kannattaa hankkia käsiinsä vuonna 2014 uudistettu ”Oulangan ja Paanajärven kansallispuistot – luonto- ja retkiopas”. Oppaassa on esitelty puistojen perustiedot luonnosta, kävijäohjeista sekä esitelty retkikohteet ja -reitit. Kirjan kartat auttavat myös retken suunnittelussa.

Keskeisten paikkojen karttakoordinaatit:

Luontokeskus Pääjärvellä 65°45’51.2″N 31°04’33.2″E

Puiston eteläinen portti 66°09’44.2″N 30°32’46.0″E

Nuorunen 66°08’29.5″N 30°14’24.3″E

Mäntykoski 66°15’50.7″N 29°57’06.1″E

Ruskeakallio 66°16’31.3″N 30°02’01.7″E

Vartiolampi 66°14’30.6″N 30°33’59.1″E