Näin tehtiin Metsien Kätkemä – osa 4: Helsinki

Oliko tämä tosiaan jo viimeinen kuvausviikko? Vastahan toukokuussa kuvasimme Raaseporissa, ja nyt olimme jo elokuun ensimmäisellä viikolla. Aika tosiaan rientää. Erityisesti kesällä.

Viikko poikkesi kesän kolmesta muusta kuvausviikosta jonkin verran, sillä yövyin tällä kertaa kaikki yöt kotona. Toki myös ympäristö oli vaihtunut karuista suoalueista ja järvimaisemista rautatiekiskoihin ja liikenteen hälinään.

Maanantain ainoana yhteisenä ohjelmana oli tuotantopalaveri illallisen lomassa Helsinki-Vantaan lentoaseman viereisellä hotellilla. Kun pysäköin autoni kadun varteen, oli hotellin parkkipaikalla heti tuttuja kasvoja tervehtimässä. Edellisestä näkemisestä oli vierähtänyt jo yli kuukausi, sillä emme kuvanneet heinäkuussa monen pitäessä kesälomansa tuolloin. Olo oli jo nyt hieman haikea. Tämä oli viimeinen kuvausviikkomme.

Keskuspuisto

Kotona nukutun yön ja aamupalan jälkeen hyppäsin metron kyytiin päiväreppu selässäni. Nousin kyydistä Rautatientorin kohdalla ja suuntasin metrotunnelista ylös ulkoilmaan, joka vilisi työpaikoilleen kiiruhtavia ihmisiä. Itse taas olin saapunut työpaikalleni, sillä aloitimme päivän kuvaukset Rautatientorilla. Hieman erilainen työympäristö, kuin mihin olimme aikaisemmilla viikoilla tottuneet.

Helsingin jakso alkaa (spoiler alert) Rautatieaseman pääovien edustalta, jossa Antti ja Reetta virittävät taiteltavat polkupyöränsä ajokuntoon, vetävät pyöräilykypärät päähän ja lähtevät katsomaan, millaista luontoa Helsingistä löytyy. Ja hienoa löytyykin. Vaikka olen Helsingistä kotoisin, vierailimme viikon aikana myös itselleni muutamassa uudessa luontokohteessa, joihin ihastuin heti.

Kuvaaminen ihmisvirran keskellä oli uusi ja silmiä avartava kokemus. Yleensä keskustassa liikkuessa on aina matkalla jonnekin, mutta kuinka usein sitä oikeasti asettuu hetkeksi aloilleen tarkkailemaan ympäristöään? Kiire ja stressi katosivat ihmeesti, kun asettui paikoilleen seuraamaan ihmisten vilinää ympärillä.

Flatlight Creative Housen mukana oli matkustanut myös itselleni uusi tuttavuus, taitava kamera-assistentti Niko Juntunen (kuvassa vasemmalla).

Rautatientorilta matkamme jatkui hiljakseltaan kohti Töölönlahtea. Aamu- ja iltapäivä olivat pääasiassa Antin ja Reetan pyöräilyn kuvaamista, joten emme leiriytyneet sen pidemmäksi aikaa missään vaiheessa. Iltaa kohden siirryimme Laakson ratsastuskentälle ja Keskupuistoon sekä eläinten hautausmaalle Haagaan.

Niskalan puulajipuisto

Tähän asti Antti ja Reetta olivat oikeasti polkeneet kaikki siirtymät kuvauspaikasta toiseen, mutta tiistai-illan viimeiseen kohteeseen oli jo sen verran enemmän matkaa, että pyörät taiteltiin viimein autojen kyytiin. Haltialan vieressä sijaitsevan Niskalan puulajipuiston parkkipaikalle päästyämme oli edessä lyhyehkö siirtyminen kuvauspaikoille. Hiekkatiellä ohitsemme pujotteli kymmeniä ellei satoja pyöräilijöitä, enkä yhtään ihmettele miksi. Maisemat ihan jo hiekkatien varrella olivat todella kauniita. Ja syvemmälle metsään siirryttyämme vielä kauniimpia.

Vaikka koimme vain pintaraapaisun koko puistosta, olin erittäin vakuuttunut. Kirsikkana kakun päällä oli laskeva ilta-aurinko, jonka säteet tunkeutuivat oksiston läpi pitkospuille ja lopulta värjäsivät taivaan oranssista violettiin.

Vantaanjoki

Keskiviikon kuvaukset jatkuivat sieltä mihin ne edellisenä iltana jäivät. Tosin tällä kertaa siirryimme Haltialan tilan parkkipaikalta kivenheiton päässä virtaavan Vantaanjoen varrelle. Pyörillä liikkuminen vaihtui nyt melomiseen.

Mukanamme oli kaksi kanoottia, joista toinen oli Antille, Reetalle sekä Pietulle ja toinen kuvausryhmälle. Haltialan rannasta he etenivät kohti Vanhankaupunginkoskea, mutta aivan koko matkaa he eivät meloneet, ja kuvausryhmäkin rantaui välillä kuvaamaan kopterilla.

Pietu tuntui tälläkin kertaa nauttivan vesillä liikkumisesta.

Lopulta kanootit nostettiin takaisin perävaunun kyytiin, ja vuorossa oli parin tunnin tauko ennen päivän viimeisiä kuvauksia. Tauot olivatkin aina tervetulleita, sillä varsinkin näinä hetkinä huumori oli yleensä parhaimmillaan. Tärkeämpää oli kuitenkin, että myös kuvaukset tapahtuivat aina pilke silmäkulmassa. Tämä jos joku oli yhteen hitsautunut ryhmä.

Lammassaari

Päivän viimeiset kuvaukset sijoittuivat Lammassaareen, missä olinkin halunnut vierailla jo pitkän aikaa. Parkkipaikalla mukaamme liittyi Helsingin jakson vieras Riikka Karppinen, ja esittelyiden jälkeen aloimme siirtyä kohti pitkospuita. Logistisesti Lammassaari ei ollut aivan helpoimmasta päästä kuvausryhmällemme, sillä parkkipaikalta kuvauspaikoille oli jonkin verran matkaa. Raskain kuvauskalusto ja eväät saatiin onneksemme maitokärryjen kyytiin, mutta kannettavaa oli siitä huolimatta.

Tänä kesänä avatuilla uusilla pitkospuilla liikkuminen oli kuitenkin helppoa, ja suunnittelussa onkin otettu huomioon esteettömyys. Perinteisten pitkittäisten pitkospuiden sijaan lankut on asennettu ns. laiturirakennemallilla, jossa poikittain olevat lankut tuovat lisää leveyttä, ja vastaantulijoiden ohittaminen on helppoa.

Edettyämme vähän matkaa pysähdyimme pitkospuiden yhteyteen rakennetulle lintujenkatselutasanteelle kuvaamaan dialogeja ja nauttimaan eväitä. Vaikka vastaranalla häämötti Arabian asutus, tuntui kun olisimme olleet toisessa maailmassa. Vain juuri ja juuri korviimme kantautuva satunnainen jäätelöauton tunnusmusiikki rikkoi illuusion.

Lopulta pitkospuut päättyivät kaislikon vaihduttua tukevampaan maaperään. Olimme tulleet Lammassaaren asutulle alueelle, ja ensimmäiset mökit näkyivätkin jo polkujen risteyksestä, josta suuntasimme vasemmalle. Vähän matkan päässä polku päättyi kesällä valmistuneen uuden lintujenkatselulavan juurelle.

Ilta oli viilenemään päin, mutta onneksi aurinko jaksoi lämmittää vielä hetken aikaa. Kuitenkin, ensimmäistä kertaa moneen viikkon jouduin pukemaan pitkähihaista päälle. Eikö tätä lämpöä jatkukaan ikuisesti? Siihen kun kerkesi jo niin tottua.

Lintujenkatselulavalla kuvattujen dialogien jälkeen kapusimme vielä vieressä kohoavaan vanhaan lintutorniin. Huipulla havahduimme auringonlaskun suunnassa taivaalla kaartelevaan lintuparveen, joka tunnistettiin hetkeä myöhemmin harmaahaikaraparveksi. Tätä ei ollut käsikirjoitettu, mutta muistikortille saatiin vielä kaiken muun lisäksi mykistävän hienoa kuvaa harmaahaikaroista. Vanha klisee, mutta olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Lintutornin jälkeen kuvasimme vielä viimeiset dialogit polun varrella, jonka jälkeen oli viimein aika siirtyä takaisin parkkipaikalle. Lammassaaren pitkospuut tyhjenivät hämärtyneessä illassa, kun viimeisetkin vierailijat suuntasivat koteihinsa.

Vallisaari

Niin vain oli tämäkin viikko vierähtänyt lähes huomaamatta, ja vuorossa oli koko kesän viimeinen kuvauspäivä. Torstain kuvauspaikka kiinnosti itseäni ennakkoon kenties eniten, sillä olin halunnut muutenkin vierailla Vallisaaressa, mutta vielä ei ollut löytynyt sopivaa aikaa tälle. Nyt tätä kirjoittaessani voin todeta, että en saanut vielä kerrasta tarpeekseni, vaan aion suunnata Vallisaareen uudestaan heti sopivan hetken tullen. Vallisaaresta tuli kertaheitolla kenties lempiluontokohteeni koko pääkaupunkiseudulla.

Tapasimme torstaina puolenpäivän aikaan Kauppatorilla, josta siirryimme Vallisaareen käyttöömme varatun pienen reittialuksen kyydissä. Jo parinkymenen minuutin menomatka saareen oli äärimmäisen renouttava. Kukin keskittyi haistelemaan meri-ilmaa ja nauttimaan aurinkoisesta säästä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Saaressa meitä vastassa oli koko päiväksi avuksemme lupautunut saaren työntekijä mönkijän ja peräkärrynsä kanssa. Tämä oli ilouutinen meille, sillä kalusto kulki kivuttomasti näiden kyydissä.

Rantakahvilan terassilla nautitun lounaan ja kahvien jälkeen aloimme siirtyä syvemmälle saaren kätköihin. Vähän matkan päästä löysimmekin itsemme ihastelemasta pientä kirkasvetistä lampea. Yllätykseksemme lampi ei ollut ainoastaan erittäin kaunis, vaan siellä oli myös elämää. Rannan tuntumassa ryömi nimittäin pieni rapu.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Etenimme saaren ympäri kiertävää polkua vastapäivään, mikä tarkoitti oppaamme mukaan, että hienoimmat kohteet tulisivat vasta illemmalla. Miten oli mahdollista, sillä maisemat olivat jo ensimetreiltä asti lumoavan hienoja? Todettakoon, että opas oli kuitenkin oikeassa ja maisemat vain paranivat paranemistaan.

Pysähdyimme syömään päivällistä Suomenlinnaa vastapäätä kohoavalla kalliolla, josta avautuva näkymä oli nimetty opasteissa Pohjolan Gibraltariksi. Sanoisinko, että kohtalaisen hieno maisema nauttia päivällistä.

Antti, Reetta ja Pietu kapusivat vanhan tulenjohtotornin huipulle.

Vallisaari on ollut Suomen puolustusvoimien käytössä vuodesta 1918 vuoteen 2012 asti, mikä näkyy edelleen saarelta löytyvissä vanhoissa rakennuksissa. Tauon jälkeen kierroksemme jatkuikin vanhalle tulenjohtotornille, jonka kiviportaat yhdessä saniaisten ja laskevan auringon kanssa toi mieleen Mayojen rakennelmat. Toki hieman pienemmässä mittakaavassa.

Saaren kenties tunnetuin nähtävyys on Aleksanterinpatteri, jonka uumeniin siirryimme seuraavaksi kuvaamaan. Oviaukosta sisään astuessa kylmyys ja pimeys ravistelivat aistit äärimmilleen, sillä sisälle ei päässyt käytännössä lainkaan päivänvaloa, vaan olimme ainoastaan puhelimien valojen varassa. Jo pienen alueen tutkailu pisti mielikuvituksen laukkaamaan, kun alkoi pohtia, millaista elämä täällä on joskus ollut.

Päivän, viikon ja koko kesän viimeisiä kuvauksia varten kapusimme vielä Aleksanterinpatterin päälle rakennetulle näköalatasanteelle, josta avautui todella komea näkymä keskustan suuntaan. Tuntui, että tämä auringonlaskun värittämä maisema oli juuri täydellinen lopetus kuvauksille. Siinä kiteytyi Suomen kauneus jollakin hienolla tavalla. Luontoa ja metsää löytyy jopa kaupungin keskeltä. Upeita retkikohteita on vaikka muille jakaa. Eikä niitä varten tarvitse matkustaa kauas.

Metsien Kätkemän toisen tuotantokauden kuvaukset olivat kokemus, jota en varmasti unohda koskaan. Olin mukana neljän jakson kuvauksissa, joiden aikana kiersimme Suomen hienoimmissa luontokohteissa, nautimme joka hetkestä ja mikä parasta, vieläpä huikeassa seurassa. Joukostamme huokunut innostus tulee taatusti välittymään kotisohville asti silmiä hivelevien uusien jaksojen muodossa.

Lokakuun 25. päivä kannattaa merkitä kalentereihin, sillä jos jo ensimmäinen tuotantokausi oli jättimenestys, vie tuleva tuotantokausi sarjan taatusti vielä aivan uudelle tasolle.

Juttusarjan muut osat:

Näin tehtiin Metsien Kätkemä – osa 1: Raasepori ja Elisaari

Näin tehtiin Metsien Kätkemä – osa 2: Häme

Näin tehtiin Metsien Kätkemä – osa 3: Konnevesi

 

Katso Metsien kätkemä kausi 1 Yle Areenassa >>

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.