Aavan toisella laidalla: kurkistus syksyiselle Viiankiaavalle Siurunmaan lintutornilta

Lähtöpaikka
➡ 1,7 km / suunta
? laavu, tulipaikka, näkötorni
⚫⚪⚪ Helppo reitti

Moni Lapin-matkaaja muistaa nelostiellä Sodankylän Kersilön kohdalla Viiankiaavalle ohjaavat viitat. Onpa moni niitä seurannutkin, muutaman mutkan jälkeen jättänyt autonsa parkkiin ja suunnannut Viiankiaavan pitkoksille. Mutta tiesitkö, että Viiankiaavalle pääsee myös takakautta, paljon syrjäisempää reittiä pitkin?

Syyskuun alussa jätimme vanhempieni kanssa auton Siurunmaan P-alueelle. Infokyltti esitteli Viiankiaavan luontoa, koppelo lensi editsemme yli tien. Muita ei alueella näkynyt.

Suuntasimme metsään, jota aluksi pienen matkaa tahdittivat talousmetsän ja hakkuiden tunnelmat. Pian alkoivat pitkospuut, ja metsikkö tiheni ja pusikoittui. Tuon tuosta ylitimme pieniä ojia, ja ennen kaikkea nautimme syyspäivän vinosta valosta Lapin puhtaassa luonnossa, täydellisessä rauhassa.

Metsän tunnelma vaihteli synkästä valoisaan, mutta yhtä kaikki oli metsä ympärillä pääosin hyvin tiheää. Avarammilla osuuksilla koivut nousivat pehmeästä sammalikosta, ja siniset purot heijastelivat taivaan värejä.

Siurunmaan janareitti ei ole pitkä, 1,7 kilometriä suuntaansa. Voisin kuvitella tämän reitin olevan lasten mieleen, sillä lähes koko reitti on pitkostettua. Märällä kelillä saa toki olla pitkosten liukkauden vuoksi hieman varovainen.

Reitin päässä on Metsähallituksen laavu, puucee, puuvaja ja näkötorni, josta maisema antaa Viiankiaavalle. Laavulla on hyvä tulipaikka.

Laavun ohitse pitkokset jatkuvat ja päättyvät suon reunaan, kuin laituri järven rannalla. Tähän tekee mieli pysähtyä, mutta ei jatkaa eteenpäin: suo näyttää todella upottavalta ja märältä.

Näkötorni sijaitsee aivan suon ja metsän rajalla.

Tornista aukeaa kaunis näköala sekä taakse metsään (yllä), että eteenpäin avaralle suolle (alla). Syyskuussa uhkui Viiankiaapa jo kunnolla ruskan sävyjä. Jos tykkäisi viettää syysyön ulkona revontulia katsellen, tämä voisi siihen tarkoitukseen olla varsin oivallinen paikka, luonnon helmassa vailla valosaastetta, esteetön näkymä pohjoiseen.

Koivujen keltaiset lehdet helisivät tuulessa, kun piipahdimme paikalla.

Meillä ei ollut mukanamme eväitä, mutta evästelyyn olisi tämä paikka ollut kyllä mitä mukavin. Pitkoksetkin olivat pääasiassa mielestäni hyväkuntoiset, joskin meidän vierailumme aikana ne olivat märät ja siksi hyvin liukkaat. Vakailla askelilla eteneminen oli kuitenkin suht helppoa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.