Näin tehtiin Metsien Kätkemä – osa 1: Raasepori ja Elisaari

Metsien kätkemän ensimmäinen tuotantokausi oli kaikki odotukset ylittänyt menestys, jonka formaattia ollaan jo kovaa vauhtia viemässä ulkomaille. Sarja saa tänä vuonna jatkoa, kun lokakuun 25. päivä käynnistyvä toinen tuotantokausi tulee nähtäville Yle 1 -kanavalla ja myöhemmin myös Yle Areenan puolella.

Nyt alkava neliosainen juttusarja on kurkistus kulissien taakse. Lienee myös sopivaa, että esittelen itseni tähän alkuun, sillä olin mukana kaikkien neljän kesäjakson kuvauksissa assistenttina. Olen tätä kirjoittaessani viimeisen vuoden mediatekniikan opiskelija ja suoritan parhaillaan työharjoitteluani Retkipaikassa. Kun Retkipaikan perustaja Antti Huttunen kysyi kiinnostustani päästä mukaan Metsien kätkemän kuvauksiin, ei vastausta tarvinnut miettiä kahdesti.

Tässä jaksossa liikutaan Raaseporin alueella ja tutustutaan muun muassa lähes jumalalliseen Dagmarin lähteeseen, historiaa huokuvaan Raaseporin linnaan sekä Elisaaren lumoavaan tammimetsään. Toisen tuotantokauden pääosissa nähdään tuttuun tapaan Antti Huttunen sekä Reetta Ranta. Parivaljakko täydentää toisiaan saumattomasti, ja mikäli ensimmäisen tuotantokauden kuvauksissa on ollut yhtään jännitystä kameran edessä, ei siitä nyt ole tietoakaan. Uutena tuttavuutena sarjassa nähdään myös riemastuttavan vilkas Pietu-koira, joka on astumassa Lunan saappaisiin tämän jäädessä ansaitulle koirien eläkkeelle.

Dagmarin lähde

Kuvaukset alkoivat pääsääntöisesti kuvausviikon toisena päivänä eli tiistaisin, Rovaniemellä toimivan Flatlight Creative House -kuvaustiimin matkustaessa maanantaisin etelään. Tiistaina aamuauringon vasta venytellessä jäseniään, oli uninen joukkomme jättänyt hotellin aamupalan odottamaan ja kavunnut autojen kyytiin. Päästyämme päivän ensimmäiselle kuvauspaikalle, Dagmarin lähteelle, oli meillä kuitenkin vastassa paikallisen yrittäjän kattama aamupala metsäcatering-tyyliin. Kummallista, miten ruoka maistuu ulkona aina niin hyvältä. Ja vielä kummallisempaa on se, miten paljon kahvia voi yhdeksän hengen joukkomme juoda.

Transitin perätila muistuttaa ajoittain Tetristä kuvauskalustolla.

Kun kahvi ja aamuaurinko olivat herätelleet meidät takaisin elävien kirjoihin, oli aika ryhtyä töihin. Ja hikisiä töitä olivatkin. Pääsin nimittäin käyttämään kannettavaa savukonetta, jolla luotiin aamu-usvaa jäljittelevä tunnelma. Kuusimetsän tiheä latvusto siivilöi auringonsäteet sadunomaisesti metsässä leijailevaan savuharsoon. Kun näyttämö oli kuvausta vaille valmis, suurimmaksi haasteeksi osoittautui saada Luna ja Pietu kävelemään polulla Antin ja Reetan edellä. Ei sen puoleen, metsä on niin täynnä hajuja ja ääniä, että jos olisin itse koira, kiipeilisin luultavasti puiden oksilla jahtaamassa perhosia duettoa käkien kanssa samalla laulaen. Lopulta muutamat herkkupalat tekivät tehtävänsä, ja muistikortille saatiin otot, joiden näkemistä valmiina en malta odottaa.

Savujen hälvettyä suuntasimme itse lähteen vierelle kuvaamaan dialogeja. Viimeistään kirjava aluskasvusto, satakielen laulu ja lähteen solina virittivät tunnelman kohdilleen. Tässä paikassa oli jotain niin mystistä, mutta samalla niin rauhoittavaa, että välillä sitä meinasi unohtaa, mitä täällä oltiinkaan tekemässä.

Vaikka meillä oli cateringin herkut jatkuvasti käden ulottuvilla, parhaan veden meille tarjoili itse Dagmarin lähde. Entisen Lohjanharjun, eli nykyisen Hankoniemen, uumenista soliseva lähdevesi on niin raikasta, että sitä voisi juoda koko loppu elämän. Ei ihme, että Aleksanteri III:n puolisona Dagmar-nimellä tunnettu Maria Fjodorovna ihastuikin lähteeseen vuonna 1884. Syntyjään Tanskan prinsessan mukaan nimetty lähde virtaa hiljakseltaan ylempää rinteestä alas hiekkarannalle ja siitä mereen.

Myös rinteen alaosaan on rakennettu oma allas lähdevedelle.

Pääkameran kanssa vihityn, Suomen kuvaajien eliittiin kuuluvan Ilmari Mannermaan päivät ovat toinen toistaan hikisempiä, mutta vaivannäkö palkitaan varmasti, kun kuvista rakentuvat silmiä hivelevät uudet jaksot. Kuvattavasta kohtauksesta riippuen toista kameraa käsittelevä Joonas Mattila on yleensä joko tukemassa Ilmaria toisella kuvakulmalla, haahuilemassa metsässä kuvituskuvaa kuvaten tai kopterin kameraa käskyttämässä samalla, kun kopteripilotti Markku Rytinki lentää kopteria. Ohjaaja Miikka Niemi taas pitää huolen, että kaikki etenee käsikirjoituksen mukaan parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen samalla pyrkien. Ohjaajan ja kuvaajan inspiraation kohdatessa meinaa vierestä seuraajalle tulla kylmät väreet. Sen verran saumattomasta työskentelystä on parhaimmillaan kyse. Ilman tuontantopäällikkö Hanna-Maija Parosta taas olisimme luultavasti kuin metsään eksynyt turistiryhmä.

Kun äänimies Heikki Illikaisen huuto ”Hiljaisuus!” kajahtaa ilmoille, on taustalla syytä olla hiljaa.

Ohjaajan voi tunnistaa kaulasta roikkuvasta monitorista, josta tämä tarkkailee siihen välittyvää pääkameran kuvaa. Myös kantava, mutta innostava ääni on ominainen piirre tälle lajille.

Välillä ohjaaja saattaa kuitenkin ottaa etäisyyttä muuhun laumaan ja maastoutua ympäristöönsä.

Tiistai-iltana auringonlaskun aikaan hotellille palasi lievästi auringon kärventämä ja väsynyt joukko, mutta tuhti iltapala – joillekin jopa hieman liian tuhti – hyvät yöunet sekä hotellilla nautittu aamupala latasivat taas akkumme täyteen seuraavaa koitosta varten. Niin, ja toki myös kameroiden akut latautuivat yön aikana.

Raaseporin linna

Aamupalan jälkeen matkasimme 1300-luvun lopulla rakennetulle Raaseporin linnalle, jossa kuvasimme koko päivän. Aina uudelle kuvauspaikalle saavuttaessa oli tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä tehtävänä cateringpisteen pystyttäminen ja kahvitarjoilun varmistaminen. Juuri parempaa paikkaa emme olisi voineet toivoa, sillä saimme pystyttää catering- sekä akkujen latauspisteen Linnanvoudin tuvan terassille, päivänvarjojen ihanaan varjoon. Taivas oli nimittäin pilvetön, ja elohopea kohosi reilusti kahdenkymmenen paremmalle puolelle.

Raaseporin linna on alun perin rakennettu saarelle, mutta maankohoamisen myötä meri on vetäytynyt sen ympäriltä.

Tuntui, kuin linnalla olisi menettänyt ajantajun. Historiaa huokuvat linnan muurit, ritarisali (kuvassa alla) ja ampumakäytävä jaksoivat innostaa kerta toisensa jälkeen. Edes kuvauskaluston kantaminen portaikossa ei tuntunut raskaalta, kun ympärillä oli keskiaikainen näyttämö.

Tämän jakson kutsuvieraana oli ratsujousiampuja Anna Minkkinen, jonka esitys linnan nurmikentällä kruunasi upean kuvauspäivän. Laukkaavan hevosen selästä ammutut nuolet löysivät tiensä maalitauluun hämmästyttävällä tarkkuudella, eikä (spoiler alert) uhreja päässyt syntymään.

Antti, Reetta, Luna ja Pietu pääsivät seuraamaan esitystä aitiopaikoilta eväiden kera.

Elisaari

Torstaiaamuna oli Tammisaaressa sijainneen hotellimme huoneiden luovutuksen aika siirtyessämme viikon viimeisiä kuvauksia varten Elisaareen. Inkoon saaristosta löytyvään luonnonkauniiseen virkistäytymis- ja lomakohteeseen matkasimme autoilla, lossilla ja viimeisen osuuden paikallisen yrittäjän veneellä. Myös näiden siirtymien kuvaaminen oli osa käsikirjoitusta yhtenäisen juonen muodostamiseksi.

Saarelle päästyämme tuntui, kuin olisimme lopullisesti irtautuneet arjesta ja muusta maailmasta. Idyllisten maisemien ympäröimänä kuvaukset rullasivat kuin itsestään, ruoka maistui ja vitsien taso kohosi uusiin sfääreihin. Tai laski. Miten sen nyt ottaa. Hauskaa kuitenkin oli.

Elisaaren tammipuiden syleilyssä oli itse kullakin hymy herkässä.

Vuonna 1994 osa Elisaaresta rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi, ja saaresta löytyvä luontopolku kulkeekin pääsääntöisesti juuri tällä alueella. Luonnonvaraisen tammimetsikön sekä runsaan eläimistön lisäksi saarelta voi löytää harvinaisia kasveja.

Kuten muitakin kuvauspäiviä, myös torstain kuvauksia rytmittivät ruokailut. Minua varoitettiin jo ennen ensimmäistä kuvausviikkoa, että me sitten syömme koko ajan. Ensimmäinen kuvauspäivä antoi jo hieman viitteitä tästä, ja loppuviikkoa kohden olin asiasta varma. Me tosiaan söimme koko ajan.

Saaren lehmät olivat innokkaita tekemään tuttavuutta kameroiden kanssa.

Herätys viikon viimeisiin kuvauksiin oli perjantaina jo ennen auringonnousua, mikä tarkoitti muutaman tunnin yöunia, sillä edellisen illan kuvaukset lopetimme vasta auringon laskettua. Pitkän viikon ja vähien unien jälkeen olivat monien silmänaluset sen mukaiset, mutta oksiston läpi tunkeutuneet aamuauringon ensimmäiset säteet antoivat kaikille vielä voimia viimeiseen ponnistukseen.

Kun kaikki oli viimein kuvattu, oli monella luultavasti päällimmäisenä ajatuksena päästä takaisin majatalolle jatkamaan unia, mutta sisimässään kaikki olivat varmasti ylpeitä ja iloisia onnistuneista kuvauksista. Pääsimme viikon varrella kuvaamaan sen verran hienoissa puitteissa ja olosuhteissa, että lopputulos ei voi olla muuta kuin onnistunut.

Tämä oli ensimmäinen neljästä kurkistuksesta Metsien kätkemä-kuvausten kulissien taakse. Seuraavassa artikkelissa joukkomme on matkannut Hämeeseen, ja kerrottavaa riittää taas.

Tätä kirjoittaessani on kesä lämpimillään ja syksyn pimenevät illat tuntuvat vielä kaukaiselta ajatukselta. Kuitenkin, jo pelkästään näkemäni perusteella on lokakuussa tiedossa uudet jaksot, jotka antavat syyn odottaa syksyä.

Juttusarjan muut osat:

Näin tehtiin Metsien Kätkemä – osa 2: Häme

Näin tehtiin Metsien Kätkemä – osa 3: Konnevesi

Näin tehtiin Metsien Kätkemä – osa 4: Helsinki

Katso Metsien kätkemä kausi 1 Yle Areenassa >>

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.